Heurekan Leikkipäivä innostaa kaikenikäisiä heittäytymään leikkiin la 22.4.

Heurekassa juhlitaan valtakunnallista Leikkipäivää lauantaina 22.4. klo 10–18. Tiedekeskuksessa on koko päivän ajan tarjolla leikkiin innostavaa erikoisohjelmaa, joka sopii koko perheelle. Tapahtumapäivän ohjelman ohessa voi tutustua myös helmikuussa avautuneeseen Leikin voima -näyttelyyn ja kaikkiin muihinkin Heurekan näyttelyihin.
Heurekan Leikkipäivässä lapset ja lapsenmieliset pääsevät opettelemaan Suomen Punaisen Ristin Nallesairaalassa ensiaputaitoja leikin avulla. Nallesairaalaan voi ottaa mukaan oman nallen tai pehmolelun hoidettavaksi. Paikalta löytyy myös varanalleja, jos omaa nallea ei tullut mukaan. Nallesairaalassa hoidetaan erilaisia vammoja nyrjähdyksistä murtumiin. Sairaalan hoitajina toimivat SPR:n osastojen vapaaehtoiset.
Laboratorio Ytimessä Laiva on lastattu -työpajassa yritetään pitää itse tehdyt pienet folioveneet mahdollisimman täydessä lastissa veden pinnalla. Laboratorio Solussa Hiilidioksidikupla -työpajassa tehdään pilviä saippuakuplien sisälle. Sään salliessa leikitään jättisaippuakuplilla Heurekan etupihalla.
Ideaverstaalla Pillirakettityöpajassa tehdään paperista ja mehupilleistä paperiraketti, joka puhalletaan matkaan. Raketin saa ottaa mukaan kotiin, joten leikki voi jatkua kotonakin. Ideaverstaalla voi osallistua myös Taiteile tasapaino -pisteen haasteeseen, jossa pääsee kokeilemaan, miten helppoa – tai vaikeaa – on saada esineitä pysymään tasapainossa.
Leikkipäivän erikoisohjelman lisäksi samalla pääsylipulla pääsee tutustumaan kaikkiin Heurekan näyttelyihin ja katsomaan myös planetaarioelokuvia. Heurekan pääsyliput maksavat ennakkoon verkosta ostettuna aikuisille 22 €/kpl ja 5-17vuotiaille lapsille 15 €/kpl. Paikan päällä ostettuna lippujen hinnat ovat 24 € ja 17 €. Alle 5-vuotiaat pääsevät huoltajan mukana maksutta. Tapahtumaan pääsee myös Museokorttilla, Heureka Club -kortilla ja vapaalipuilla.
Lue lisää Heurekan Leikkipäivästä ja sen ohjelmasta tapahtuman verkkosivuilta.
Lisätietoja tapahtumasta:
Tapahtumatuottaja Kirsi Järvinen, puh. 040 5910 918, kirsi.jarvinen@heureka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumatuottaja Kirsi Järvinen, kirsi.jarvinen@heureka.fi, puh. 040 5910 918.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon lähes 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin. Lisätietoja: www.heureka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Toisin silmin -pienoisnäyttelyn avautumisen kunniaksi Nähdäänkö?-perhepäivä Heurekassa 17.5.8.5.2025 10:39:46 EEST | Tiedote
Heurekassa avautuu uusi Toisin silmin -pienoisnäyttely torstaina 15.5. pistekirjoituksen 200-juhlavuoden kunniaksi. Lauantaina 17.5. klo 10–18 järjestetään Nähdäänkö?-perhetapahtuma, jossa on luvassa ohjelmaa kaiken ikäisille ja kaikille aisteille. Sekä näyttely että tapahtuma on tuotettu yhteistyössä Näkövammaisten liiton kanssa.
Heurekassa uusi NOX-iltatapahtuma aikuisille 25.4. klo 18–2222.4.2025 12:11:16 EEST | Tiedote
Uusi NOX-iltatapahtumakonsepti vain aikuisille käynnistyy Heurekassa perjantaina 25.4.2025 klo 18–22. NOX-illoissa syvennytään ajankohtaisiin aiheisiin, keskustellaan ajatuksia herättävistä ilmiöistä ja kurkistetaan Heurekan näyttelyiden kulisseihin.
Suomen uteliaimmat luokat löytyivät Heurekan kilpailussa10.4.2025 15:32:50 EEST | Tiedote
Tiedekeskus Heurekan järjestämä Suomen uteliain luokka -kilpailu on ratkennut. Alakoulun sarjan voitti Mäkirinteen koulun 6G-luokka Haapavedeltä ja yläkoulun sarjan voitti Juhannuskylän koulun 9B-luokka Tampereelta.
Nuoret lähettävät CanSat-kilpailussa tölkkisatelliitteja kilometrien korkeuteen25.3.2025 14:43:51 EET | Tiedote
ESERO Finland järjestää Vaasassa 27.-30.3.2025 jo kolmatta kertaa CanSat-kilpailun, johon osallistuu tänä vuonna ennätysmäärä nuoria kaikkialta Suomesta. CanSat on juomatölkkiin koottu täysin toimiva satelliitin pienoismalli, joka kerää yläilmoissa tutkimuksellista havaintotietoa. Tölkkisatelliitteja lähetetään pienoisraketin kyydissä jopa kilometrien korkeuteen.
Heurekan Leikin voima -näyttely myytiin Kuwaitiin13.3.2025 11:09:20 EET | Tiedote
Tiedekeskus Heurekassa suursuosion saanut Leikin voima -näyttely on myyty Kuwaitiin. Näyttelyn koki Heurekassa kaikkiaan yli 660 000 kävijää. The Scientific Center of Kuwait -tiedekeskuksessa näyttely avautuu loppukeväällä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme