HOK-Elannolle MIELI ry:n Hyvän mielen työpaikka® -tunnustus osoituksena sitoutumisesta henkilöstön mielenterveyden edistämiseen
22.3.2022 11:53:22 EET | HOK-Elanto | Tiedote

MIELI ry on myöntänyt HOK-Elannolle Hyvän mielen työpaikka® -merkin osoituksena sitoutumisesta henkilöstön mielenterveyden edistämiseen. Merkin saaminen edellyttää, että mielenterveyden edistämistä johdetaan suunnitelmallisesti, työpaikan arkikäytännöt tukevat mielenterveyttä ja työntekijöiden mielenterveyttä pystytään tukemaan erilaisissa elämäntilanteissa.
– Olemme tehneet tietoisen valinnan panostaa ennaltaehkäisyyn ja rakentaa 6 500 -henkisessä organisaatiossamme entistä avoimempaa kulttuuria mielenterveydestä puhumiseen. Hyvän mielen työpaikka® -merkki auttaa meitä tekemään näkyväksi HOK-Elannon tarjoamaa tukea ja haastaa myös koko henkilöstömme puhumaan aiheesta, sanoo HOK-Elannon työhyvinvointipäällikkö Marja Kuusisto.
Viimeisten parin vuoden ajan mielenterveyteen liittyvien sairauspoissaolojen määrä HOK-Elannossa on lisääntynyt.
– Viime aikoina ihmisten mieliä ovat kuormittaneet maailmanlaajuiset poikkeustilanteet ja siksi koemme, että työnantajana meidän on erityisen tärkeää puhua avoimesti mielen voinnista ja myös toimia sen eteen aktiivisesti, Kuusisto jatkaa.
Organisaatiopsykologi valmentaa ja viestii
HOK-Elanto tarjoaa henkilöstölleen tukea mielen hyvinvointiin muun muassa työterveyden palvelujen kautta. Viime vuonna HOK-Elantoon palkattiin myös oma organisaatiopsykologi Maija Suokas, joka valmentaa ja viestii mielen hyvinvoinnin teemoista ennakoivalla otteella.
– Sairastamiseen liittyen on jo olemassa toimivia prosesseja ja niitä kehitetään jatkuvasti yhteistyössä työterveyden kanssa. Nyt haluamme etsiä keinoja erityisesti ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tukeen. Keskeistä on myös avoimen keskusteluilmapiirin ja luottamuksen kehittäminen, jotta mielen hyvinvointiin liittyvät asiat saadaan keskusteluun matalalla kynnyksellä.
Lisää eväitä esihenkilöille
Työ palvelualoilla vaatii kykyä sietää kiirettä ja painetta. HOK-Elannon työntekijöistä valtaosa on alle 30-vuotiaita ja on globaali ilmiö, että nuorten ahdistuneisuus on viime vuosina lisääntynyt. Nuoret työntekijät ovat usein ensimmäisessä työpaikassaan, opiskelevat töiden ohella ja asuvat ensimmäistä kertaa omillaan. On luonnollista, että henkinen jaksaminen on ajoittain kovilla.
– Toisaalta nuoret puhuvat mielenterveydestä huomattavasti avoimemmin kuin vanhemmat ikäluokat. Hyvällä viestinnällä sekä erilaisilla valmennuksilla ja esimiestyöllä voidaan kasvattaa jokaisen omaa keinovalikoimaa mielestä huolehtimiseen. Yksi tärkeimmistä tavoista ennaltaehkäistä mielenterveyteen liittyviä poissaoloja on lisätä esihenkilöiden valmiuksia ottaa asiat puheeksi matalalla kynnyksellä, Suokas sanoo.
– Mielen hyvinvoinnista kannattaa puhua. On ihan OK, että mieli ei aina ole hyvä ja siihen voi hakea ja saada apua jo varhaisessa vaiheessa, hän summaa.
Yhteyshenkilöt
Anniina KorpelaViestintäpäällikkö
Autan mielelläni, kun tarvitset tietoa HOK-Elannon kaupoista, ravintoloista, muista liiketoiminnoista, kuluttajatrendeistä, vastuullisuudesta tai organisaatiosta yleisesti.
HOK-Elannon viestintä
Puh:010 76 60590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Espoon keskuksen Prismakeskuksen peruskivi on nyt muurattu - sisään kätkettiin aikakapseli11.9.2026 10:50:02 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uuden, Espoon keskukseen rakentuvan Prismakeskuksen peruskivi muurattiin torstaina 10.9.2026. Peruskiven sisään muurattiin aikakapseli, jonka sisällä on kaikille kaupassa kävijöille tuttu esine.
Tuusulan palvelut paranevat kertaheitolla, kun Tuusulan ensimmäinen Prisma avataan 1.10.4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuusulassa päästään juhlistamaan pian historiallista hetkeä, kun kunnan kauan odotettu ensimmäinen Prisma avataan torstaina 1.10.2026 klo 10. Hyrylän alueelle aukeava uusi hypermarket tuo Tuusulaan laajat päivittäis- ja käyttötavaravalikoimat sekä noin 100 kaupan alan työpaikkaa.
Kaksi uutta ABC-latausasemaa Vantaalle28.8.2026 09:28:33 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa sähköautojen latausverkostoaan Vantaalla kahdella uudella ABC-latausasemalla. Juuri avautunut S-market Korson teholatausasema ja syyskuussa avautuva ABC Petikon suurteholatausasema tuovat alueelle lisää latauskapasiteettia sähköautoilijoille.
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2026: Asiakasomistajien määrä kasvaa edelleen, palveluverkosto uudistuu25.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa HOK-Elantoon liittyi lähes 18 000 uutta asiakasomistajaa. Asiakasomistajien määrä nousi kesäkuun loppuun mennessä lähes 730 000:een. Samalla HOK-Elanto jatkoi palveluverkostonsa kehittämistä investoimalla alkuvuonna 81,6 miljoonaa euroa uusiin palveluihin ja toimipaikkoihin eri puolilla toimialuetta.
ABC uudistaa autopesujaan pääkaupunkiseudulla24.8.2026 08:34:48 EEST | Tiedote
HOK-Elanto uudistaa neljä ABC-pesukatua syksyn aikana. Uudistusten myötä autopesuihin asennetaan uudet pesulaitteet, jotka nopeuttavat pesua ja parantavat pesutulosta. Samalla pesuhallien ilmettä raikastetaan sisältä ja ulkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

