HSY

Hiekkaharjun uuden vesitornin säiliö nostetaan ylös

19.11.2019 08:50:00 EET | HSY | Tiedote

Jaa
Vantaan Hiekkaharjuun parhaillaan rakennettavan uuden vesitornin massiivinen säiliö nousee ylös marras-joulukuussa 2019. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n urakoitsija YIT valmistaa säiliötä parhaillaan nostovalmiiksi.
Havainnekuva Hiekkaharjun uudesta vesitornista hämärässä koulun suunnalta
Havainnekuva Hiekkaharjun uudesta vesitornista hämärässä koulun suunnalta

5000 tonnia eli 5 miljoonaa kiloa painava säiliöosa valettiin maan pinnalla. Sen jälkeen säiliö nostettiin hikipohjan tekoa varten muutaman metrin korkeuteen. Myös ulkokuori asennettiin paikoilleen. Säiliö nostetaan jalan yläosaan asennetun 90 hydraulisen tunkin avulla. Noston valmistelu alkaa marraskuun lopussa. 

5000 tonnia painavan säiliön nosto on haastavaa. Kaikki on valmiiksi suunniteltu ja käyty läpi tarkkaan osapuolten kesken työsuunnitelman pohjalta, jotta jokainen mukana oleva tietää oman paikkansa nostossa. Turvallisuuden takaaminen on meillä tärkeintä työmaalla, kertoo YIT:n Teollisuus, energia ja vesihuoltoyksikön johtaja Mika Virtanen. 

Halkaisijaltaan 44 metrisen ja 10 metriä korkean säiliön nostaminen korkeuksiin kestää noin kahdeksan päivää. Nosto etenee hitaasti noin 20 senttimetriä tunnissa. Kun tilavuudeltaan 8000 m3 kokoinen säiliö saadaan paikalleen, tehdään sille vielä asennus- ja viimeistelytöitä. Koko torni pitää saada riittävän valmiiksi ennen vesisäiliön huuhtelua ja käyttöönottoa. Vesitornin kokonaiskorkeus tulee olemaan 47,2 metriä. 

- Uusi vesitornimme turvaa Itä-Vantaan vedenjakelua asukasmäärän kasvaessa. Se varustetaan nykyaikaisilla prosessiteknisillä laitteilla ja ratkaisuilla. Vesitornin lisäksi lähistölle on rakennettu uudet veden runkojohdot ja jätevesiviemärit, kertoo projektipäällikkö Arto Mettinen HSY:stä. 

Vesitorni tulee olemaan näyttävä maamerkki. Sen julkisivu verhoillaan rei’itetyllä metallikasetilla, joka valaistaan sisäpuolelta. Vesitornin katolle asennetaan aurinkopaneelit. 

Hiekkaharjun vesitorni korvaa lähellä sijaitsevan vanhan vesitornin, joka puretaan uuden vesitornin käyttöönoton jälkeen. Alustavasti on suunniteltu purun alkavan syksyllä 2020, mutta aikataulua ei ole vielä vahvistettu. Vanhan tornin purku toteutetaan huomioiden sen sijainti rakennusten ja teiden läheisyydessä. 

Tornin rakentamista voi seurata web-kameran välityksellä. Kymmenen minuutin välein päivittyvä kuva löytyy HSY:n verkkosivuilta. 

Lisätietoja:
HSY: projektipäällikkö Arto Mettinen, puh. 040 3342 867, arto.mettinen(a)hsy.fi

Media voi vierailla työmaalla noston aikana, tiedustelut: vastaava tiedottaja Kati Mäki-Latikka, puh. 050 3750 786, kati.maki-latikka(a)hsy.fi

YIT: Mika Virtanen, johtaja, Teollisuus, energia ja vesihuolto, puh. 050 372 8049, mika.virtanen(a)yit.fi 

Avainsanat

Kuvat

Havainnekuva Hiekkaharjun uudesta vesitornista hämärässä koulun suunnalta
Havainnekuva Hiekkaharjun uudesta vesitornista hämärässä koulun suunnalta
Lataa
Havainnekuva Hiekkaharjun vesitornista päivällä
Havainnekuva Hiekkaharjun vesitornista päivällä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Kivihiilen polton lopettaminen paransi entisestään pääkaupunkiseudun ilmanlaatua vuonna 20252.2.2026 09:10:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli viime vuonna pääosin hyvä, kertovat HSY:n mittaukset. Ilmanlaatu parani entisestään kivihiilen polton päätyttyä keväällä 2025. Kevään katupölykaudella ja syksyllä nastarengaskauden alettua ilmanlaatu heikkeni kuitenkin huonoksi monina päivinä hengitettävien hiukkasten takia. Ilmanlaatuun vaikuttavat eniten liikenteen pakokaasut, katupöly ja puunpoltto.

HSY:n hallituksen päätökset 30.1.2026 – laaja vesihuollon hankepaketti hyväksyttiin30.1.2026 10:28:09 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä rahoitussopimuksen ja lainan noston. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankkeet: - Helsingin Ratasmyllyntien ja Roihuvuorentien vesijohdon saneerauksen hankesuunnitelma - Espoon Keilaniemen vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelman laajennus - Helsingin Pitkäkoski - Ilmala, Nuijamiestentie alueen vesihuollon hankesuunnitelman päivitys - Viemäritunnelisaneerausten hankesuunnitelma vuosille 2026–2027 - Vantaan Myyrmäen vesitornin ja Kivistön paineenkorotusaseman välisen päävesijohdon rakentamisen urakoitsijaksi valittiin VM Suomalainen Oy - kompostimullan seostamiseen tarvittava kivennäismaa-aines Metsäpirtin kompostointialueelle ja Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen hankintaan Rudus oy:ltä. Hallitus valitsi Etelä-Espoon sekajätteen keräykseen ja kuljetukseen takakuormaustyönä Lassila & Tikanoja Oyj:n yhdelle palvelualueelle, Auriga Oy:n neljälle palvelualueelle ja Pakkariposse Oy:

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 30.1.2026 – laaja vesihuollon hankepaketti käsittelyssä28.1.2026 08:01:08 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 30.1.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa rahoitussopimuksen hyväksymisetä ja lainan nostosta. Hallitus päättää seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Helsingin Ratasmyllyntien ja Roihuvuorentien vesijohdon saneerauksen hankesuunnitelma - Espoon Keilaniemen vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelman laajennus - Helsingin Pitkäkoski - Ilmala, Nuijamiestentie alueen vesihuollon hankesuunnitelman päivitys - Viemäritunnelisaneerausten hankesuunnitelma vuosille 2026–2027 - Vantaan Myyrmäen vesitornin ja Kivistön paineenkorotusaseman välisen päävesijohdon rakentamisurakka - kompostimullan seostamiseen tarvittavan kivennäismaa-aineksen hankinta Metsäpirtin kompostointialueelle ja Ämmässuon Ekoteollisuuskeskukseen - urakoitsijoiden valinta sekajätteen keräykseen ja kuljetukseen Etelä-

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye