Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Hiidenkiven ja Ressun peruskoulut perustavat kaksipäiväisen pop up -koulun Oodiin elokuun lopussa

Jaa
Tervetuloa tutustumaan 29.-30. elokuuta klo 10.00-14.00 pop up -kouluun Helsingin keskustakirjasto Oodiin. Kaikille avoimessa tilaisuudessa pääsee tutustumaan muun muassa peruskoulujen tapaan toteuttaa ilmiöoppimista.

Osa Hiidenkiven ja Ressun peruskoulujen osaajista, opettajat ja 50 oppijaa, esittelevät tämän viikon torstaina ja perjantaina Oodin kakkoskerroksessa sijaitsevassa Kuutio-nimisessä tilassa heidän tapaansa toteuttaa ilmiöoppimisen jakso. Yhtenä pop up -koulun teemana on muun muassa sivilisaation synty. Opetusta voi seurata paikan päällä sekä esittää opettajille ja oppijoille kysymyksiä suomeksi tai englanniksi. Samalla voi vaikkapa täydentää omaa osaamista aidossa oppimisen tilanteessa yhdessä 5-, 6- ja 9 -luokkalaisten oppijoiden kanssa.

Pop up -koulu on aidon oppimisen tilanne, jossa oppija on tekijä ja tutkija. Opettaja ohjaa oppijaa oppimisessa ja tiedon löytämisessä.


Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja
Jesse Jarva, ilmiöoppimisen asiantuntijaopettaja, jesse.jarva@edu.hel.fi
Hanna Björkman, kansainvälisten asioiden päällikkö, hanna.bjorkman@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Nästa hösts förstaklassare anmäler sig till skolan i januari7.1.2026 10:50:00 EET | Pressmeddelande

I höst börjar ungefär 6 000 barn i skolan i Helsingfors. Den första skoldagen för barn födda år 2019 är onsdag 12.8.2026. Anmälan till skolan sker antingen elektroniskt 12–25.1.2026 eller genom att besöka skolan på onsdag 21.1.2026. Vi skickade broschyren Välkommen till skolan till nästa hösts förstaklassare i november 2025. Broschyren innehåller ingående information om skolstarten. Information om skolstarten finns också på edu.hel.fi/valkommentillskolan.

Ensi syksyn ekaluokkalaiset ilmoittautuvat kouluun tammikuussa7.1.2026 10:45:00 EET | Tiedote

Syksyllä koulunkäynnin aloittaa Helsingissä noin 6 000 lasta. Vuonna 2019 syntyneiden helsinkiläisten lasten ensimmäinen koulupäivä on keskiviikko 12.8.2026. Kouluun ilmoittaudutaan joko sähköisesti 12.–25.1.2026 tai käymällä koululla keskiviikkona 21.1.2026. Koulun aloittaville ekaluokkalaisille on lähetetty marraskuussa 2025 Tervetuloa kouluun -esite, jossa on kattavasti tietoa koulun aloittamisesta. Koulun aloittamiseen liittyvää tietoa löytyy myös osoitteesta edu.hel.fi/tervetuloakouluun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye