SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Hillotäytteinen laskiaispulla ykkösenä! Mitä muuta S-ryhmän myyntidata kertoo helmikuun herkkuleivonnaisista?

Jaa
Runebergin päivä 5.2., ystävänpäivä 14.2. ja laskiaistiistai 21.2. – mitä parhaimpia syitä herkutella talven sesonkileivonnaisilla! S-ryhmän marketkaupan myyntidatan mukaan talven ykkössuosikki on hillotäytteinen laskiaispulla. Mantelimassan ystäviä löytyy eniten Etelä- ja Länsi-Suomesta.
Kuvassa paistopisteen myyjä Nora Oksanen ja hevi- ja leipävastaava Tiia Nurminen Jyväskylän Mestarin Herkusta (kuvaaja: Petri Blomqvist)
Kuvassa paistopisteen myyjä Nora Oksanen ja hevi- ja leipävastaava Tiia Nurminen Jyväskylän Mestarin Herkusta (kuvaaja: Petri Blomqvist)

S-ryhmän marketkaupassa myytiin viime vuonna yli 2,5 miljoonaa laskiaispullaa, joista selvä enemmistö oli hillotäytteisiä.

– Myyntidatamme osoittaa, että laskiaispullissa hillo on mantelimassaa suositumpi täyte kaikissa 19 alueosuuskaupassamme. Myyntiosuuksien perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että mantelipullia suositaan suhteessa hieman enemmän Etelä- ja Länsi-Suomen ruotsinkielisillä alueilla kuin muualla Suomessa. Kasvava ilmiö on myös laskiaispullien tuunaaminen itse: moni kotileipuri lisää laskiaispullien väliin nyt esimerkiksi Nutellaa tai suolakinuskia, myyntipäällikkö Mikko Kovalainen S-ryhmän marketkaupasta esittelee.

Laskiaispullien myynti lähtee liikkeelle jo tammikuun alussa ja kiihtyy kohti laskiaista. Viime vuonna lähes neljännes laskiaispullista myytiin viiden päivän aikana huipentuen laskiaissunnuntaihin ja -tiistaihin, jonka jälkeen kysyntä loppui hyvin pian kuin seinään.

Runebergintorttuja jopa vuoden ympäri    

Myös runebergintorttuja myydään valtaisa määrä: viime vuonna yli 2 miljoonaa kappaletta.

– Vuonna 2020 myynti notkahti hiukan edellisvuodesta, mutta sen jälkeen tortut ovat kirineet vauhdilla. Viime vuonna niiden kappalemääräinen myynti kasvoi jopa noin 20 prosenttia vuodesta 2021. Koronarajoitusten aikaan runebergintorttuja on ostettu kahviloiden sijaan entistä enemmän ruokakaupoista, Kovalainen kuvailee.

Laskiaispullien tapaan runebergintorttujen myynti keskittyy vahvasti: viime vuonna yli 40 % runebergintortuista myytiin viikolla 5 tammi-helmikuun vaihteessa. Miltei neljännes vuosimyynnistä tehtiin parissa päivässä 4.–5.2.2022.

S-ryhmässä on noin 30 myymälää, lähinnä Keski-Suomessa ja Hämeessä, jotka myyvät runebergintorttuja ympäri vuoden. Joukkoon kuuluu Jyväskylän Mestarin Herkku, joka on yksi neljästä Vuoden 2023 Leipäkauppa -finalistista.

– Meillä runebergintortut ovat talven herkuista kaikkein suosituimpia. Paikallisen leipomon runebergintortuille on hyvin kysyntää ympäri vuoden, kertovat paistopisteen myyjä Nora Oksanen ja hevi- ja leipävastaava Tiia Nurminen Jyväskylän Mestarin Herkusta (kuvassa).

Pinkkiä ja vähän parempaa ystävänpäiväksi

Jyväskylän Mestarin Herkussa makeat leivonnaiset käyvät tasaisen varmasti kaupaksi läpi viikon, ei vain viikonloppuisin.

– Sesonkituotteet, kuten runebergintortut ja laskiaispullat tuovat kivaa vaihtelua tarjontaan ja piristävät selvästi myyntiä. Ystävänpäivänä myydään paljon kaikkea vaaleanpunaista makeaa, kuten berliininmunkkeja, Nurminen ja Oksanen tietävät.

Koko S-ryhmän myyntidatassa ystävänpäivä tekee selvän piikin sekä leivonnaisten että makeislahjojen myyntimääriin. Esimerkiksi viime vuoden ystävänpäivänä myytiin kahvileipiä ja konditoriatuotteita yli 20 prosenttia enemmän vastaavaan tavalliseen viikonpäivään verrattuna. Vastaavasti suklaalevyjen ja sesonkilahjamakeisten myynti tuplasi ystävänpäivänä.

– Myyntieurojen valossa näyttää siltä, että ystävänpäiväksi ostetaan selvästi tavallista arvokkaampia ja laadukkaampia tuotteita, Mikko Kovalainen summaa.

– Tänä vuonna saamme ystävänpäivän kunniaksi valtakunnalliseen valikoimaamme sydämillä koristeltuja leivoksia ja muffinityyppisiä, kuorrutettuja minikakkuja. Molempia on saatavilla helmikuun alusta ystävänpäivään, hän jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Kovalainen, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, mikko.kovalainen@sok.fi puh. 010 768 6261

Kuvat

Kuvassa paistopisteen myyjä Nora Oksanen ja hevi- ja leipävastaava Tiia Nurminen Jyväskylän Mestarin Herkusta (kuvaaja: Petri Blomqvist)
Kuvassa paistopisteen myyjä Nora Oksanen ja hevi- ja leipävastaava Tiia Nurminen Jyväskylän Mestarin Herkusta (kuvaaja: Petri Blomqvist)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Coop-tuotteita löytyy S-ryhmän myymälöistä jo yli 400 – Coop-simasta kevään hittituote?9.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisilla Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä ja Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

Prisman data näyttää: Suomalaisten tapa grillata on murroksessa – nyt halutaan pitkää nautintoa8.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Koronavuosina suomalaiset panostivat kalliiden ja hienojen grillien ostamiseen, mutta nyt suunta on kääntynyt, kertoo Prisman tuore myyntidata. Tällä hetkellä suomalaiset hakevat grillauksesta uudella tavalla pitkäkestoisia elämyksiä, mistä kertoo muun muassa savustuslastujen ja erityisesti pitkään hauduttamiseen soveltuvien digitaalisten paistomittareiden myynnin merkittävä kasvu. Ylipäätänsä grillauksen lisävarusteisiin satsataan nyt uudella innolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye