Tiedekeskus Heureka

Heurekassa H18 Ystävämme tekoäly -iltatapahtuma vain aikuisille perjantaina 10.2.

Jaa
Perjantaina 10.2.2023 klo 19-24 Heurekan aikuisten illassa tartutaan ystävyyden teemaan yhdessä tekoälyn kanssa. Illan aikana tekoälyn ja ihmisen suhdetta lähestytään monesta eri kulmasta. Tapahtuman aikana tutustutaan mm. siihen, miten tekoälyä voi hyödyntää luovaan kirjoittamiseen, taiteen tekemiseen ja auton ohjaamiseen. Koko iltaa ei tarvitse kuitenkaan viettää tietokoneen ääressä ohjelmoiden, vaan teemaan voi tutustua myös esimerkiksi askartelun ja puheenvuorojen kautta.

Heurekan tapahtumatorilla voi ajaa automaattiautoilla kilpaa ja harjoitella ohjelmointia ryhmässä. ”Automaattiautot” on robotiikkaa ja ohjelmointia hauskalla tavalla esittelevä työpaja, joka sopii niin aloittaville kuin kokeneimmillekin ohjelmoijille. Pienillä automaattiautoilla kilpaillaan mutkaisella radalla formulahengessä. Automaattiautoja ohjelmoidaan klo 19 alkaen ja tiimit voivat ilmoittautua paikan päällä illan aikana ajettaviin kilpa-ajoihin.

Ideaverstaan ”Loistavat kortit” -työpajassa voi suunnitella onnittelukortin tai lähestyvän ystävänpäivän teemaan sopivan kortin läheiselle. Ihan perinteisestä korttipajasta ei ole kyse, sillä kortti sähköistetään valoa loistavaksi.

Planetaariossa esitetään illan aikana erikoisnäytös elokuvasta Fractal Time. Abstrakti elokuva leikittelee universumimme alkuperällä ja tulevaisuudella. Elokuvassa tekoälyä on hyödynnetty luomaan matemaattisia kuvioita, joihin katsoja voi uppoutua ja kokea jotain visuaalisesti ainutkertaista. Elokuva on erikoisnäytös, joka on esitetään vain teemaillassa.

Auditoriossa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja tekoälystä. Tampereen yliopiston tutkija, sosiaalipsykologian YTM Jenna Bergdahl käsittelee puheenvuorossaan tekoälyn utopioita ja dystopioita: Mitkä tekijät vaikuttavat mielikuviimme ja asenteisiimme tekoälyä kohtaan? Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen ja väitöskirjatutkija Iikka Hauhio pohtivat, miten onnistuu kielimallilta piilomerkitysten tuottaminen ja tunnistaminen. 

Tapahtumassa ovat mukana CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy ja Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osasto. CSC:n pisteellä voi testata tekoälytietouttaan kännykkäpelin avulla, luoda tekoälyn avulla taidetta ja kokeilla iskurepliikkibottia. Helsingin yliopiston pisteellä tekoälyn avulla kirjoitetaan eroottisia runoja - tai ainakin yritetään. Kävijät pääsevät kokeilemaan runokonetta ja testaamaan tekoälyn sensurointia. Molempien tapahtumakumppaneiden pisteet ovat Heurekan aulassa.

Tapahtuman teemaan voi syventyä myös Heurekan tekoäly-aiheisessa näyttelyssä Tekoäly - Me, Myself and AI. Illan erikoisohjelman lisäksi kaikki Heurekan näyttelyt, kuten Leikin voima ja Katastrofin keskellä, ovat koettavissa samalla lipulla.

Aikuisten iltatapahtuman liput myydään Heurekan verkkolippukaupasta erikoishintaan 15 €/ennakkolippu, ovelta 17 €/lippu, jos lippuja on jäljellä. H18-illan ajaksi lähes koko tiedekeskus muuttuu anniskelualueeksi.

Lisätietoja tapahtumasta ja sen ohjelmasta:

Heurekan verkkosivuilta: https://www.heureka.fi/event/h18-ystavamme-tekoaly/

tai

Tapahtumatuottaja Kirsi Järvinen, kirsi.jarvinen@heureka.fi, puh. 040 591 0918

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tapahtumatuottaja Kirsi Järvinen, kirsi.jarvinen@heureka.fi, puh. 040 591 0918

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tiedekeskus Heureka
Tiedepuisto 1
01300 Vantaa

09 8579 288http://www.heureka.fi

Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon noin 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka

Abloy ja Heureka yhteistyössä tulevaisuuden puolesta – aikakapseli ja lukkorasiatyöpajat mahdollistavat lupausten lähettämisen tulevaisuuteen27.2.2024 09:58:17 EET | Tiedote

Abloy ja tiedekeskus Heureka yhdistävät voimansa vastuullisemman huomisen puolesta. Maaliskuussa Heurekassa voi jättää oman tulevaisuudenlupauksensa aikakapseliin, joka avataan sadan vuoden kuluttua. Kouluryhmille ja muulle yleisölle järjestettävän tapahtumaviikon aikana kannustetaan kaikkia yhdessä pohtimaan, mitä voimme tehdä kestävämmän tulevaisuuden eteen. Samalla tutustutaan lukkojen toimintaperiaatteeseen rakentamalla työpajassa oma koodilukkorasia, johon lupauksensa voi tallentaa.

Become a space professional in the Our Journey in Space exhibition9.2.2024 14:32:42 EET | Press release

Opening on Saturday 10 February 2024 at the Finnish Science Centre Heureka, the Our Journey in Space exhibition reminds us that Earth is our best spaceship – let’s take good care of it! Space activities are necessary for protecting Earth and the life on it. The exhibition takes you to an imaginary space station of the future, where you learn about space activities by contributing to the tasks of space professionals who protect Earth and explore the universe.

På utställningen Vår resa i rymden får du kasta dig in i livet som rymdexpert9.2.2024 14:14:37 EET | Tiedote

Utställningen Vår resa i rymden, som öppnas på vetenskapscentret Heureka lördagen den 10 februari 2024, påminner oss om att jorden är vår bästa rymdfarkost – låt oss ta hand om den! Rymdverksamhet är nödvändig för att skydda jorden och livet. På utställningen kliver besökarna in i en fiktiv framtida rymdstation och får där lära sig mer om rymdverksamhet genom att delta i rymdexperternas uppdrag, som går ut på att skydda jorden och utforska universum.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye