Hesburgerin ja SUL:n yhteistyö jatkuu – Hese-kisat ja H-hetki liikuttavat tuhansia koululaisia
24.8.2022 12:05:10 EEST | Hesburger | Tiedote

– Sopimus on jatkoa poikkeuksellisen pitkäjänteiselle yhteistyölle koululiikunnan tukemiseksi. Uuden sopimuskauden aikana Hese-kisat ja H-hetki -ohjelma täyttävät jo 20 vuotta, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) toimitusjohtaja Harri Aalto.
– On todella hienoa päästä jatkamaan yhteistyötä Suomen Urheiluliiton kanssa. Liikutamme vuosittain Hese-kisojen ja H-hetki -hankkeen avulla jopa 85 000 koululaista. Olemme ylpeitä voidessamme mahdollistaa lapsille ja nuorille liikunnan avulla onnistumisen kokemuksia lisäten samalla aktiivisuutta koululaisten arkeen, sanoo Hesburgerin viestintäpäällikkö Petteri Pohjonen.
Hesburger ja SUL aloittivat koululiikuntayhteistyön 2004 järjestämällä paikallisia yleisurheilukisoja koululaisille. Yhteistyö kasvoi myöhemmin koululiikuntaa ja opetusta tukevaksi H-hetki -ohjelmaksi, johon kuuluu myös valtakunnallinen yleisurheilukisakiertue.
– Kiitos Hesburgerin, Hese-kisat, eli 5.-6.- luokkien yleisurheiluhenkinen kilpailusarja kerää vuosittain noin 250 luokkaa ympäri Suomen kilpailemaan ja kannustamaan omiaan. Sarja alkaa piirikisoilla ja huipentuu valtakunnalliseen finaaliin, Aalto sanoo.
Piirikisoihin on nykyisin mahdollisuus osallistua myös etänä, jolloin luokka järjestää kilpailun liikuntatunnilla ja tulokset ilmoitetaan eteenpäin.
– Tällä varmistetaan, että mahdollisimman moni luokka voi olla mukana Hese-kisoissa, Aalto kertoo.
Tukea alakoulujen liikunnan opettajille – Lakka ja Richardsson kummeina
SUL:n ja Hesburgerin yhteistyö sisältää myös H-hetki -ohjelman, joka tarjoaa alakoulujen opettajille ilmaista materiaalia ja tukea liikuntatuntien suunnitteluun. Materiaali on kohdennettu 3.-6.-luokkien oppilaille.
– Materiaali kannustaa luokkia liikkumaan ympäri vuoden sekä valmistautumaan ja osallistumaan Hese-kisaan, jonka pohjana ovat perusliikuntataidot juokseminen, hyppääminen ja heittäminen, Aalto kertoo.
Hese-kisoihin harjoittelu alkaa kouluissa jo hyvissä ajoin. Harjoitteluvinkkejä ohjelmassa jakavat myös ohjelman kummiurheilijat, 110 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen haltija Elmo Lakka sekä Münchenin EM-kisoissa ennätyksiään rikkonut kestävyysjuoksija Camilla Richardsson.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Pohjonenviestintäpäällikkö
Puh:+358 (0)40 761 3201petteri.pohjonen@hesburger.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tiedotteen ohessa kuvia vuoden 2022 Hese-kisojen finaalista Tampereen Pyynikin kentältä. Kuvaaja Vesa Koivunen.
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Sustainable Brand Index: Hesburger suomalaisten mielestä vastuullisin ravintola-alan brändi9.3.2026 10:54:38 EET | Tiedote
Sustainable Brand Index 2026 -tutkimuksen mukaan Hesburger on kuluttajien mielestä vastuullisin ravintola-alan brändi Suomessa Sustainable Brand Index 2026 -tutkimuksessa. Samalla Hesburger on yksi tutkimuksen suurimmista nousijoista: se paransi sijoitustaan kaikkien brändien kokonaislistauksessa sijalta 102 sijalle 59.
Hesburgerin myynti kasvoi Suomessa lähes 11 % – Kerroshampurilainen on suosituin4.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Hesburger-ketjun Suomen ravintolat kasvattivat vuonna 2025 myyntiään lähes 11 % vuoteen 2024 verrattuna. Koko ketjun verollinen myynti oli noin 569 miljoonaa euroa, josta Suomen ravintoloiden osuus oli noin 327 miljoonaa euroa.
Hesburgerin ravintoloista Suomessa kerättiin lähes 400 000 kiloa käytettyä paistoöljyä uusiutuvien polttoaineiden raaka-aineeksi11.2.2026 08:33:08 EET | Tiedote
Hesburger-ravintoloissa paistetaan päivittäin tuhansia kiloja ranskanperunoita. Vuonna 2025 Suomen 260:sta Hesburger-ravintolasta kerättiin yhteensä lähes 400 000 kiloa käytettyä paistoöljyä. Sitä voidaan hyödyntää Nesteen uusiutuvien polttoaineiden, kuten Neste MY Uusiutuvan Dieselin, valmistuksen yhtenä raaka-aineena.
Vuoden paras Hesburger on Kerava CM6.2.2026 08:21:03 EET | Tiedote
Hesburger Kerava CM on valittu vuoden parhaaksi Hesburger-ravintolaksi. Vuoden 2025 aluepäällikkö on pääkaupunkiseudulla ja Ahvenanmaalla toimiva Tiia-Linda Karhu.
Hesburger toi valikoimaan räätälöitävät hampurilaiset – tässä ovat suomalaisten suosituimmat lisätäytteet14.1.2026 08:10:00 EET | Tiedote
Uusi ominaisuus on käytettävissä Hesburger-sovelluksessa ja itsepalvelukassoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

