Henkilöstömitoituksen on oltava riittävä, jotta vammaispalvelut voidaan tuottaa yksilöllisesti
15.11.2022 12:19:40 EET | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

Lakiesityksen mukaan vammaispalveluiden tulee joustaa asiakkaan palveluntarpeen ja henkilökohtaisen päivärytmin mukaisesti. Nyt tilanne on valitettavan usein ollut se, että vammainen henkilö joutuu sovittamaan päivärytminsä henkilöstön työvuorojen mukaan. Alhaisesta henkilöstömitoituksesta johtuen odotusajat ovat useissa paikoissa pitkiä, mikä johtaa asiakkaiden tyytymättömyyteen ja henkilöstön eettiseen kuormittumiseen. Nykyisillä asumispalvelujen henkilöstöresursseilla palveluita on mahdollista tuottaa vain tietynlaisille asiakkaille. Jos asiakkaan palveluntarve poikkeaa tästä, käy usein niin, että asiakasta pallotellaan tarpeettomasti yksiköstä toiseen. Hoitajamitoituksen nostaminen yksikkökohtaisesti auttaa vastaamaan asiakkaan palveluntarpeeseen, mutta se ei usein ole palveluntuottajalle kannattavaa.
Jotta lakiesityksen henki toteutuisi, tulee henkilöstömitoituksen aidosti olla sillä tasolla, että asiakkaan yksikölliseen tarpeeseen pystytään vastaamaan. Vammaisen henkilön valinnanvapaus asumispaikan suhteen voi puolestaan oikeasti toteutua vain, jos lain tarkoittamista yksityisistä asumispalvelun tuottajista on todenmukaista tietoa saatavilla esim. palvelun laadusta.
Vammaispalveluissa tarvitaan koulutettuja sosiaali- ja/tai terveysalan ammattihenkilöitä
Lausunnossaan SuPer korostaa, että lain tarkoittamissa vammaispalveluissa, kuten asumispalveluissa ja lyhytaikaisessa hoidossa, henkilöstön tulee olla koulutettuja sosiaali- ja/tai terveysalan ammattihenkilöitä.
– Vain koulutettu henkilökunta osaa arvioida hoidon tarvetta ja muutoksia asiakkaan hyvinvoinnissa ja terveydessä. Samoin vain koulutetulla henkilökunnalla on edellytyksiä turvata vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeus ja huolehtia muiden oikeuksien toteutumisesta eri tilanteissa, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa. Vammaispalveluissa lääkehoidon toteuttaminen luokitellaan terveydenhuollon toiminnaksi ja lääkehoidosta vastaavat ensisijaisesti asiaan koulutetut terveydenhuollon ammattihenkilöt kuten lähi- ja sairaanhoitajat.
SuPerin kantana on, että lakiesityksen mukaisilla palveluilla ei pääosin voida vastata kattavasti hengityshalvauspotilaiden palveluntarpeeseen. Hengityshalvausstatuksen omaavan henkilön hoitotyö vaatii laaja-alaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista ja vankkaa ammattietiikkaa, jota esim. lähihoitajilla on. Kouluttamattomien työntekijöiden käyttö kuormittaa ammattihenkilöitä ja hoiva-avustaja taas ei voi vastata lääkehoidon toteuttamisesta.
Ylipäänsä vammaispalveluissa on kiinnitettävä huomiota alan veto- ja pitovoimaan. Asiakkaiden todellista palveluntarvetta vastaavan henkilöstömitoituksen lisäksi tarvitaan myös modernia henkilöstöjohtamista. Pitovoimaa lisää säännöllisen täydennyskoulutuksen mahdollisuus sekä kilpailukykyinen palkka. Henkilöstön vaihtuvuudella on merkittävä vaikutus palvelun laatuun, ja tämä tulisi huomioida kilpailutuksissa palvelun hintaa painavampana tekijänä. – Kun työtä voi tehdä eettisesti kestävällä tavalla, syntyy laadukasta palvelua, joka on myös alan pito- ja vetovoimatekijä, puheenjohtaja Paavola listaa.
SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
https://www.superliitto.fi/
SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Kotihoidon järjestämisessä rikotaan jatkuvasti lakeja – asiakas- ja työturvallisuus vaarassa16.9.2026 08:52:43 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii hyvinvointialueilta ja päättäjiltä välittömiä toimia kotihoidon suunnan muuttamiseksi. Ikäihmisten kasvanut hoidon tarve, liian vähäinen henkilöstömäärä ja työn huono organisointi vaarantavat asiakas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu vähentää sekä muistisairaiden, omaisten että kotihoidon työntekijöiden taakkaa15.9.2026 16:00:47 EEST | Tiedote
Apulaisoikeusasiamies on julkaissut ratkaisun sosiaalihuollon menettelystä, kun muistisairaan henkilön ympärivuorokautisen palveluasumisen hoitopaikan myöntämistä on väärin perustein viivytetty tämän puolison kuoleman jälkeen. – Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu on tärkeä linjanveto, kommentoi SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg: Pohteen mittavat säästötoimet ovat kestämättömät – asiakasturvallisuus ja henkilöstön työturvallisuus vaarassa3.9.2026 15:35:36 EEST | Tiedote
Yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vähentää henkilöstöä yhteensä yli 500 henkilötyövuodella. Säästötoimet kohdistuvat myös asiakas- ja potilastyötä tekeviin työntekijöihin, mikä vaarantaa asiakas-, potilas- ja työturvallisuuden.
SuPer: Hallitus leikkaa ennaltaehkäisystä ja kasvattaa painetta hyvinvointialueille2.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Budjettiriihen päätökset heikentävät varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä samalla, kun hyvinvointialueilta vaaditaan lisää säästöjä. SuPer varoittaa, että seurauksena voivat olla kasvavat palvelujonot, lisääntyvät kustannukset ja henkilöstön entistä kovempi kuormitus.
SuPerin Inberg: Hyvinvointialueiden toteuttamat leikkaukset ovat rankkoja – palvelujen saatavuus ja hoitajien jaksaminen vaarassa31.8.2026 08:58:38 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg vaatii loppua hyvinvointialueiden peruspalveluihin kohdistamille leikkauksille. Useat hyvinvointialueet käyvät jopa toistuvia yhteistoimintaneuvotteluita säästötoimenpiteiden toteuttamiseksi. Leikkaukset kohdistuvat ympärivuorokautiseen hoitoon ja kotihoitoon. Säästöjä on haettu hallinnon lisäksi äärirajoilla olevasta asiakastyöstä, hoitohenkilökuntaa on vähennetty tai tarjottu työntekijöille toisenlaisia tehtäviä. Inberg vaatii valtiolta riittävää rahoitusta, jotta hyvinvointialueet pystyvät turvaamaan lakisääteiset palvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
