HOK-Elanto avaa S-marketin Kauppakeskus REDIin lokakuussa 2022

Kauppakeskus REDIn johtaja Aleksi Salminen kertoo asiakkaiden toivoneen S-ryhmän ruokakauppaa kauppakeskukseen useissa asiakastyytyväisyystutkimuksissa.
- Aloitimme ”vihreän kortin metsästyksen” vakavissamme viime syksynä, ja nyt on päästy lopputulokseen, johon olen erittäin tyytyväinen. S-market täydentää kauppakeskuksen päivittäistavarakaupan tarjontaa merkittävästi, Salminen sanoo.
HOK-Elannon toimialueen asukkaista noin 80 prosenttia kuuluu HOK-Elannon asiakasomistajiin.
- Osuuskaupan yhtenä tärkeänä tehtävänä on tuoda palveluita omistajien lähelle, arkea helpottamaan.
Redin nykyiset omistajat ja toimiva johto ovat laatineet kauppakeskukselle uuden kehityssuunnitelman, jonka avulla uskomme REDIn nousevan tulevaisuudessa selvästi nykyistä menestyvämmäksi kauppakeskukseksi. HOK-Elantoa pyydettiin kehityssuunnitelman mukaisesti täydentämään REDIn palveluvalikoimaa omilla palveluillaan. Kalasataman asukkaat ovat jatkuvasti toivoneet HOK-Elannolta parempia palveluita alueelle. Näistä lähtökohdista koimme, että nyt on oikea hetki lähteä mukaan. Avaamme REDIin uuden konseptimme mukaisen S-marketin lippulaivamyymälän, HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen toteaa.
S-marketin rakentaminen alkaa näillä näkymin kesäkuussa 2022 ja myymälä avataan saman vuoden lokakuussa.
Kauppakeskus REDI avattiin vuonna 2018. Sen omistavat Ilmarinen, OP Ryhmä ja LähiTapiola.
Yhteyshenkilöt
Kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen, HOK-Elanto, p. 010 76 60195
Kauppakeskusjohtaja Aleksi Salminen, REDI p. 044 235 9960
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2025: 120-vuotias osuuskauppa lisäsi investointejaan pääkaupunkiseudun hyväksi25.8.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan, HOK-Elannon, vuosi 2025 on alkanut 120-vuotiasta osuuskauppaa juhlistaen. Tammi-kesäkuussa 2025 HOK-Elantoon liittyi yli 18 000 uutta asiakasomistajaa. Bonusta ja maksutapaetua maksettiin asiakasomistajille ensimmäisen vuosipuoliskon aikana lähes 46 miljoonaa euroa. HOK-Elanto-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 2025 0,7 prosenttia 1,3 miljardiin euroon edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Koillis-Helsingin palvelut paranevat kertaheitolla - uusi energiatehokas S-market Suutarila avataan 21.8.19.8.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Suutarilan kaupunginosan palvelut Koillis-Helsingissä paranevat kertaheitolla, kun S-market Suutarila avataan alueelle torstaina 21.8. S-market Suutarilasta löytyy laaja valikoima tuotteita niin arkeen kuin juhlaan, ja lisäksi myymälään tulee muun muassa HOK-Elannon supersuosittu siipibuffet. S-market Suutarilan rakentamisessa on menty energiatehokkuus edellä.
Sata robottia ja 140 000 banaania – HOK-Elannon keräilykeskus juhlistaa 1-vuotissyntymäpäiväänsä28.5.2025 08:05:00 EEST | Tiedote
Yksi Euroopan suurimmista ruoan verkkokaupan keräilykeskuksista avattiin vuosi sitten kesäkuussa Vantaan Veromieheen. Päivittäin tuhansia verkkokauppatilauksia käsittelevä keräilykeskus on ollut HOK-Elannon historian suurin investointi ruoan verkkokauppaan.
HOK-Elannon ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avautuu Hybridiarena Hypessä29.4.2025 10:22:13 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uusi ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avaa ovensa Espoon Kivenlahdessa sijaitsevassa Hybridiarena Hypessä tiistaina 29. huhtikuuta. Korkealla seitsemännessä kerroksessa sijaitseva ravintola yhdistää skandinaavisen brasserie-keittiön, laadukkaat viinit sekä 600-paikkaisen kattoterassin.
Grillit koreaksi aasialaisilla mauilla – viime kesänä pääkaupunkiseudulla villinneet pinsat saavat sisaren23.4.2025 10:21:37 EEST | Tiedote
HOK-Elanto polkaisee kevään grillikauden käyntiin korealaisilla grillitacoilla. Aasialaiset ja etenkin korealaiset maut trendaavat nyt niin kansainvälisissä kuin suomalaisissakin keittiöissä, ja alkavan kesäkauden kunniaksi on aika pistää myös grillit koreaksi. Rapeita ja kuohkeita sorriso-leipiä sekä muita korealaisten grillitacojen aineksia on saatavilla kaikista HOK-Elannon Prismoista, valikoiduista S-marketeista, sekä Food Market Herkku -myymälästä 24.4.2025 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme