Hyvinvointiala HALI ry

Herätys Suomi: Eihän päästetä läpi huonoa sote-mallia

Jaa

Hallituksen esittämä malli ei korjaa soten ongelmia vaan pahimmillaan pahentaa niitä. Nyt on se hetki, kun tähän pitää saada muutos, sanoo HALI ry:n sote-palvelujen kehittämisen johtaja Eveliina Vigelius.

Koronaepidemian käänteet ovat jättäneet valitettavalla tavalla varjoonsa jokaisen suomalaisen arkeen vaikuttavan mullistuksen: sote-uudistuksen. Historiallisen suuren uudistuksen käsittely alkaa tällä viikolla eduskunnan valiokunnissa.

Hyvinvointiala HALI ry. pyytää niin päättäjiä kuin kansalaisia kiinnittämään katseensa siihen, mitä nyt oikeastaan ollaan ajamassa läpi.

− Sotesta on puhuttu ja sitä on yritetty uudistaa väsymiseen ja kyllästymiseen asti. On kuitenkin vaarallista ajatella, että tämä hallituksen esitys on nyt puskettava läpi hinnalla millä hyvänsä, jotta sote saadaan vihdoin maaliin, sanoo sote-palvelujen kehittämisen johtaja Eveliina Vigelius HALI ry:stä.

− Valitettavasti ei ole niin, että hallituksen esityksestä olisi vain korjattu viime kauden viat, vaan nyt käsillä on aivan toisenlainen sotemalli, jossa on vakavia vikoja, hän jatkaa.

Sosiaali- ja terveyspalveluja on pakko uudistaa Suomessa, koska väestö ikääntyy ja rahat ihmisten hoitamiseen eivät riitä. Soten uudistuksella tavoitellaankin kustannusten hillintää mutta samalla sitä, että jokainen suomalainen pääsisi nopeasti hyvään hoitoon ja hoivaan, kun hän sitä tarvitsee.

− Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, hallituksen esittämässä sote-mallissa nämä ongelmat eivät ratkea vaan pahimmillaan pahenevat. Hallituksen esityksessä rajataan muut kuin julkiset palveluntuottajat rajusti ulkopuolelle – miten hoitojonoja voidaan lyhentää, kun kaikkia resursseja ei oteta käyttöön, vaan suljetaan pois? Kunnat ovat tehneet hyvää yhteistyötä yksityisten palveluntarjoajien kanssa, ja on erikoista, että ihmisten hyviksi ja hyödyllisiksi kokemia käytäntöjä ei haluta lisää tai edes jatkaa, Eveliina Vigelius sanoo.

”Heikoimpien asema uhkaa heikentyä entisestään”

Tällä hetkellä kansalaisilla on keskenään hyvin erilaiset mahdollisuudet päästä hoitoon: Niillä, joilla on varaa, on vakuutus, ja ne, jotka ovat töissä, pääsevät hoitoon työterveyteen. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ovat julkisten palvelujen varassa. Hallituksen sote-malli pahentaisi tätä eriarvoisuutta entisestään.

− Julkiselta taholta viedään mahdollisuus järjestää palvelut sellaisella tavalla kuin se itse katsoo parhaaksi. Mitä tämä tarkoittaa heille, jotka ovat julkisten palvelujen varassa? Pahimmillaan entistä pidempää odottelua ja huonompaa mahdollisuutta saada hoitoa, Vigelius huomauttaa.

HALIn mielestä on selvää, että parhaat ja kustannustehokkaimmat sosiaali- ja terveyspalvelut suomalaisille saadaan julkisen ja yksityisen yhteistyöllä.

− Suomi on Euroopan mittakaavassa harvinaisuus: muissa maissa yksityiset palveluntuottajat toimivat rinnakkain julkisten tuottajien kanssa. Meilläkin pitää etsiä ja ottaa käyttöön parhaat toimintatavat ja kyvykkäimmät tekijät. Muuten jokainen ei saa hyvää hoitoa ja hoivaa, eivätkä rahat riitä. Ilman kustannusten kasvun hillintää meillä ei ole tulevaisuudessa varaa hoitaa kaikkia, Vigelius painottaa.

− Nyt on se hetki, kun eduskunnalla on mahdollisuus korjata sote-esityksen pahat puutteet, hän päättää.

Lisätietoja:

Eveliina Vigelius

Johtaja, sote-palvelujen kehittäminen
puh. 044 511 4411 / eveliina.vigelius@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1550 jäsentä työllistävät 95 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Hallitus jahkailee koronatestien ja -rokotteiden nollaverokantaa – lainsäädäntö yli kuukauden myöhässä19.1.2021 06:00:00 EETTiedote

Euroopan neuvosto päätti direktiivin 2020/2020 myötä mahdollistaa jäsenvaltioille arvonlisäveron nollaverokannan soveltamisen koronatesteihin ja -rokotteisiin liittyviin hankintoihin. Nollaverokanta lievittäisi testaamisen ja rokotteiden kustannuksia. Direktiivi tuli voimaan 12.12.2020, mutta kotimaisen lainsäädännön valmistelu on jumiutunut valtiovarainministeriöön.

Vetoomus hallitukselle: sote-ala on hädässä – ratkaisuja löytyy ja ne on otettava käyttöön4.12.2020 06:30:00 EETTiedote

Koronaviruksen torjuminen sosiaali- ja terveysalan yrityksissä ja järjestöissä aiheuttaa mittavia lisäkustannuksia. Erityisesti kuntoutus- ja hoiva-alan toimijat kantavat nyt raskaita henkilöstökustannuksia turvallisuuden varmistamiseksi. Hyvinvointiala HALI ry ja Kuntoutusyrittäjät vetoavat hallitukseen: sote-ala tarvitsee oman korvaustyökalun helpottamaan vakavaa ahdinkoa. Omaehtoiseen karanteeniin asetetuista, koronatestiin pääsyä odottavista ja testitulosta odottavista työntekijöistä aiheutuvat kustannukset pitää korvata.

Kyselyn tulos: Suomalaiset hakeutuvat tulevaisuudessa entistä enemmän ulkomaille hoitoon27.11.2020 09:23:45 EETTiedote

Hyvinvointiala HALI ry:n ja asianajotoimisto Avancen teettämä kansalaiskysely osoittaa, että jos sote-uudistuksella ei pystytä nopeuttamaan hoitoon pääsyä, hakeutuvat suomalaiset entistä enemmän ulkomaisten terveydenhuoltopalveluiden piiriin. Ulkomaille ihmisiä kannustaa EU:n potilasdirektiivi, jonka idea on se, että unionin kansalaisilla on mahdollisuus hakeutua kiireettömään hoitoon missä tahansa EU-maassa ja, että kustannukset määräytyvät samalla tavalla kuin käytettäessä oman kotimaan julkista terveydenhuoltoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme