HOK-Elanto palkitsee jo toistamiseen henkilökuntaansa koronavuoden erinomaisesta työstä
17.12.2020 08:00:00 EET | HOK-Elanto | Tiedote

Rahallisen kannustepalkkion lisäksi HOK-Elanto muistaa tänä jouluna jokaista työntekijäänsä ruokajoululahjalla, joka on arvoltaan 100 euroa. Joululahjan arvo kaksinkertaistettiin tänä vuonna edellisvuosista.
- Koronavuosi on vaatinut erityisesti kaupoissamme ja ravintoloissamme työskentelevältä henkilöstöltämme äärimmäistä joustavuutta ja jaksamista. Olemme erittäin kiitollisia ja ylpeitä siitä sitoutuneisuudesta ja joustavuudesta, jota he ovat tänä vuonna osoittaneet, sanoo HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen.
Koronavuoden kannusteita maksetaan HOK-Elannon kaupoissa ja ravintoloissa työskentelevälle henkilöstölle yhteensä 2 miljoonan euron arvosta. Korona on vaikuttanut erityisesti juuri kauppojen ja ravintoloiden arkeen monin tavoin. Kaikissa yksiköissä on tehty runsaasti toimenpiteitä turvallisuuden varmistamiseksi.
- Henkilöstömme on huolehtinut keväästä lähtien toimenpiteistä, joilla on varmistettu koronaturvallisuus. Tämä on tarkoittanut sekä tarkkuutta ja huolellisuutta että joustavuutta ja sopeutumista täysin uuteen tilanteeseen ja arkeen, Liimatainen sanoo.
Koronan aiheuttama poikkeusvuosi on vaatinut HOK-Elantolaisilta paitsi koronaturvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä, myös osalle täysin uusiin työtehtäviin siirtymistä. Kun koronan aiheuttamat poikkeustoimet sulkivat ravintolat keväällä, tarve ravintola-alan työntekijöille väheni dramaattisesti samalla kun kauppojen työmäärä kasvoi. Kun työt ravintoloissa olivat loppumassa, tarjosi HOK-Elanto parin vuorokauden sisällä ravintola-ammattilaisilleen mahdollisuuden siirtyä kaupan alalle turvaamaan asiakkaiden ruokahuoltoa. Järjestely jatkuu yhä eikä tarvetta lomautuksille ole ollut.
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen, p. 010 7660700, veli-matti.liimatainen@sok.fi
viestintäpäällikkö Anniina Korpela, p. 010 7660593, anniina.korpela@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Robokuljetukset laajenevat ympäri pääkaupunkiseudun Alepoita19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon suositut robokuljetukset laajenevat kevään ja alkukesän aikana yhteensä yli 15 uuteen Alepa-myymälään pääkaupunkiseudulla. Ruokaostoksia kotiin tuovat kuljetusrobotit ovat yhä suositumpia, sillä kuluttajat arvostavat arjen sujuvuutta parantavia palveluja.
Uudistunut S-market Martinlaakso avataan 7.5. – Luvassa avajaisohjelmaa torstaista lauantaihin5.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vantaalla sijaitsevan S-market Martinlaakson remontti on valmistunut, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille torstaina 7. toukokuuta klo 10. Luvassa on huikeita tarjouksia sekä monipuolista avajaisohjelmaa koko perheelle.
Feta siirtyy uunista grilliin – tänä kesänä grillauksessa korostuvat helppous ja valmiit makuparit28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helppo ja nopea grillaaminen nousee kesällä 2026 keskeiseksi trendiksi pääkaupunkiseudulla. Suunta näkyy HOK-Elannon myyntidatassa vuosilta 2024 ja 2025. Kuluttajat suosivat grillauksessa yhä useammin valmiiksi mietittyjä makupareja ja ratkaisuja, joilla on vaivatonta onnistua. Tänä kesänä muun muassa täyteläinen fetajuusto siirtyy uunista grilliin.
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka14.4.2026 12:40:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka nykyisen talous- ja hallintojohtaja Juha Ilvosen jäädessä eläkkeelle vuoden 2027 aikana. Laikka aloittaa tehtävässään 1.8.2026 ja raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle.
HOK-Elanto avaa kotimaisen Pretty Boy -ravintolan Jumboon7.4.2026 11:13:35 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, joka tarjoaa rentoutta ja luksusta hyvässä tasapainossa. Pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena omalla reseptiikalla tehdyt kastikkeet. Ravintola avautuu 21.4. ja sitä operoi S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto franschising-sopimuksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

