HOK-Elanto osti Kappelin
25.8.2020 13:13:29 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on pinta-alaltaan noin 1100 m2. Rakennus vaatii peruskorjauksen, josta kauppakirjan mukaan vastaa rakennuksen ostaja. Koska kyseessä on suojeltu arvorakennus, on remontti toteutettava tiiviissä yhteistyössä kaupungin kanssa.
- Rakennuksen nykyisenä vuokralaisena HOK-Elanto on jo suorittanut osan vaadittavista korjauksista, mutta valtava urakka on vielä edessä. Aloitamme peruskorjaushankkeen valmistelun välittömästi. Hankkeen kustannusarvio tarkentuu suunnittelun edetessä. Useista miljoonista puhutaan joka tapauksessa, HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen toteaa.
Nykyaikainen 150-vuotias
Kappeli aloitti toimintansa vuonna 1867. HOK-Elanto (Elanto ennen HOK:n ja Elannon fuusiota vuonna 2004) on harjoittanut kahvila- ja ravintolatoimintaa kiinteistössä 44 vuoden ajan. Kappeli on yksi HOK-Elannon ravintoloiden lippulaivoista.
- Kappeli on oikeastaan noudattanut jo vuosikymmenien ajan nykytrendiä, jossa yhden katon alla on monta erilaista tunnelmaa, Kappelissa vieläpä vuoden jokaisena päivänä. Kappelissa on valkoisten liinojen ruokaravintola, tunnelmallinen baari ja valoisa kahvila, unohtamatta tietysti Espan kesäkeidasta eli Kappelin terassia, HOK-Elannon ravintolatoimialan johtaja Henriikka Puolanne hehkuttaa.
Remontin yhteydessä tullaan myös toimintaa kehittämään.
- Vaalimme klassikon perinteitä, mutta tuomme siihen myös rohkeasti uutta, Puolanne lupaa.
HOK-Elanto voitti tarjouskilpailun
- Helsingin kaupunki haluaa pitää arvokkaat rakennukset kunnossa ja yleisessä käytössä. Kaupungin toimitilastrategian mukaan kaupunki harjoittaa aktiivista omistajapolitiikkaa luopumalla tiloista, joita se ei tarvitse omassa palvelutuotannossaan ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutarpeita, toteaa yksikön päällikkö Markku Metsäranta Helsingin kaupungin toimitilavuokrauksesta.
Kaupunki kutsui tarjouskilpailuun yli 50 toimijaa, joista 22 allekirjoitti salassapitosopimuksen ja sai kohteen myyntiesitteen. Tarjouksen lähetti lopulta kolme toimijaa. Näistä HOK-Elannon tarjous oli kaupunkiympäristölautakunnan arvion mukaan selvästi paras.
Yhteyshenkilöt
kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen, p. 010 76 60195
ravintolatoimialan johtaja Henriikka Puolanne, p. 010 76 60642
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Robokuljetukset laajenevat ympäri pääkaupunkiseudun Alepoita19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon suositut robokuljetukset laajenevat kevään ja alkukesän aikana yhteensä yli 15 uuteen Alepa-myymälään pääkaupunkiseudulla. Ruokaostoksia kotiin tuovat kuljetusrobotit ovat yhä suositumpia, sillä kuluttajat arvostavat arjen sujuvuutta parantavia palveluja.
Uudistunut S-market Martinlaakso avataan 7.5. – Luvassa avajaisohjelmaa torstaista lauantaihin5.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vantaalla sijaitsevan S-market Martinlaakson remontti on valmistunut, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille torstaina 7. toukokuuta klo 10. Luvassa on huikeita tarjouksia sekä monipuolista avajaisohjelmaa koko perheelle.
Feta siirtyy uunista grilliin – tänä kesänä grillauksessa korostuvat helppous ja valmiit makuparit28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helppo ja nopea grillaaminen nousee kesällä 2026 keskeiseksi trendiksi pääkaupunkiseudulla. Suunta näkyy HOK-Elannon myyntidatassa vuosilta 2024 ja 2025. Kuluttajat suosivat grillauksessa yhä useammin valmiiksi mietittyjä makupareja ja ratkaisuja, joilla on vaivatonta onnistua. Tänä kesänä muun muassa täyteläinen fetajuusto siirtyy uunista grilliin.
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka14.4.2026 12:40:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka nykyisen talous- ja hallintojohtaja Juha Ilvosen jäädessä eläkkeelle vuoden 2027 aikana. Laikka aloittaa tehtävässään 1.8.2026 ja raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle.
HOK-Elanto avaa kotimaisen Pretty Boy -ravintolan Jumboon7.4.2026 11:13:35 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, joka tarjoaa rentoutta ja luksusta hyvässä tasapainossa. Pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena omalla reseptiikalla tehdyt kastikkeet. Ravintola avautuu 21.4. ja sitä operoi S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto franschising-sopimuksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



