HKL ja CAF sopimukseen metrojunahankinnasta ja ohjaamojen kehittämisestä
24.1.2020 13:44:34 EET | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote

Uusien M300-junien valmistuttua vuonna 2022 on M300-junia liikenteessä kaikkiaan 25 kappaletta. Lisäjunien hankinnan lisäksi nyt sovittiin CAF:n aiemmin toimittaminen M300-junien ohjaamoergonomian kehittämisestä. Hankinnoilla varaudutaan metroliikenteen laajenemiseen länteen Matinkylästä Kivenlahteen 2020-luvun alkupuolella.
- Molemmissa sopimuksissa on kyse valmistautumisesta metrolinjan pidentymiseen. Tuolloin tarvitaan paitsi lisää junia, myös parempi ajoasento kuljettajille, jotta pidempi ajomatka ei rasita kuljettajaa fyysisesti, kertoo HKL:n infra- ja kalustoyksikön johtaja Artturi Lähdetie.
Uudet junat ovat nykyisten M300-junien tapaan läpikuljettavia, nelivaunuisia junia. Hankinnan myötä metrojunien määrä kasvaa nykyisestä 45 junasta 50:een, kun mukaan lasketaan koko HKL:n metrojunakalusto. M300-junien lisäksi liikenteessä on M200-sarjan junia 6 kpl ja M100-sarjan junia 19 kpl.
- Hankittavat junat ovat samanlaisia kuin länsimetron liikenteen aloitusvaiheessa käyttöönotetut junat lukuun ottamatta sitä, että niissä kuljettajaergonomia on jo valmiiksi huomioitu. Ne tarjoavat vanhaa kalustoa parempaa palvelua matkustajille; junissa on muun muassa ilmastointi, kertoo Artturi Lähdetie.
Junat valmistetaan kiskokalustovalmistaja CAF:n tehtaalla Zaragozassa Espanjassa. Junahankinnan kokonaishinta on 39,9 miljoonaa euroa. Hinta sisältää juniin tarvittavat varaosat. Junien suunniteltu käyttöaika on 40 vuotta.
Aiemmin toimitetut M300-junat suunniteltiin alun perin automaattiajoon. Metron automatisointiprojektin keskeytyessä HKL tilasi juniin tilapäisen kuljettajakäyttöön soveltuvan ohjaamon. Tilapäisen ohjaamon kuljettajaergonomiassa havaittiin kuitenkin puutteita, minkä vuoksi HKL käynnisti ohjaamon kehittämishankkeen.
Juniin tehdään kuljettajien työasennon parantamiseksi useita muutoksia. Kuljettajan istuin vaihdetaan, ja uudessa istuimessa on muun muassa huomattavasti nykyistä laajemmat säätömahdollisuudet. Myös ajopöytä uusitaan, ja jatkossa kuljettajalla on mahdollisuus ajaa myös seisoma-asennossa. Kuljettajan työasentoa parantaa myös uusi ajokahva, joka on nykyiseen verrattuna lähempänä kuljettajaa. Lisäksi muun muassa poljintaso vaihdetaan säädettäväksi ja ilmanvaihtoa parannetaan.
Ohjaamon muutokset tehdään kaikkiin kahteenkymmeneen vuosina 2016-2017 toimitettuun M300-sarjan metrojunaan. Muutostyöt on määrä tehdä HKL:n Roihupellon metrovarikolla vuosien 2021-22 aikana.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
HKL, infra- ja kalustoyksikön johtaja Artturi Lähdetie, p. 040 673 1602
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
M400-metrojunien hankinta etenee: Neuvotteluissa mukana kaksi toimittajaa14.8.2026 14:50:22 EEST | Tiedote
M400-metrojunien hankinta etenee aikataulun mukaisesti. Alustavan tarjouksen määräaikaan mennessä jättivät CAF ja Ryhmittymä Stadler. Kilpailutus etenee seuraavaksi ensimmäisiin neuvottelukierroksiin, jotka käynnistyvät syksyn aikana.
Junatien metrosillan työmaan liikennejärjestelyt vaikuttavat liikenteen sujuvuuteen Kalasatamassa11.8.2026 11:13:07 EEST | Tiedote
Kalasataman alueen työnaikaiset liikennejärjestelyt ja katujen väliaikaiset sulut vaikuttavat liikkumiseen.
Malminkartanon, Pohjois-Haagan ja Kannelmäen juna-asemien perusparannukset etenevät aikataulussa – junaliikenne palaa Pohjois-Haagan ja Kannelmäen asemille 10.8.5.8.2026 09:12:53 EEST | Tiedote
Malminkartanon, Pohjois-Haagan ja Kannelmäen asemien perusparannukset ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Junaliikenne palaa Pohjois-Haagan ja Kannelmäen asemille maanantaina 10.8. Malminkartanon asema aukeaa 7.9.2026.
Raitiovaunuhankinta etenee suunnitellusti29.7.2026 10:20:42 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy:n raitiovaunuhankinta on noussut jälleen otsikoihin. Tarjouspyynnön vastaisen tarjouksen jättänyt yritys on jättänyt Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimenpidepyynnön, jossa se pyytää pääkaupunkiseudun raitiovaunuhankinnan keskeyttämistä ja tarjouskilpailun järjestämistä uudelleen.
Keilaniemen aseman eteläisen sisäänkäynnin lyhyet liukuportaat poissa käytöstä viikoilla 31-3523.7.2026 14:23:21 EEST | Tiedote
Viikolla 31 myös pohjoisen sisäänkäynnin pitkät liukuportaat ovat yhä poissa käytöstä töiden siirtymisen ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme