Historiallista romantiikkaa 1800-luvun Turussa - Ann-Christin Antellin esikoisromaani aloittaa Puuvillatehdas-sarjan
12.2.2021 10:22:59 EET | Gummerus | Tiedote

Oikeamielinen Jenny Stenroos on nuori leski, joka ryhtyy yhdessä Rouvainyhdistyksen kanssa vaatimaan työväelle parempia asuntoja. Samalla hän joutuu napit vastakkain puuvillatehtaan perijän Fredrik Barkerin kanssa. Seurapiireissä Jenny tutustuu myös työväenaatetta ajavaan Kosti Vanhaseen. Seuraa kutkuttavaa romantiikkaa, mustasukkaisuutta ja kolmiodraamaa.
Puuvillatehtaan varjossa kuvaa itsenäisen leskirouvan elämää aikana, jolloin säätyläisyhteiskunta natisee teollistumisen myötä liitoksissaan, työväenliike nousee ja naiset vaativat Minna Canthin hengessä tasa-arvoa. Ann-Christin Antellin esikoisromaanissa näkyvät hänen arkeologian ja historian opintonsa sekä rakkaus historialliseen romantiikkaan ja erityisesti 1800-lukuun.
- Se on todella mielenkiintoinen ajanjakso, koska silloin tapahtui niin valtavia asioita: teollinen vallankumous ja tieteellinen vallankumous johtivat yhteiskunnallisiin ja poliittisiin murroksiin. Tätä kirjaa kirjoittaessa järisyttävintä oli huomata, että vielä 1800-luvun lopulla Suomessa naiset eivät esimerkiksi saaneet äänestää tai opiskella ylioppilaiksi kuin erillisellä anomuksella, ja tästä ajasta on kulunut vasta 130 vuotta, Antell kertoo.
Ann-Christin Antell on turkulainen kirjastonhoitaja ja kirjailija, joka opiskelee luovaa kirjoittamista ja työstää parhaillaan jatkoa esikoisromaanilleen. Hänen kirjallisiin esikuviinsa kuuluvat englantilaiset Brontën sisarukset, Jane Austen, Kaari Utrio ja Kristiina Vuori. Kirjan päähenkilöistä Jennystä ja Fredrikistä Antell näki unta yli kymmenen vuotta sitten eikä saanut näiltä enää rauhaa. Antell harrastaa lukemisen lisäksi jalkapalloa ja puutarhanhoitoa ja laulaa yhtyeessä nimeltä Kerkko Rastas.
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa
335 sivua
Äänikirja ilmestyy 15.2., lukijana Sanna Majuri
Lisätietoja sekä haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Pietilä
Tuottaja
040 7792942
pauliina.pietila@gummerus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Timo R. Stewartin Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) on tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana3.11.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Mitä Gazan tuhosta on tärkeä tietää ja miten siitä voi puhua? Palkittu tietokirjailija, tutkija Timo R. Stewart käy läpi teoksessaan konfliktin vaiheita poliittisesta, moraalisesta ja filosofisesta näkökulmasta. Teoksen esseet rakentavat näkyviin Gazan tuhon kaaren syksystä 2023 kevääseen 2026. Stewart avaa ajatuksiaan julkisesta keskustelusta ja siitä, millaista on työkseen tutkia ja kommentoida sotaa. Miten omaksua uupumatta tuskaa aiheuttavaa tietoa ja samalla olla tunteva ihminen?
Finlandia-voittaja Anni Kytömäki, huippukokki Toni Toivanen, kansainvälisen läpimurron tehnyt trilleristi Martta Kaukonen ja HS Vision arvostettu toimittaja Niclas Storås – Tutustu Gummeruksen kevään 2027 kirjoihin30.10.2026 13:00:38 EET | Tiedote
Kuka omistaa maan ja ketkä kuuluvat perheeseen? Näitä kysymyksiä pohtii Finlandia-voittaja Anni Kytömäen odotettu uutuusromaani Herttakaksikko, joka sukeltaa paperiteollisuuden varhaisvaiheisiin. Tanskalaisen, Suomeen talvella vierailulle saapuvan Ulrikka S. Gernesin Tyttö jätti huoneensa (suomennos Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka) on riipaiseva, omakohtainen romaani groomingista ja aikuisten välinpitämättömyydestä. Helen Garnerin Tämä murheen talo (suomennos Cristina Sandu) on kertovan tietokirjallisuuden klassikkoteos Australiasta. Selaa kevään kirjakatalogia.
Mitä 2010-luvulla oikein tapahtui? Lena Dunhamin Famesick (Gummerus) on suora ja viiltävä selonteko ajasta, jota leimasivat some, feminismi ja vihapuhe22.10.2026 08:42:54 EEST | Tiedote
Tv-sarjan Girls luojana tunnettu Lena Dunham pohtii kipeän rehellisessä teoksessaan julkisuutta, sairastamista, naiseutta sekä miellyttämisen tarvetta ja kysyy, onko omien luovien tavoitteiden toteuttaminen ollut kaiken tuskan ja uhrausten arvoista. Englanninkielinen alkuteos Famesick nousi keväällä heti ilmestyttyään myyntilistojen kärkeen. Helka Sivillin suomennos on nyt ilmestynyt.
Taina Latvalan audiodraamassa ollaan mustasukkaisia Venetsiassa – Rooleissa Eero Ritala ja Kreeta Salminen20.10.2026 09:24:46 EEST | Tiedote
Taina Latvalan audiodraamassa Karnevaaliyö (Gummerus) vietetään kymmenvuotishääpäivää sateisessa Venetsiassa. Teos jatkaa Gummeruksen Kohtaamisia-audiodraamasarjaa, jossa on julkaistu aiemmin Juha Itkosen Sivuraide (2024) ja Emmi Pesosen Yllätysaamiainen (2025). Intiimin hauska ja koskettava Karnevaaliyö tarkastelee rakkauteen, uskollisuuteen ja luottamukseen liittyviä kysymyksiä ja pohtii, missä menevät avioliiton rajat.
Jo 600 000 myytyä kirjaa – Nilla Kjellsdotterin kiihkeästi odotettu uutuus Unipoika (Gummerus) jatkaa suosittua Murhia Pohjanmaalla -sarjaa19.10.2026 13:52:11 EEST | Tiedote
Suomenruotsalaisen kirjailijatähden Nilla Kjellsdotterin hyytävän jännittäviä Mija Wadö -dekkareita on myyty yhteensä eri maissa jo 600 000 kappaletta. Unipoika (Gummerus) on Murhia Pohjanmaalla -sarjan vangitseva viides osa, joka kysyy, mihin kaikkeen ihminen on valmis suojellakseen rakkaitaan?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


