Hirvisaalis pienentyi
Hirven pyyntilupia myönnettiin viime metsästyskaudelle noin kaksitoista prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Hirvikantaa on viime vuosina pienennetty asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Luonnonvarakeskuksen viime keväänä antaman arvion mukaan pääosalla hirvitalousalueista hirvikanta oli tavoitellulla tasolla.
Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin noin 77,5 prosenttia. Pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti ampua yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Saaliista noin 46 prosenttia oli vasoja ja 54 prosenttia aikuisia hirviä. Kaadetuista aikuisista hirvistä 56 prosenttia oli uroksia ja 44 prosenttia naaraita. Vasojen osuus saaliissa oli viime vuosien tasolla. Aikuisten hirvien osalta saalis oli hieman viime vuosia urosvoittoisempi.
- Hirvisaalis väheni edellisvuodesta lähes koko maassa, suhteellisesti eniten Lapissa, Kainuussa ja Pohjanmaalla. Saaliissa oli kasvua vain Kaakkois-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan riistakeskusalueilla. Hirvisaaliin koko oli hieman alle puolet tämän vuosituhannen alun huippulukemista ja pienempi kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla, kertoo riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta.
Luonnonvarakeskus tuottaa vuosittain arviot kannan koosta ja rakenteesta. Viime keväänä julkaistussa kanta-arviossa kannan arvioitiin pienentyneen noin kuusi prosenttia ja olleen metsästyksen jälkeen noin 80 800 hirveä (95 % luottamusväli 69 500–93 500 hirveä). Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa 70 000–86 000 yksilön talvikantaan.
Hirvi on saaliin arvolla mitattuna maamme tärkein riistaeläin. Hirvenmetsästyksellä on myös huomattava virkistysarvo ja hirvestykseen arvioidaan vuosittain osallistuvan runsaat 100 000 metsästäjää. Päättyneellä kaudella hirvenmetsästykseen käytettiin noin 700 000 henkilötyöpäivää.
Liite 1 taulukko: Hirvisaalis viime kaudella (2022) sekä edellisellä metsästyskaudella riistakeskusalueittain
Liite 2 kaavio: Hirvisaalis Suomessa vuosina 2000–2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alueelliset lisätiedot riistapäälliköiltä, ks. yhteystiedot http://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Jakten på skogshönsfågel startar – jakttiderna begränsas enligt fågelbeståndets utveckling9.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jakten på skogshönsfåglar inleds den 10 september. Fågelbeståndens utveckling följs upp med hjälp av vilttriangelinventeringar och jakttiderna regleras årligen för att säkerställa en hållbar jakt. Det är viktigt att jägarna kontrollerar jakttiderna i förväg och anpassar bytesmängderna enligt fågelstammarnas tillstånd i området.
Metsäkanalinnustus alkaa – metsästysaikoja rajoitetaan lintukannan kehityksen mukaan9.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsäkanalintujen metsästys käynnistyy 10. syyskuuta. Lintukantojen kehitystä seurataan riistakolmiolaskennoilla ja metsästysaikoja säädellään vuosittain metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi. Metsästäjien on tärkeää tarkastaa metsästysajat ennen pyyntiä ja huomioida alueen lintukantojen tila saalismäärissä.
Varg och jakthund - hur minskas skaderisken?1.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
I och med jaktsäsongen ökar risken för skador på hundar orsakade av vargar. Årligen inträffar tiotals hundskador orsakade av vargar, och störst är risken för jakthundar som arbetar långt ifrån sin ägare. Finlands viltcentral påminner om att framförhållning och beredskap är avgörande för att skydda hunden.
Susi ja metsästyskoira – miten pienentää vahingon riskiä?1.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsästyskauden myötä susien aiheuttamien koiravahinkojen riski kasvaa. Vuosittain tapahtuu kymmeniä susien aiheuttamia koiravahinkoja, ja suurimmassa riskissä ovat kaukana omistajastaan työskentelevät metsästyskoirat. Suomen riistakeskus muistuttaa, että ennakointi ja varautuminen ovat avain koiran suojaamiseen.
Jakten på hjortdjur inleds27.8.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
I Lappland, Kuusamo och Taivalkoski startar älgjakten i början av september. I övriga delar av landet startar vaktjakten på hjortdjur, vars mål är att minska trafikolyckorna och skördeskadorna. Antalet jaktlicenser för älg ökade och antalet jaktlicenser för vitsvanshjort minskade jämfört med förra säsongen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme