HiusAkatemia

HiusAkatemian perustajan Annikki Hagros-Kosken pitkä yrittäjätaival: 50 vuotta yrittäjänä, eikä suotta

Jaa
1.6.2021 tulee täyteen 50 yrittäjävuotta, jota Annikki Hagros-Koski aikoo juhlistaa työnteolla. 77-vuotias rautarouva suhtautuu edelleen intohimoisesti työhönsä: hiustutkimukseen.
Koko uran ajan hiustutkimus on ollut Annikki Hagros-Kosken suuri intohimon kohde.
Koko uran ajan hiustutkimus on ollut Annikki Hagros-Kosken suuri intohimon kohde.

Jo pikkutyttönä Annikki Hagros-Koski, tuttavallisesti Annikki, oppi, että elämässä joutuu tekemään töitä. Lapsuuden kodissa oli isosisko ja kolme vanhempaa veljeä, joiden kanssa oli pärjättävä. Lapsuus kului maalaismiljöössä Pihtiputaan Alvajärvellä, jonne perhe muutti evakkoon.

- Alle kymmenen vanhana jouduin tiskaamaan joskus jopa 14 hengen ruokailijan astiat. Jakkaraa tarvittiin, jotta yletin tiskipöydälle, muistelee Annikki.

Vaikka hän oli pienikokoinen lapsena, hän oli vahva ja sisukas sekä jo tuolloin sanavalmis. Annikki oli koulussa hyvä, mutta laiska. Kun motivaatiota oli, olivat numerot kiitettäviä. Kun motivaatio puuttui, kuten kansakoulun kolmannella, numerot olivat kuutosia. Oppikouluun oli halua päästä, joten tuota pikaa kuutoset keikahtivat ympäri ja muuttuivat yhdeksiköiksi. Annikki oli vaativa oppilas. Hän arvosteli opinahjonsa rehtoria tämän despoottimaisista opetusmenetelmistä, tuohon aikaan se oli täysin sopimatonta. Episodin seurauksena sukset menivät ristiin rehtorin ja Annikin välillä, jälkimmäinen vaihtoi koulua. 

Matemaatikosta tuli hiusalan yrittäjä

Ensimmäisellä kerralla Annikilla hiukset alkoivat tippuilla päästä 27-vuotiaana. Syitä etsittiin vuosia, mutta turhaan. Lopulta löytyi lääkäri, joka ymmärsi, ettei Annikille sopineet maitotuotteet. 

Koska tietoa hiustenlähdöstä ei ollut, oli pakko itse ottaa selvää. Yliopistonaiselle mikroskooppi oli tuttu kapistus. Joten hän keksi hyvin nopeasti sen avulla ryhtyä tutkimaan hiuksia ja hiusjuuria. Annikki arveli, että ehkä vastaus hiustenlähtöön alkaisi löytyä sitä kautta. Hän teki lukuisia laajoja tutkimuksia vuosien varrella. Tutkimuksissa kysyttiin myös ruoka- ja elintavoista. Niissä selvisi nopeasti muun muassa aukoton syy-yhteys ravinnon ja hiusten välille.

Oma taistelu hiustenlähtöä vastaan innosti akateemisen naisen hiusalalle. Helsingin yliopistolla kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa pääaineena opiskeleva nuori nainen ei ollut aivan tyypillistä kampaamoalanyrittäjäainesta. 

Näin ei ollut myöskään pankinjohtajan mielestä, kuitenkin  Annikki sai yllätyksekseen lainaa pankista haluamansa määrän ostaakseen Helsingistä Kalevankadulta kampaamon.

Evakko osaa taistella

Hiustutkimus on ala, jota ei juurikaan ole otettu vakavasti. Se on yllättävää, sillä niin moni kärsii hiustenlähdöstä, kaljuuntumisesta, pälvikaljuudesta ja lukuisista hiuksiin ja päänahkaan liittyvistä ongelmista. Annikki on ollut hiustutkimuksen esitaistelija ja pioneeri. Siihen on veren perintö, sillä sotaveteraanin tyttärellä ja karjalaisella lapsievakolla on taistelutahtoa. 

Annikin isä Juho Sunio taisteli sodassa kivääri aseenaan. Annikki kävi taistelunsa kotirintamalla mikroskooppi ja terävä pää aseenaan. 

Rahat ovat menneet tutkimukseen

Koko uran ajan hiustutkimus on ollut Annikin suuri intohimon kohde. Raha on ollut toissijainen asia, vaikka liiketoimet olivat jossain vaiheessa varsin laajat. Esimerkiksi Salon Alexandran palkkalistoilla oli parhaimmillaan 36 kampaajaa. 

- Kaikki raha, mikä on tullut, on mennyt. Jos joskus oli ylimääräistä, halusin heti investoida varat hiustutkimukseen. Ne ovat menneet hyvään tarkoitukseen. Kaikki tutkimukset olen rahoittanut itse. 

- Mitä vanhukset tekevät rahalla, jos perusasiat ovat mallillaan? Varakkuus on ikävää ja täynnä huolia, heittää elämäniloinen ja ikinuori Annikki.
- Tunnen itseni 35-vuotiaaksi, vaikka olenkin 77-vuotias.

Nyky-yrittäjyydestä

Yrittäjillä ei ole mitään oikeuksia, pelkkiä velvollisuuksia. Näin korona-aikaa Business Finlandin tukipolitiikka närästää. FB:ltä ei herunut tukea, kun edellinen tilikausi oli miinusmerkkinen, vaikka muuten yritys on elinvoimainen.

Edellisvuoteen mahtui haaste nimeltä aivokasvain, jonka Annikki on nyt selättänyt. Hoitojen takia hiukset lähtivät osittain päästä toistamiseen, mutta ovat kasvaneet entistä vahvempina takaisin.

Innostun päivittäin

Jokainen hiustutkittava ihminen on Annikille uusi haaste. Noin puolella on tavanomaisia hiustenlähdön syitä kuten; pälvikaljuus, ravinnon ja hivenaineiden puutteita ja niin edelleen. Mutta, puolella hiustutkimukseen tulijoista on hieman kimurantimmat syyt hiustenlähtöön. Taustalla voi olla vaikkapa allergioita ja mielitekoja. Näiden syiden selvittäminen vaatii salapoliisityötä. 

- Pitäisi olla lääkäri, psykologi ja nörtti. Pitää ymmärtää, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Tästä olen puhunut kymmeniä vuosia, miten saan ihmiset ymmärtämään, että hiusongelmat ei ole vain tukkajuttu. Syyt ovat syvemmällä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa munuaistulehdus tai tyypillisesti stressi, ne näkyvät vääjäämättömästi hiuksissa. Myös viha ja stressi ovat yhteydessä toisiinsa, huomauttaa hiustutkimuksen uranuurtaja.

HiusAkatemialla on funktionaalisen lääketieteen lääkäreitä yhteistyökumppaneina. Yhteistyö on kaksisuuntaista.
- Lähetämme asiakkaita lisätutkimuksiin yhteistyölääkäreille. Esimerkiksi hormoniepätasapaino näkyy hiuksissa selkeästi. Mistä se johtuu, on lääkärin selvitettävä. Myös yhteistyölääkärit lähettävät potilaitaan HiusAkatemiaan, jos on havaittavissa hiusongelmia. 

Mietteitä elämästä

- Vaikka yliopistotutkinto jäi yhtä tenttiä vaille lisensiaatista, niin sain käydä elämän korkeakoulun työpaikallani. Olen oppinut valtavasti elämän viisautta kuunnellessani ihmisiä. Kukapa olisi uskonut, että matemaatikko päätyy hiusalalle, naureskelee Annikki itsekin ammatinvalintaansa. 

- En malta millään lopettaa työntekoa. Haluan oppia jatkuvasti uutta. Olen myös valmis muuttamaan mielipiteitäni, jos joku todistaa toisin. 

- Ei ole vielä löytynyt Annikkia Annikin paikalle. Ei minulle sovi pyöriä kotinurkissa, sillä en ole mikään kodin hengetär. Tulen mielelläni töihin joka päivä silloin kun minulle sopii. Nyt on paras henkilökunta ikinä. 

- Minulla on ollut sisältörikas elämä. Lapselle evakkomuutot olivat hupia. Maalla elämä oli mukavaa, sain ratsastaa hevosella ilman satulaa töihin ja takaisin. 

- Yrittäjyyden hinta on ollut kova, ystävyyssuhteisiin ei ole juuri ollut aikaa, sillä työ on vienyt kaiken ajan ja rahan, myös mieheni rahat. 

Tapahtumarikas ja ei aina niin helppo elämä ei ole vienyt Annikin huumorintajua, vaan päinvastoin. 

Meriittejä

Kirjat

1986 käännöskirja: Kauniit hiukset

1997 Hiusten hyvinvointi 

2010 Hiusten ja hiuspohjan hyvinvointi

2020 Apua, hiukseni lähtevät!

Tutkimukset

2000 ulkomaalainen suuryhtiö Arcon Worldwide tilasi HiusAkatemialta tieteellisen kaljututkimuksen, jonka valvojina toimi kaksi lääkäriä, 97 tutkittavaa.  

2001 tehtiin ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä tutkimus maidon haitoista hiusten kasvulle. Tutkimukseen osallistui 60 henkeä, kesto puoli vuotta.

2003 tehtiin lääkärin ja laboratoriohoitajan kanssa lääketutkimus. Eri lääkkeiden vaikutus hiustenlähtöön, tutkittavia lääkkeitä ja henkilöitä oli 22.

2004 lääkärin johdolla aloitettiin pälvikaljututkimus. 

Alussa 23 tutkittavaa, joista valittiin jatkoon jäljellä. Kesto 4 vuotta. 

2006 huhtikuussa tehtiin turkulaisen lääkärin kanssa sopimus yksittäisestä pälvitapauksesta, joka onnistui jo syyskuun loppuun mennessä. Se hämmästytti niin tutkijan kuin tutkittavankin! Tutkimuksen tulos: HiusAkatemian kehittämä pälvikaljuhoito toimii!

2007 pH-tutkimus hiuspohjasta. Tutkittiin pH:n merkitystä eri ongelmien synnyssä ja hoidoissa. Ohjeistajana ja valvojana toimi lääkäri, noin 200 tutkittavaa. 

2012-2013 on aloitettu lääkäri Erkki Antilan kanssa yhteistyössä kilpirauhastutkimus.

2013 Hankintatukku tilasi tutkimuksen Evonia Keratiinin vaikutuksesta hiustenlähtöön. Tutkimusaika oli puoli vuotta. Tuloksena: puolessa vuodessa Evonia Keratiini vahvisti hiuksia keskimäärin 12 prosenttia.

2014 Hankintatukku tilasi tutkimuksen Evonia Hair Boosterin vaikutuksesta miestyypin kaljuuteen. Tutkimus valmistui marraskuussa 2016. Tulokset olivat merkittäviä miestyypin kaljuuden hoidossa.

2016 Hankintatukku tilasi tutkimuksen Evonia Betaglugaanigeelin ja -voiteen vaikutuksista psoriaasiin, atopiaan, ärtyneelle ja kutiavalle iholle sekä outoihin tunnistamattomiin ihottumiin. 

Palkinnot

2004 kansainvälisen Global Salon Business Awards -ketjuliikkeiden pääpalkinto.

Paljon näkyvyyttä

Annikki on luennoinut satoja kertoja hiusasioista eri tilaisuuksissa, messuilla, yrityksissä, tapahtumissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän kouluttaa jatkuvasti edelleen HiusAkatemian 18 jäsenliikkeen henkilökuntaa.

Hän on ollut lukuisten lehtien haasteltavana, esiintynyt radiossa ja televisiossa useasti. Annikki Hagros-Koski on ehdottomasti hiusjuuritutkimuksen uranuurtaja globaalisti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HiusAkatemia
Annikki Hagros-Koski
toimitusjohtaja, hiustutkija, Luk
Mannerheimintie 6 A 6.krs
00100 Helsinki


annikki.hagroskoski@hiusakatemia.fi
0400 615 465

Kuvat

Koko uran ajan hiustutkimus on ollut Annikki Hagros-Kosken suuri intohimon kohde.
Koko uran ajan hiustutkimus on ollut Annikki Hagros-Kosken suuri intohimon kohde.
Lataa
Annikki Hagros-Koski
Annikki Hagros-Koski
Lataa
Annikki Hagros-Koski
Annikki Hagros-Koski
Lataa
Annikki Hagros-Koski. 2004 kansainvälisen Global Salon Business Awards -ketjuliikkeiden pääpalkinto.
Annikki Hagros-Koski. 2004 kansainvälisen Global Salon Business Awards -ketjuliikkeiden pääpalkinto.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

HiusAkatemia
HiusAkatemia
Mannerheimintie 6A
00100 Helsinki

0400 615 465http://www.hiusakatemia.fi

HiusAkatemia on hiustenlähdön ja hiuspohjaongelmien asiantuntija. Olemme tutkineet hiustenlähdön syitä lääketieteellisellä mikroskoopilla vuodesta 1985.
Meiltä saat parturi- ja kampaamopalveluita, kosmetologi- ja hierontapalveluita ja ravintoneuvontaa. Lisäksi tarjoamme funktionaalisen lääketieteen vastaanoton. Meillä on monipuolinen tarjonta sinun hyvinvoinnillesi aivan Helsingin ydinkeskustassa! 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HiusAkatemia

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye