HIMSS & Health 2.0 European Conference kävijäennätykseen – ” Yhteistyön ja tulevaisuustekemisen riemuvoitto”

HIMSS & Health 2.0 European Conference esitteli parhaat digitaalisen terveydenhuollon innovaatiot, avainsanoina teknologia, digi, big data, tekoäly, robotiikka ja alan startupien tarjonta. Näyttelyssä oli mukana 140 yritystä ja sponsoria, joista 80 esittäytyi loppuunmyydyssä Suomi Paviljongissa.
– Helsingin tapahtuma on kautta aikojen onnistunein Euroopan konferenssimme. Meillä oli ainoastaan positiivinen ongelma: ennätyksellinen kävijämäärä, joka ruuhkautti näyttelyn ääriään myöten, hauskutti HIMSSin toimitusjohtaja Hal Wolf kuulijoita mediakierroksella.
– HIMSS & Health 2.0 European Conference oli yhteistyön ja tulevaisuustekemisen riemuvoitto. Teimme tapahtuman eteen yhteistyötä lujasti ja laajasti ja onnistuimme. Konferenssi osoitti, että Eurooppa on kypsä ottamaan globaalin suunnannäyttäjän vastuun hoidon ja hoivan alueella, sanoi Sitran teema-asiantuntija Pia Heikkurinen.
– Yritykset saivat laadukkaita kansainvälisiä kontakteja ja verkottuivat tehokkaasti myös keskenään. Suomessa toimivat globaalit organisaatiot toivat emoyhtiöidensä avainhenkilöitä paikalle, joten konferenssi oli tehokas näyteikkuna Suomelle. Konferenssin ympärille oli hyvä rakentaa kiinnostavaa ohjelmaa ulkomaisille vieraille ja tapahtumaa seuranneelle kansainväliselle medialle. Saimme hyvät eväät ensi vuoden tapahtumaan, ja odotamme siltä kasvua, sanoi Business Finlandin terveys- ja hyvinvointiteeman johtaja Minna Hendolin.
Yksi Suomi Paviljonginstartup-alueella esittäytyneistä oli Disior Oy, jonka analyysiohjelma tuottaa numeerista dataa ja hoitosuosituksia kliinikoiden avuksi 3D-kuvantamista hyödyntäen. – Olen ylpeä siitä, että sain olla mukana täysin uudenlaisessa terveysalan tapahtumassa. Yrityksemme sai yhteistyötarjouksia niin teollisuuden edustajilta kuin investoijilta. Konferenssi kokosi poikkeuksellisella tavalla yhteen kaikki eri toimijat: kliinikot, infran, teollisuuden edustajat ja data-analyytikot. Julkinen ja yksityinen puoli esittäytyi rinnan startupien kanssa ja näytti yhdessä rintamassa huippuosaamisemme tason kansainväliselle kävijäjoukolle, sanoi Disior Oy:n CEO Anna-Maria Henell.
– Moni yritys kiirehti jo varmistamaan ensi vuoden osastopaikkansa ja monella oli mielessä näkyvyyden kasvattaminen. Runsaasti kiitosta saivat myös Messukeskuksen toimivat tilat ja järjestelyt sekä tapahtuman käsin kosketeltavan tiivis, inspiroitunut tunnelma, iloitsi Messukeskuksen myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri.
HIMSS & Health 2.0 European Conference järjestetään Messukeskuksessa myös ensi vuonna. Seuraava tapahtuma avautuu 26.-28.5.2020.
Vapaasti hyödynnettävää kuvamateriaalia juuri päättyneestä konferenssista: https://client.stillwords.com/himsseurope2019-press/
Lisätiedot: www.himsseuropeconference.eu ja Messukeskus, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, tarja.gordienko@messukeskus.com
HIMSS & Health 2.0 European Conference 2019 faktat:
- HIMSS & Health 2.0 European Conference järjestettiin Suomessa ensimmäistä kertaa 2019
- 140 yritystä ja sponsoria, 3000 konferenssiosallistujaa (Sitges, Espanja 2018: 1874 osallistujaa | Amsterdam, Hollanti 2016: 2230 osallistujaa)
- Yhteistyökumppaneina Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö, Sitra, Business Finland, Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, HUS Helsingin yliopistollinen sairaala, OuluHealth, Turku Science Park ja Messukeskus
- HIMSS on perustettu vuonna 1961 ja siihen kuuluu yli 65 000 jäsentä, 650 yritystä ja yli miljoonan terveydenhuollon tietoteknologia-alan vaikuttajan verkosto. HIMSS järjestää USA:n Orlandossa ja Las Vegasissa vastaavia konferensseja, osallistujamäärä noin 45 000 delegaattia.
- Vuoden 2020 konferenssi järjestetään 26.-28.5.2020 Messukeskuksessa Helsingissä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Messukeskus, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, tarja.gordienko@messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release
Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.
Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote
Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.
Taloyhtiöiden remonttitarpeet kohtaavat tekijänsä Kiinteistömessuilla lokakuussa8.5.2025 08:28:07 EEST | Tiedote
Korjausrakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon suurin tapahtuma Kiinteistömessut 2025 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.–9.10.2025. Rakennusten energiatehokkuus, korjaushankkeet, kunnossapito sekä isännöinti ja talous ovat tapahtuman tärkeimmät ohjelmateemat.
Helsinki Expo and Convention Centre continued its impressive sustainability efforts in 20247.5.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Last year, Helsinki Expo and Convention Centre made strides in various areas of sustainability, leveraging these advancements to drive its growth strategy. The sustainability report highlights the centre's sustainability efforts in 2024.
Helsingin Messukeskuksen vastuullisuusvuosi 2024: Pitkäjänteistä työtä ja edistysaskelia7.5.2025 09:34:43 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus otti viime vuonna edistysaskelia useilla vastuullisuuden osa-alueilla hakien niistä myös vauhtia kasvustrategiansa toteuttamiseen. Vastuullisuusraportti esittelee messujen vastuullisuusvuotta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme