Herkullinen bliniateria kruunaa talvipäivän. Helsinkiläisbistro Manussa blinit nautitaan rennossa tunnelmassa.
13.1.2020 09:00:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

”Blinit mielletään usein juhlavampien hetkien tarjoiluiksi, mutta ne toimivat loistavasti arkenakin. Bliniateria on hauskaa syömistä yksin, kaksin tai isommalla porukalla - niitä voi nauttia juuri itselle sopivan määrän ja omilla suosikkilisukkeilla. Blinit ovat rehellistä lohturuokaa, josta puuttuu turha hienostelu”, keittiömestari Tihtonen sanoo.
Myös blinien kotimaassa Venäjällä blinien syönti on arkipäiväistynyt. Niillä herkutellaan vaikka viikonloppuaamuina. Suomessa syötävien pulleiden blinien alkuperä juontaa tsaarinaikoihin asti. Nyky-Venäjällä letut taas ovat ohuita, ja niiden sisään kääräistään lihaa, kalaa tai sieniä. Blini-illallisen alkuun nautitaan usein kuumaa keittoa.
Myös Bistro Manussa herkuttelu alkaa maa-artisokkakeitolla, jonka jälkeen siirrytään valurautapannussa paistettujen blinien pariin. ”Vehnä- ja tattarijauhoista sekoitettua taikinaa hapatetaan yön yli, jolloin blineihin saadaan kuohkea rakenne. Kehittämäni 24 tunnin resepti toimii loistavasti kotioloissakin”, Tihtonen toteaa.
Blinien lisukelistalta löytyy smetanan ja suolakurkun ohella siianmätiä, lohitartaria, katkarapuskagenia, savuporomoussea ja metsäsienisalaattia. Siianmäti on tietysti blinien klassisin kumppani.
”Vaaleankeltaisen siianmädin lempeä ja hienostunut maku sopii hyvin blineille. Hyvän maun lisäksi mädillä on hyvät ravintopitoisuudet; siinä on runsaasti Omega 3 -rasvahappoja, proteiinia sekä D- ja B12 -vitamiineja”, kertoo kalatukku Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglund. ”Tammi-helmikuussa kutee made, joten suomalainen mateenmäti on nyt parhaimmillaan ja sekin loistava lisuke blineille.”
Rennon bliniaterian jälkiruoaksi maistuu mustikkainen tiramisu ja kuppi teetä venäläiseen tapaan. Blinejä voi tilata myös sellaisenaan; bliniannos siianmädillä, smetanalla, punasipulilla, suolakurkulla ja hunajalla tarjoillaan Bistro Manussa alkaen-hintaan 13 euroa. Ruokajuomaksi Manusta suositellaan vaaleaa vehnäolutta tai kuohuviiniä.
Blinikausi alkaa 8.1.2020 ja jatkuu 7.4. asti. Blinejä tarjoilevat pääkaupunkiseudulla S-ryhmän ravintolat Bistro Manu, Bistro Gimis (Ruoholahdenranta 3), Frans & Amelie (Kluuvikatu 8) sekä Grill it! -ravintolat (Runeberginkatu 2 ja Tapionaukio 3, Espoo).
Frans & Ameliessa blinejä voi nauttia myös osana talvista maistelumenuta, joka jatkuu karitsavartailla tai Panang-maalaiskananpojalla sekä mantelikakulla ja limenlehti-pannacottalla. Koko menun hinta on 39 e (hinta S-Etukortilla / norm. 43 e).
Katso kaikki blinimenut ja tee pöytävaraus osoitteessa: www.raflaamo.fi/fi/blinit
Lisätietoja:
Marileea Järnefelt, markkinointipäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 040 533 3312, s-posti marileea.jarnefelt@sok.fi
Janne Tihtonen, keittiömestari, Bistro Manu, puh. 050 388 3259, s-posti janne.tihtonen@sok.fi
Vinkkejä kotikeittiöihin:
Valmista blinitaikina keittiömestari Janne Tihtosen reseptillä – ohjeella saat 10 kpl blinejä
160 g vehnäjauhoja
150 g tattarijauhoa
4 dl maitoa
1,5 dl alkoholitonta olutta
3 kananmunaa
15 g kuivahiivaa
1 dl voita
ripaus suolaa
Lämmitä olut ja maito kädenlämpöiseksi, lisää mukaan jauhot ja hiiva. Anna kohota ja nostele taikinaa välillä, jotta käyminen on tasaista. Säilytä taikinaa kylmässä yön yli ja lisää seuraavana päivänä taikinaan keltuaiset sekä voisula. Vaahdota valkuaiset ja nostele taikinan sekaan.Paista blinit kullankeltaisiksi reilussa, kirkastetussa voissa.
Näin huollat valurautaisen blinipannun kotikeittiössä
Blinipannu säilyy parhaana kun sitä ei pestä välillä, vaan pyyhitään paiston jälkeen puhtaalla liinalla. Jos kuitenkin päädyt pesemään pannun, pese se lämpimällä vedellä, kuivaa heti pesun jälkeen ja käsittele sitten ruokaöljyllä. Jos blini palaa kiinni pannuun, keitä pannussa vettä ja irrota sen jälkeen blinin jäänteet puulastalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marileea Järnefelt, markkinointipäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 040 533 3312, s-posti marileea.jarnefelt@sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Juhannuksen juomatrendit yllättävät – alkoholia ostetaan vuosi vuodelta vähemmän, sokerittomien virvoitusjuomien suosio kasvaa10.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Kaksi vuotta sitten juhannuksen alla S-ryhmän kauppojen juomavalikoima monipuolistui, kun juomaosastoille tuotiin ensimmäistä kertaa enintään 8-prosenttiset käymisteitse valmistetut viinit ja muut rypäletuotteet sekä panimojuomat. Muutos on näkynyt kuluttajakäyttäytymisessä: moni nappaa nykyisin ruokaostosten yhteydessä mukaansa myös viinipullon. Samalla alkoholillisten oluiden, siiderien ja lonkeroiden myynti on laskenut jopa 15 prosenttia vuodesta 2020.
S-ryhmä SuomiAreenassa 2026: tulevaisuuteen katsovaa puhetta työelämästä5.6.2026 08:51:11 EEST | Tiedote
Keskusteluja työelämän kehitysteoista, kotimaisen ruoan menestystekijöistä, Suomi-matkailun tulevaisuuden kasvusta sekä yritysten luontotyöstä – S-ryhmä on jälleen mukana SuomiAreenassa.
Ostoslista nappia painamalla ja päivän työ 40 sekunnissa: S-ryhmässä tekoäly valjastetaan arjen hyödyksi4.6.2026 08:56:32 EEST | Tiedote
S-ryhmän tekoälyratkaisuja yhdistää yksi tavoite: arjen helpottaminen. Kun tekoäly tuodaan asiakkaiden ja henkilökunnan arkeen, se nopeuttaa työntekoa ja personoi asiointia. Ravintoloissa päivän analyysityö hoituu sekunneissa, kaupassa ostoslista syntyy automaattisesti ja sovellukset oppivat tuntemaan asiakkaan. Tavoite on selkeä: enemmän aikaa ihmisille ja sujuvampi arki asiakasomistajille.
Bonuksen kerryttäminen puhelimella onnistuu nyt myös S-ryhmän hotelleissa26.5.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen Applen laitteilla on mahdollista myös kaikkien S-ryhmän hotellien vastaanotoissa kesäkuun alusta lähtien. Android-puhelimilla Bonusta on saanut hotellimajoituksista jo pidemmän aikaa.
S-ryhmä ja Luonnonperintösäätiö suojelevat arvokasta ikimetsää Enontekiöllä22.5.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Luonnonperintösäätiö on S-ryhmän lahjoituksen turvin ostanut suojeluun luonnonarvoiltaan poikkeuksellisen arvokkaan metsä- ja suoalueen, joka sijaitsee Ylläs‑Pallastunturin kansallispuiston kupeessa Enontekiöllä. Yrityksillä on entistä keskeisempi rooli luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme