Hiidensalmen Salen rakentaminen alkoi - avajaisia juhlitaan ensi vuoden alussa
16.5.2022 18:20:34 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

”SSO on tulevaisuuteen katsova osuuskauppa ja uusien kauppapaikkojen etsiminen sekä tulevan liiketoiminnan suunnittelu on työtä, jolla haluamme varmistaa asiakaslähtöisen palvelun myös tulevaisuudessa. Uuden yksikön myötä haluamme tarjota lisää laadukkaita nopean asioinnin mahdollisuuksia ja täydentää palvelutarjontaa. Unohtamatta henkilökuntaa – ihmiset tekevät kaupan ja uuden kaupan myötä voimme jälleen tarjota lisää hyviä kohtaamisia”, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.
”Hiidensalmen alueelle suunniteltava lähikauppa on Sale-konseptin suurimman kokoluokan yksikkö. Uudesta kaupasta löytyy uusia palveluita tuorepuristetusta mehusta, paistopisteen uunituoreisiin herkkuihin unohtamatta asiointia helpottavia itsepalvelukassoja. Uudesta Salesta suunnitellaan myyntipinta-alaltaan noin 650 neliöistä kauppaa. Tuotevalikoimaltaan se tarkoittaa noin 10 000 tuotteen laadukasta valikoimaa”, kertoo Finér.
”Ekologisuuden osalta asetimme uudelle kaupalle erittäin kunnianhimoiset tavoitteet. Teimme jo suunnitelmien yhteydessä tarkat laskelmat rakentamisen vaikutuksista luontoon. Vain ottamalla nämä seikat jo rakennusvaiheessa huomioon, voidaan niiden vaikutus myös minimoida. Rakennusmateriaalit on valittu huolella: esimerkiksi käytetty puu on kestävistä lähteistä ja sertifioitua. Itse myymälä käyttää uusiutuvaa- ja itsetuotettua energiaa tuulivoiman, hyötykäyttöön valjastetun lauhdelämmön sekä myöhemmin asennettavien aurinkopaneelien avulla, jolloin kiinteistön arjen ylläpidosta saadaan täysin päästötöntä. Se on iso juttu, joka näin osaltaan toteuttaa SSOn asettamaa hiilinegatiivisuustavoitetta vuoteen 2025 mennessä", kertoo SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola.
Uuden kaupan pääurakoitsijana toimii SSO:n alueen paikallinen Ojarannan Rakennus Oy ja avajaisia on tarkoitus päästä juhlimaan vuoden 2023 alussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006
liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola, p. 050 466 8252
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO työllisti kesällä yli 550 nuorta – kesätyöntekijät antoivat kokemuksesta huippuarvosanat18.9.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
SSO lisäsi kesälle 2026 sata ylimääräistä kesätyöpaikkaa tarjotakseen mahdollisimman monelle nuorelle mahdollisuuden ensimmäiseen työkokemukseen. Päätös kannatti: yli 550 nuorta tarttui mahdollisuuteen ja osoitti, että luottamus nuoriin kannattaa. Juuri valmistunut tutkimus kertoo, että kesätyöntekijät arvioivat kokemuksensa poikkeuksellisen myönteiseksi ja kokivat tulleensa aidosti vastaanotetuiksi, arvostetuiksi ja osaksi työyhteisöä.
Jumppakuminauhoilla aktiivisuutta arkeen – hoiva- ja palveluyksiköiden asukkaat ilahtuivat SSO:n jakamista jumppakuminauhoista17.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO järjesti elokuun lopulla ikäihmisten hoiva- ja palveluyksiköille suunnatun haun, jossa halukkaat palvelutalot saivat ilmoittautua jumppakuminauhojen vastaanottajiksi. Lähes 40 yksikköä ilmoittautui mukaan, ja jumppakuminauhat toimitettiin hakijoille syyskuun alkupuolella.
Sale Suomusjärven ja Sale Kiikalan marketpäällikkö Elina Valdemarssonista S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäällikkö9.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Sale Suomusjärveä ja Sale Kiikalaa vuodesta 2025 kipparoinut Elina Valdemarsson on valittu S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäälliköksi. Ässäpäälliköksi valitaan joka toinen vuosi valtakunnallisesti ansioituneimmat S-ryhmän päälliköt, jotka ovat osoittaneet työssään esimerkillisiä esihenkilötaitoja ja johtaneet yksikköään asiakkaita kuunnellen kohti erinomaisia tuloksia.
Kun asioit omalla Osuuskaupallasi, hyvä jää kotiseudulle28.8.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n tammi–kesäkuun 2026 tulos oli odotusten mukainen. Asiakkaiden luottamus kilpailukykyiseen hintatasoon, palveluiden kehittäminen sekä pitkäjänteiset investoinnit tukivat liiketoimintaa, vaikka kesän vaihtelevat sääolot hillitsivät matkailijoiden ja mökkeilijöiden liikkumista alueella.
Eksoskeletonit, hyllytystyön ”tukirangat” käyttöön SSO:n Prismoissa11.8.2026 14:03:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ottaa käyttöön uusia työhyvinvointia tukevia eksoskeletoneja eli niin sanottuja "tukirankoja". Kyse ei ole robotiikasta tai moottoroiduista laitteista, vaan kevyistä ja puettavista apuvälineistä, jotka auttavat kehoa kuormittavissa työvaiheissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
