Hoitajapulaan apua Pirkanmaalla - maahanmuuttajia autetaan nopeaan työllistymiseen hoitoalalle

Pirkanmaalla asuville maahanmuuttajille tarjotaan mahdollisuus tutustua sosiaali- ja terveysalaan. Ensimmäinen valmennusryhmä alkaa elokuussa 2022, johon hakuaika on parhaillaan käynnissä yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Opiskelijat suorittavat Tampereen ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajakoulutuksen alkuvaiheen opintoja.
Osana hanketta toteutetaan Sujuvasti soteen -valmennus.
– Sujuvasti soteen -valmennuksen aikana maahanmuuttajataustaiset henkilöt opiskelevat hoitotyötä ja pääsevät harjoittelemaan sote-alan organisaatioihin. He saavat myös opinto-ohjausta ja suomen kielen opetusta, hankkeen projektipäällikkö ja TAMKin gerontologisen hoitotyön yliopettaja Sirpa Salin kertoo.
Valmennukseen pyritään löytämään maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, joilla ei ole vielä sosiaali- ja terveysalan koulutusta tai työkokemusta, mutta he ovat kiinnostuneita työskentelemään alalla. Heillä voi olla koulutus lähtömaasta, mutta koulutus ei ole välttämättä pätevä Suomessa. Vaatimuksena valmennukseen on toisen asteen tutkinto joltain alalta. Hakijoilla voi olla jo osaamista sote-alalta, esimerkiksi sairaanhoitajan tutkinto ulkomailta, mutta eivät voi työskennellä Suomessa esimerkiksi puutteellisen kielitaidon tai Suomessa kelpaamattoman tutkinnon vuoksi.
Väylä tutkinto-opintoihin
Ulkomailla syntyneiden, erityisesti naisten työmarkkina-asema on Salinin mukaan Suomessa tällä hetkellä heikko – jopa hyvästä koulutuksesta ja kielitaidosta huolimatta.
– Hoitoalalle tarvitaan maahanmuuttajia, mutta heidän pitää osata potilasturvallisuuden takia suomen kieltä hyvin.
Maahanmuuttajataustaiset henkilöt saavat valmennusta suomalaiseen työkulttuuriin ja heitä ohjataan myös oman uransa suunnitteluun.
Valmennuksen jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus jatkaa opiskelua avoimessa ammattikorkeakoulussa ja suorittaa polkuopintokokonaisuus. Polkuopintojen jälkeen he voivat hakea ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta. He voivat myös hakea suoraan yhteishaussa ammattikorkeakoulun hoitotyön opintoihin.
Ensimmäinen valmennusryhmä elokuussa
TAMKin koordinoiman hankkeen kumppaneina ovat SASKY koulutuskuntayhtymä ja Spring House Oy. SASKY koulutuskuntayhtymä tuo hankkeeseen ammatillisen toisen asteen koulutuksen näkökulman, mahdollisuuden suorittaa lähihoitajan perustutkinto sekä työelämäyhteyksiä.
Toinen yhteistyökumppani Spring House Oy tuo hankkeeseen asiantuntijuutta erityisesti maahanmuuttajataustaisten henkilöiden työllistymistä edistävistä toimista.
– Hanke vaatii erityistä herkkyyttä, sillä olemme tekemisissä kahden haavoittuvassa asemassa olevan ryhmän, maahanmuuttajien ja vanhojen ihmisten, kanssa. Uskon kuitenkin, että löydämme valmennukseen hyviä hakijoita, jotka haluavat työllistyä sote-alalle, Salin kertoo.
Ensimmäinen valmennusryhmä alkaa elokuussa 2022, johon hakuaika on parhaillaan käynnissä yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.
Hankkeen rahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014–2020. Hankkeen toiminta-aika on 1.11.2021–31.8.2023.
Hankkeen verkkosivut: https://projects.tuni.fi/sujuvastisoteen/
Lisätietoja:
Sirpa Salin, projektipäällikkö, yliopettaja, gerontologinen hoitotyö, dosentti, TAMK Sosiaali- ja terveysala, sirpa.salin@tuni.fi, 050 591 4540
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Yli 5000 hakijaa TAMKiin korkeakoulujen syksyn yhteishaussa12.9.2025 09:42:34 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi 11.9.2025. Tampereen ammattikorkeakoulun hakukohteisiin tuli 5012 hakemusta. Tammikuussa alkaviin opintoihin on yhteensä 680 aloituspaikkaa.
Elämystalouden ilmiöitä -seminaari linjasi suuntaviivoja elämystalouden tulevaisuuteen11.9.2025 12:48:14 EEST | Tiedote
Elämystalouden nykytilaa ja tulevaisuutta pohdittiin 2.9.2025 Tampereen ammattikorkeakoululla järjestetyssä seminaarissa. Mukana oli laaja joukko alan asiantuntijoita: tutkijoita ja opettajia Tampereen korkeakouluyhteisöstä, edustajia alan kärkiyrityksistä sekä TAMKin uuden elämystalouden ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoiden monialainen joukko.
TAMK ja Tampereen yliopisto aloittavat tohtorikoulutusyhteistyön10.9.2025 07:57:15 EEST | Tiedote
Suomessa on todettu tarve lisätä ja tehostaa tutkijakoulutusta osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi. Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston tohtorikoulutusyhteistyö vahvistaa molempien organisaatioiden tutkimusosaamista, edistää niiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) ja tukee monipuolisen rahoituksen hankkimista.
Tampereen ammattikorkeakoulun uudet opiskelijat on valittu7.7.2025 09:08:27 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun syksyllä alkaviin koulutuksiin valittiin lähes 3000 opiskelijaa. Opiskelijoita on kevään aikana valittu monessa eri haussa. Seuraava hakumahdollisuus avautuu syksyllä.
Hukkakahvista painoväriä: suomalaisinnovaatio uudistaa pakkauspainatusta23.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kahvista painoväriä! Suomalaiskumppaneiden yhteistyö on johtanut uuteen innovaatioon, jossa paahdetun kahvin sivuvirroista tuotettua bioväriä on hyödynnetty kuitupohjaisten pakkausten fleksopainatuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme