

Hittiravintola JJ’S BBQ Helsinkiin Naughty BRGR:in avulla
28.9.2022 15:43:12 EEST | Wolfcom | Tiedote

Suomalaisen barbecue- ja grillaustaidon tunnetuimpiin ja seuratuimpiin tekijöihin kuuluva Kallunki sai kipinän ravintolalleen amerikkalaisten barbecue-ohjelmien tyylikkäistä smokereista ja niissä hitaasti kypsyneistä lihoista. Koska sopivaa mallia ei Suomesta löytynyt, suunnitteli ja valmisti hän sellaisen itse. Suosion kasvaessa myös savustimet ovat kasvaneet ja nyt JJ’S BBQ:n sydämenä hehkuu Suomen suurin, yli 2000 kg painava puulämmitteinen smoker. Yön yli kypsyneet lihaherkut vaativat myös savustuksesta vastaavalta keittiömestarilta valvomista, joten ravintola on avoinna niin Salossa kuin Helsingissäkin torstaista sunnuntaihin. Kiireisimpinä viikonloppuina Kallunki savustaa Salon teollisuusalueella sijaitsevansa ravintolan pihalla jopa 1200 kiloa naudan brisketiä.
”Merkittävä osa nykyisistä asiakkaistamme ajaa luoksemme pääkaupunkiseudulta ja heidän yleisin kysymyksensä on tullut liiankin tutuksi: milloin tulemme Helsinkiin? Koska ravintola kantaa nimeäni ja meiltä haetaan savustamiani lihoja, tuli ensin löytää ratkaisu, jolla yhtälön saisi toimimaan. En voi itseäni monistaa, mutta Burgerimies sen sitten keksi. Yhteistyö Naughty BRGR:in kanssa takaa meille upean tilan, laadun, sijainnin ja logistiikan, joten voin luottaa siihen, että JJ’S BBQ:n asiakkaat saavat Helsingistä samat maut ja herkut kuin Salostakin. Savustamme kaikki lihamme itse. Ensimmäisellä viikolla otan Helsinkiin mukaan myös ensimmäisen mobiilin savustimeni, mutta jatkossa lihat tulevat Salon smokeristamme”, lupaa Jari-Jukka Kallunki.
Ei savua ilman herkkuja
Sana Kallungin savustimesta ja siinä kypsyvistä lihoista on levinnyt houkuttelevien tuoksujen myötä laajalle. Akseli Herlevi törmäsi JJ’S BBQ-ravintolaan monen muun lailla kesätapahtumassa ja yllättyi positiivisesti hitaasti savustetuista annoksista.
”Olen kiertänyt Burgerimies-kuvauksissa pitkin poikin Amerikkaa ja käynyt myös maailman tunnetuimmissa BBQ-ravintoloissa. On hämmästyttävää, että Suomessa, Salon teollisuusalueella tehdään asiat yhtä hyvin kuin Texasissa. Ei olekaan ihme, että heidän herkkujensa vuoksi ajetaan maamme todennäköisesti pisimmät kilometrit. Koska JJ on kaiken lisäksi mahtava persoona, haluamme ilman muuta auttaa häntä saamaan herkkunsa suuremman yleisön saataville, laadusta lainkaan tinkimättä. Siksi tuomme JJ’S BBQ:n yhteistyössä nyt Helsinkiin, pistämme puita uuniin ja katsomme miten porukka savuherkkujen äärelle täällä löytää”, kertoo Naughty BRGR:n yrittäjä, toimitusjohtaja Akseli Herlevi ja lisää: ”JJ on omalla alallaan niin kova ja myös Amerikoissa verkostoitunut mestari, että kutsuimme hänet Burgerimiehet-sarjamme Texasin kuvauksiin asiantuntijavieraaksi. Aika näyttää mitä kaikkea muuta voimme yhdessä tehdä.”
Yhteistyö on Herlevin mukaan myös kiitos Suomen streetfood-faneille, jotka nostivat JJ’S BBQ:n ja Naughty BRGR -ravintolat sijoille 1. ja 2. Burger Lovers Finland -äänestyksessä maan tämän hetken parhaasta hampurilaisravintolasta.
JJ’S BBQ @ Naughty BRGR
Hitaasti savustamalla valmistettuun lihaan erikoistunut ravintola avautuu Naughty LAB -tilassa Helsingissä (Sturenkatu 21) torstaina 29.9. Ravintola on auki torstaista sunnuntaihin vuoden loppuun saakka. Ravintolan ruokalista koostuu JJ’S BBQ:n suosituimmista annoksista, joten mukana on mm. Black Angus Brisket- ja Pulled Pork Burger, Meat Platter -lihavalikoimat, Texas Hot Dog ja Jalapeno Cheddar -makkara sekä JJ:n tutut lisukkeet. Myös lapsille on tarjolla omat annokset.
Aukioloajat
Torstai: 11-18
Perjantai: 11-20
Lauantai: 11-20
Sunnuntai 12-18
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt
Samuel Sorainen, Wolfcom PR Boutique
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Akseli Herlevi, keittiömestari-toimitusjohtaja, Naughty BRGR
+358 50 522 7015, akseli@naughtybrgr.com
Jari-Jukka Kallunki, JJ's BBQ, +358 40 763 0263, jari@jjsbbq.fi
Kuvat










Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viro edelleen suomalaisten ykköskohde15.1.2026 14:45:03 EET | Tiedote
Suomalaisten matkailu ulkomaille väheni vuonna 2025 selvästi, mutta yksi kohde piti asemansa: Viro. Vaikka suomalaisten matkustaminen etelänaapuriin pysyi kokonaisuutena vuoden 2024 tasolla, tehtiin Helsinki–Tallinna-reitillä viime kesänä kuluvan vuosikymmenen matkustajaennätys¹. Laivamatkustajien määrän säilyessä ennallaan Virossa vietettyjen hotelliyöpymisten määrä laski, kun taas yksityismajoitusten käyttö kasvoi selvästi. Kehitys kertoo lähimatkailun ja tutun kohteen vetovoimasta epävarmassa ajassa.
Jalkapallolegendat Vuokattiin maaliskuussa 202715.1.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Maailman suosituimman urheiluseuran Manchester Unitedin legendat saapuvat Suomeen maaliskuussa 2027 osana uutta kansainvälistä Legends Weekend -fanitapahtumaa. Kainuun lumilla järjestettävä tapahtumaviikko kokoaa Vuokattiin noin 20 jalkapallohistorian huippunimeä, kansainvälisiä VIP-vieraita, faneja sekä jalkapallovaikuttajia eri puolilta maailmaa.
7 x yhteistä välipäivien aktiviteettia Virossa17.12.2025 14:08:04 EET | Tiedote
Joulun välipäivät ovat täydellinen hetki pienelle irtiotolle, ja lyhyen matkan päässä Viro tarjoaa runsaasti mukavaa ja vaivatonta tekemistä koko perheelle. Poimi talvikauden helpot hyvänmielen aktiviteetit joulun ja loppiaisen välisiin vapaapäiviin.
Suomalaisen Ainoa Wineryn laatuviinit joulupöytään ja pukinkonttiin24.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Hollolaisen Ainoa Wineryn viineissä maistuu marjat, metsä ja ripaus talven mausteisuutta. Viinit valmistetaan suomalaisista villimarjoista ja hedelmistä perinteisellä viinimetodilla. Tuloksena on kansainvälisesti palkittuja laatuviinejä, jotka ilahduttavat niin joulupöydässä kuin pukinkontissa.
Ainoa Winery sai kasvurahoituksen ja huippuosaajia hallitukseen14.11.2025 11:12:38 EET | Tiedote
Suomalaisiin villimarjoihin ja hedelmiin erikoistunut viinitalo on saanut merkittävän kasvurahoituksen. Sen avulla Ainoa Winery kehittää toimintaansa, kasvattaa raaka-aineiden ostoja sekä tuotanto- ja varastokapasiteettiaan ja lisää henkilöstöä Hollolassa. Investointi tukee myös viinitalon panostuksia markkinointiin ja jakeluun kotimaassa ja kansainvälisesti. Ainoa Wineryn tavoitteena on viinituotannon ja myynnin kymmenkertaistaminen.