Hietalahteen saatiin luvallinen graffitiseinä
23.10.2020 14:36:44 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Projektin alkusysäys saatiin asukkaiden ehdotuksesta. Entisen raviradan alueelle rakentuu Ravilaakson uusi asuinalue, ja alueen väliaikaiskäytölle haettiin syksyn aikana ideoita yhdessä asukkaiden kanssa.
- Graffitimaalaus on taide- ja harrastusmuoto, jolle Vaasan kokoisessa kaupungissa olisi hyvä olla laillinen harrastuspaikka. Myönteistä palautetta on tullut sekä ohi kävelleiltä että harrastajilta, kertoo Vaasan kaupungin kulttuurituottaja Ilkka Nyqvist.
Koko perheen kanssa maalaamaan
Maalattava aita ulottuu Ravikadulta Ruutikellarintielle.
- Toivomme, että paikasta tulee suosittu kaikenlaisten maalaajien parissa. Ei tarvitse kantaa spray-kannuja, vaan paikalle voi mennä ihan tavallinen maalipurkki kädessä vaikka lasten kanssa maalaamaan, Nyqvist kannustaa.
Entisen raviradan alueelle rakentuu Ravilaakson kaupunginosa, jonne tulee 1600–1800 uutta asuntoa noin 2000–2500 asukkaalle sekä monipuoliset mahdollisuudet erilaisille palveluille ja liiketiloille. Rakentaminen alueella on jo aloitettu maanrakentamisen esitöillä. Ensimmäisten asuinkortteleiden rakentaminen aloitetaan vuonna 2021.
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja Ilkka Nyqvist, puh. 044 564 469, lkka.nyqvist@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
James Lowe återvänder som dirigent för Vasa stadsorkester23.2.2026 12:14:18 EET | Tiedote
James Lowe var chefsdirigent för Vasa stadsorkester under åren 2016-2020 och nu återvänder han för att leda orkestern torsdagen den 5 mars kl. 18 i Vasa stadshus.
James Lowe palaa johtamaan Vaasan kaupunginorkesteria23.2.2026 11:55:48 EET | Tiedote
Vuosien 2016–2020 ylikapellimestari James Lowe palaa johtamaan Vaasan kaupunginorkesteria torstaina 5.3. klo 18 Vaasan kaupungintalolle.
Naturfotograferna Benjam Pöntinen och Jukka Risikko föreläser på Österbottens museum 7.3.19.2.2026 13:52:52 EET | Pressmeddelande
Naturfotograferna Benjam Pöntinen och Jukka Risikko som står bakom utställningen Nattens och dagens varelser berättar om sina bilder lördag 7.3. kl. 13–15 i Terranova på Österbottens museum.
Luontokuvaajat Benjam Pöntinen ja Jukka Risikko esitelmöivät Pohjanmaan museossa 7.3.19.2.2026 13:52:44 EET | Tiedote
Yön ja päivän kulkijat -näyttelyn luontokuvaajat Benjam Pöntinen ja Jukka Risikko kertovat kuvistaan lauantaina 7.3. klo 13–15 Pohjanmaan museon Terranovassa.
Vasa söker 42 nya lärare19.2.2026 12:31:51 EET | Pressmeddelande
Vasa stad rekryterar sammanlagt 42 nya lärare till skolor inom den finskspråkiga och den svenskspråkiga grundläggande utbildningen runtom i staden. Av tjänsterna är 35 inom den finskspråkiga och 7 inom den svenskspråkiga grundläggande utbildningen. Lärarrekryteringen till den svenskspråkiga grundläggande utbildningen är öppen 16 februari–2 mars, och rekryteringen till den finskspråkiga grundläggande utbildningen inleds den 19 februari och upphör den 6 mars. Rekryteringen sker via Kuntarekry.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

