Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Herttoniemenrannan ala-asteen oppilaita ja henkilökuntaa karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi

Jaa
Herttoniemenrannan ala-asteella on asetettu 19 oppilasta ja 13 koulun henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä karanteeniin kahdeksi viikoksi koronavirusaltistuksen vuoksi. Ala-asteella on 520 oppilasta.

Helsingin kaupungin epidemiologinen toiminta on ollut yhteydessä karanteeniin asetettuihin ja heidän perheisiinsä. Kaikki koulun oppilaiden huoltajat ja henkilökunta ovat saaneet tiedon altistuksesta ja ohjeet siitä, miten koulunkäynti jatkuu.

Karanteenissa oleville oppilaille järjestetään etäopetusta. Koulun muiden oppilaiden opetus jatkuu lähiopetuksena, joten he tulevat normaalisti kouluun.

Karanteeniin määrättyjen tulee pysytellä kotona, eikä olla kontaktissa kodin ulkopuolisten ihmisten kanssa.  Altistuneiden perheenjäsenet eivät ole karanteenissa, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneeseen. He voivat elää ja liikkua normaalisti.

Karanteeniin asetetuille toimitetaan karanteeniin määräämisestä päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin hoitamaan altistunutta lasta. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.

”Tästä altistuksesta huolimatta, koulut ovat turvallisia oppilaille ja henkilökunnalle. Koulutyö jatkuu maanantaina 17.8. Helsingin kaupungin kouluissa normaalisti turvavälejä ja hyvää hygieniaa noudattaen. Altistuneet saatiin kartoitettua ja tiedotettua nopeasti”, sanoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.


Lisätietojen antajat:

  • Liisa Pohjolainen, toimialajohtaja, kasvatus ja koulutus, p. 050 380 9881
  • Sanna Isosomppi, epidemiologisen toiminnan ylilääkäri, p. 050 5729 550

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hanna-Kaisa Talvensaari
viestintä- ja markkinointipäällikkö
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
hanna-kaisa.talvensaari@hel.fi
puh. 09 310 15964

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 11.11.20257.11.2025 11:12:51 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 11. marraskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa vuoden 2025 talousarvion kolmas toteutumisennuste Tilahankkeista esityslistalla on seuraavat hankkeet: päätös osoitteessa Kyösti Kallion tie 1 sijaitsevan Kulosaaren korttelitalon laajennuksen tarveselvityksestä päätös Lauttasaaressa, osoitteessa Klaarantie 3 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Allin ja Osterin toiminnan lakkauttamisesta lausunto Katajanokalla osoitteessa Laivastokuja 6 sijaitsevan Katajanokan ala-asteen koulun perusparannuksen hankesuunnitelmasta lausunto Katajanokalla osoitteessa Laivastokuja 4 sijaitsevan päiväkoti Luotsin perusparannuksen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.

Hjälpknappen – ett händigt sätt för elever och studerande att kontakta elev- och studerandevården samt social- och hälsovården31.10.2025 08:54:49 EET | Pressmeddelande

Helsingfors stads grundskolor och läroanstalter på andra stadiet har infört en ny elektronisk tjänst, Hjälpknappen. Med den kan barn och unga enkelt få kontakt med skolans kuratorer, psykologer och hälsovårdare samt social- och hälsovårdens tjänster för unga. Tjänsten kom till efter önskemål av barnen och ungdomarna själva.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye