Heurekan Leikin voima -näyttely kannustaa elinikäiseen leikkimiseen

Leikin voima -näyttelyn tavoitteena on lisätä ymmärrystä leikin merkityksestä ja kannustaa kaikkia - niin lapsia kuin aikuisiakin - heittäytymään leikin maailmaan. Näyttely myös puolustaa lasten oikeutta olla lapsia ja muistuttaa aikuisia sisäisestä lapsestaan. Samalla näyttelyn tavoitteena on kaataa leikkeihin liitettyjä raja-aitoja: kaikki saavat leikkiä kaikenlaisia leikkejä eivätkä mitkään leikit ole sopimattomia jollekin.
- Näyttely on ylistyslaulu lapsuudelle, leikille, leikkisyydelle ja lasten uteliaalle maailmankatsomukselle. Leikki on universaalia, luonnollista ja välttämätöntä ihmisen kokonaisvaltaiselle kehittymiselle ja hyvinvoinnille. Leikin taitoa kannattaa harjoittaa läpi elämän. Haluamme kannustaa näyttelyssä kävijöitä elinikäiseen leikkimiseen, toteaa näyttelyn projektipäällikkö Päivi Garner.
Leikin voima -näyttely on rakennettu leikkitieteelliseksi puutarhaksi, jonne on istutettu erilaisia leikin tieteellisestä tutkimuksesta versovia leikkejä ja pelejä. Puutarha on jaettu viiteen saarekkeeseen, jotka edustavat erilaisia leikin tyyppejä: hassuttelu, luovuus, uskallus, seikkailu ja tutkiminen sekä välittäminen. Näyttelyssä on yli 20 erilaista leikkiä ja peliä, joissa harjoitellaan muun muassa yhteisöllisyyttä, luovuutta ja uudella tavalla ajattelua, ennakkoluulottomuutta ja kokeilunhalua, omien rajojen haastamista sekä yhdessä leikkimistä.
Leikki on ilmiönä moninainen, eikä sille ole yksiselitteistä määrittelyä. Leikin määritelmissä nousee yleensä esiin seuraavanlaisia asioita: leikki on vapaaehtoista, sitä ajaa sisäinen motivaatio ja se tuottaa mielihyvää ja iloa. Leikillä ei ole erillistä päämäärää, vaan sitä tehdään sen itsensä takia. Leikin keskeisiin piirteisiin kuuluu myös luovuus, valinnan mahdollisuudet, merkitysten luominen ja se, että hallinta on leikkijän käsissä. Leikkiin muotoutuukin yleensä jonkinlaiset säännöt leikkijöiden toimesta, ja vaihtuvat roolit kuuluvat leikin luonteeseen. Leikin tutkimuksen alkulähteenä pidetään Johan Huizingan teosta Homo ludens (Leikkivä ihminen) vuodelta 1944. Leikkivä ihminen -käsitteen esittelyn lisäksi Huizinga osoitti leikkien ja pelien merkityksen kulttuurien kehityksessä. Leikkiä esiintyy kaikissa kulttuureissa, eikä sen merkitys rajoitu ihmiskuntaan. Myös eläimet leikkivät.
Leikkimään opitaan leikkimällä. Monet aikuiset kuitenkin kadottavat taidon leikkiä jossain vaiheessa elämäänsä. Tutkija Katriina Heljakka onkin todennut aikuisten tarvitsevan leluja enemmän kuin lapset päästäkseen mielikuvituksen ja leikin maailmaan. Ihmisellä on kuitenkin kyky pysyä leikkisänä koko elämänsä ajan. Leikin hyvinvointivaikutuksia tutkineen psykologi Stuart Brownin mukaan käyttäytymisemme jäykistyy, jos lopetamme leikkimisen. Silloin emme enää kiinnostu uusista, erilaisista asioista ja löydämme vähemmän ilon aiheita ympäriltämme. Ne, jotka leikkivät tehdessään töitä, pysyvät mieleltään terävinä. Leikkimisen taitoa voi ja on syytä harjoitella vielä aikuisenakin, ja taidon voi myös löytää uudelleen.
Leikin voima -näyttelyn suunnittelussa on tehty laajasti yhteistyötä varhaiskasvatuksen, leikin sekä leikkiympäristöjen asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa. Näyttelyyn ja sen oppimisohjelmiin on saatu tukea PPG Tikkurilalta.
- Heurekaa ja PPG Tikkurilaa yhdistää moni asia, mikä tekee Heurekasta meille luontevan yhteistyökumppanin. Haluamme olla vahvasti mukana tukemassa tiedeaineiden koulutusta ja ylläpitämässä kiinnostusta tieteeseen, ja Heureka tarjoaakin innostavan tavan oppia tieteestä käytännönläheisessä ja vuorovaikutteisessa ympäristössä. Olemme tehneet monenlaista yhteistyötä aina vuodesta 1989, kun Heureka perustettiin naapuriimme Vantaan Tikkurilaan, sanoo PPG Tikkurilan toimitusjohtaja Meri Vainikka.
Leikin voima -näyttely tulee olemaan esillä Heurekassa noin kaksi vuotta 12.1.2025 asti.
Heurekan planetaario avautuu 4.2. ja ohjelmistoon tulee uusi 3–2–1 Matkaan! -animaatioelokuva
Samana päivänä, kun Leikin voima -näyttely avautuu, avataan myös Heurekan planetaario ilmanvaihtokoneiston remontin aiheuttaman sulun jälkeen. Ohjelmistoon tulee uusi erityisesti lapsille suunnattu avaruusaiheinen animaatioelokuva 3-2-1 Matkaan! Kestoltaan noin puolituntisen elokuvan on tuottanut tšekkiläinen animaatio- ja elokuvatuotantoyhtiö Krutart. Animaatioelokuva sopii sekä aikuisille että lapsille (ikäraja 5 vuotta). Planetaarioelokuvat kuuluvat näyttelyiden lisäksi Heureka-pääsylipun hintaan.
Lisätietoja Leikin voima -näyttelystä:
Näyttelyn projektipäällikkö Päivi Garner, puh. 040 9015 271, paivi.garner@heureka.fi
Näyttelyn verkkosivut: https://www.heureka.fi/nayttely/leikin-voima/
Kuvia näyttelystä Heurekan uutishuoneessa: https://www.sttinfo.fi/uutishuone/tiedekeskus-heureka/m?publisherId=69819743
Lisätietoja 3-2-1 Matkaan! -elokuvasta:
https://www.heureka.fi/event/3-2-1-matkaan/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leikin voima -näyttelyn projektipäällikkö Päivi Garner, puh. 040 9015 271, paivi.garner@heureka.fi
Kuvat







Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon noin 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin. Lisätietoja www.heureka.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Heurekan Leikkipäivä innostaa kaikenikäisiä heittäytymään leikkiin la 22.4.12.4.2023 10:57:46 EEST | Tiedote
Tiedekeskus Heureka täyttyy riemusta ja oivaltamisen ilosta lauantaina 22.4. klo 10–18 järjestettävän Leikkipäivän myötä. Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tiedekeskuksessa heurekamaiseen tapaan. Tapahtumassa on tarjolla koko perheelle sopivia erilaisia työpajoja, joissa leikkimielisyys on sallittu kaikenikäisille.
I ESERO Finlands tävling når CanSat-burksatelliter en höjd på en kilometer21.3.2023 09:57:03 EET | Tiedote
ESERO Finland och Vetenskapscentret Heureka håller tillsammans i trådarna för en CanSat-tävling. Tävlingen går ut på att de 14–19 år gamla deltagarna för första gången ska skicka upp burksatelliter med hjälp av en bärraket i miniatyr till en höjd på en kilometer. CanSat är en fullt fungerande miniatyrmodell av en satellit som är inrymd i en läskburk och som skickas i väg högt ovanför jorden för att samla in vetenskapliga observationsdata om olika fenomen i atmosfären. Tävlingen går av stapeln i Vasa 30.3–2.4.2023.
ESERO Finlandin järjestämässä kilpailussa lähetetään CanSat-tölkkisatelliitit kilometrin korkeuteen21.3.2023 09:42:42 EET | Tiedote
ESERO Finland ja Tiedekeskus Heureka järjestävät nuorille suunnatun CanSat-kilpailun, jossa lähetetään tölkkisatelliitteja pienoiskantoraketin kyydissä ensimmäistä kertaa kilometrin korkeuteen. CanSat on juomatölkkiin koottu täysin toimiva satelliitin pienoismalli, joka yläilmoissa kerää tutkimuksellista havaintotietoa ilmakehän ilmiöistä. Kilpailu järjestetään 30.3.–2.4.2023 Vaasassa.
101 oppimateriaalia yläkouluille15.3.2023 13:38:50 EET | Tiedote
Miten opettaa yläkoulussa haastavimpia matematiikan, kemian ja fysiikan sisältöjä? Tähän kysymykseen etsittiin vastauksia kansainvälisessä OTA (Online Teaching Advancement) -hankkeessa. Opettajilta eri puolilla Eurooppaa kysyttiin, mihin opetussisältöihin he kaipaisivat apua. Ratkaisuksi luotiin 101 verkossa tarjolla olevaa oppikokonaisuutta, jotka ovat nyt valmiit ja vapaasti käytettävissä niin kouluissa kuin kotonakin.
Heurekan Lasten lääketieteen päivässä 25.3. monipuolista ohjelmaa tulevaisuuden lääkäreille ja tutkijoille13.3.2023 10:13:06 EET | Tiedote
Tiedekeskus Heurekassa kaikki saavat olla lääkäreitä ja tutkijoita, kun suosittu Lasten lääketieteen päivä järjestetään jälleen lauantaina 25.3. klo 10–18. Luvassa on koko perheelle sopivaa teemasisältöä usealla eri toimintapisteellä. Tapahtumassa syvennytään rokottamiseen erilaisten työpajojen ja myös musiikkiesitysten kautta sekä hypätään neuronien matkaan ja tutustutaan lukunurkkauksessa teeman mukaiseen kirjallisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme