Gummerus

Historiallinen romaani nuijasodasta on teemoiltaan pelottavan ajankohtainen – Paula Havaste pohtii Lieka-teoksessaan sodan julmuutta, sotilaan moraalia ja siviilien kärsimyksiä

24.4.2023 10:50:24 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Historiallisista romaaneistaan tunnetun Paula Havasteen Lieka (Gummerus) on nuoren huoviksi kouluttautuvan miehen kasvukertomus ja sotatarina. Se kuvaa nuijasodan kiihkeitä kuukausia 1500-luvun lopussa, kun kuninkaan sotajoukot kukistavat kapinaan nousseet talonpojat. Kirja muodostaa viime vuonna ilmestyneen Laahuksen kanssa kahden itsenäisen romaanin teosparin, joka tarkastelee nuijasotaa vastakkaisista näkökulmista.
Paula Havaste (kuva: Marek Sabogal)
Paula Havaste (kuva: Marek Sabogal)

Risto lähetetään enon kasvattipojaksi Turkuun, jossa hän pääsee katedraalikouluun kuunteluoppilaaksi. Kun isä saa hankittua hevosen, Risto kouluttautuu huoviksi. Jo ensimmäinen veronkanto muuttaa elämänsuunnan. Toipuessaan onnettomuudesta munkkiveljien luona hän saa uuden nimen: Kristof. Nuijasota kiskaisee Kristofin taisteluihin, ja lopulta hän on todistamassa sodan julminta hetkeä. Kaipaako sota kunnian miestä?

”En osannut kuvitella, kuinka ajankohtainen nuijasotaan sijoittuva teosparini olisi. Romaanit näyttävät kaksi puolta repivästä sodasta: sotilaan ja siviilin. En päästä Lieka-kirjan päähenkilöä helpolla. Huovi Kristof joutuu pohtimaan tarkkaan, mikä on sotilaan moraali ja mikä siviilien asema sodan jaloissa”, Paula Havaste kertoo.

FT, kirjailija Paula Havasteen tavaramerkiksi on muodostunut huolella tehty taustatyö entisaikojen ihmisten elämästä. Hän kirjoittaa suosittuja historiallisia romaaneja sekä tietokirjoja ja työskentelee Heurekassa.

Paula Havaste: Lieka
388 sivua
Ilmestyy myös äänikirjana 19.6., lukija Jussi Lehtonen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Paula Havaste (kuva: Marek Sabogal)
Paula Havaste (kuva: Marek Sabogal)
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Timo R. Stewartin Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) on tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana3.11.2026 11:30:00 EET | Tiedote

Mitä Gazan tuhosta on tärkeä tietää ja miten siitä voi puhua? Palkittu tietokirjailija, tutkija Timo R. Stewart käy läpi teoksessaan konfliktin vaiheita poliittisesta, moraalisesta ja filosofisesta näkökulmasta. Teoksen esseet rakentavat näkyviin Gazan tuhon kaaren syksystä 2023 kevääseen 2026. Stewart avaa ajatuksiaan julkisesta keskustelusta ja siitä, millaista on työkseen tutkia ja kommentoida sotaa. Miten omaksua uupumatta tuskaa aiheuttavaa tietoa ja samalla olla tunteva ihminen?

Finlandia-voittaja Anni Kytömäki, huippukokki Toni Toivanen, kansainvälisen läpimurron tehnyt trilleristi Martta Kaukonen ja HS Vision arvostettu toimittaja Niclas Storås – Tutustu Gummeruksen kevään 2027 kirjoihin30.10.2026 13:00:38 EET | Tiedote

Kuka omistaa maan ja ketkä kuuluvat perheeseen? Näitä kysymyksiä pohtii Finlandia-voittaja Anni Kytömäen odotettu uutuusromaani Herttakaksikko, joka sukeltaa paperiteollisuuden varhaisvaiheisiin. Tanskalaisen, Suomeen talvella vierailulle saapuvan Ulrikka S. Gernesin Tyttö jätti huoneensa (suomennos Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka) on riipaiseva, omakohtainen romaani groomingista ja aikuisten välinpitämättömyydestä. Helen Garnerin Tämä murheen talo (suomennos Cristina Sandu) on kertovan tietokirjallisuuden klassikkoteos Australiasta. Selaa kevään kirjakatalogia.

Mitä 2010-luvulla oikein tapahtui? Lena Dunhamin Famesick (Gummerus) on suora ja viiltävä selonteko ajasta, jota leimasivat some, feminismi ja vihapuhe22.10.2026 08:42:54 EEST | Tiedote

Tv-sarjan Girls luojana tunnettu Lena Dunham pohtii kipeän rehellisessä teoksessaan julkisuutta, sairastamista, naiseutta sekä miellyttämisen tarvetta ja kysyy, onko omien luovien tavoitteiden toteuttaminen ollut kaiken tuskan ja uhrausten arvoista. Englanninkielinen alkuteos Famesick nousi keväällä heti ilmestyttyään myyntilistojen kärkeen. Helka Sivillin suomennos on nyt ilmestynyt.

Taina Latvalan audiodraamassa ollaan mustasukkaisia Venetsiassa – Rooleissa Eero Ritala ja Kreeta Salminen20.10.2026 09:24:46 EEST | Tiedote

Taina Latvalan audiodraamassa Karnevaaliyö (Gummerus) vietetään kymmenvuotishääpäivää sateisessa Venetsiassa. Teos jatkaa Gummeruksen Kohtaamisia-audiodraamasarjaa, jossa on julkaistu aiemmin Juha Itkosen Sivuraide (2024) ja Emmi Pesosen Yllätysaamiainen (2025). Intiimin hauska ja koskettava Karnevaaliyö tarkastelee rakkauteen, uskollisuuteen ja luottamukseen liittyviä kysymyksiä ja pohtii, missä menevät avioliiton rajat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye