HOK-Elanto rekrytoi satoja kaupan ja ravintoloiden ammattilaisia
2.7.2021 10:00:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

- Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Verkkokauppamme on kasvanut valtavasti, uusia toimipaikkoja on avattu ja avaamme aktiivisesti uutta jatkossakin. Jo pelkästään näihin tarvitsemme paljon uusia osaajia. Olemme tänä vuonna rekrytoineet jo yli 400 henkilöä vakituisiin työsuhteisiin. Isona rekrytoijana huomaamme, että ihmiset arvostavat hyvän työyhteisön ja kehittymismahdollisuuksien lisäksi työnantajassaan myös vakautta ja turvallisuutta. HOK-Elannon ihmisläheiset arvot nousevat vahvuutena esiin kun palkkaamme uusia osaajia. Sitä arvostetaan, että huolehdimme ihmisistä ja heidän työstään sekä toimentulostaan myös vaikeina aikoina. Vastuullisuus myös työnantajuudessa on tärkeää, HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Maria Hekkala toteaa.
Ravintolaelämä elpyy
Ravintola-ala on kärsinyt valtavasti koronan aikana. Odotukset tulevaan ovat kuitenkin korkealla, kunhan loputkin rajoitukset saataisiin pois pääkaupunkiseudulta.
- Viime vuoden kevään ravintolasulun aikana pystyimme tarjoamaan ravintolatyöntekijöille töitä ruokakaupoissamme. Tämän myötä noin 150 ravintola-alan ammattilaistamme halusi jäädä pysyvästi töihin kaupan puolelle. Asiakkaat ovat nyt aloittaneet innokkaasti paluun ravintoloihin. Terassikesä on alkanut vilkkaasti ja odotamme myös pikkujoulujen kulta-aikaa. Näin ollen meillä on taas töitä tarjolla monille ravintola-alan ammattilaisille, HOK-Elannon ravintolatoimialan johtaja Henriikka Puolanne sanoo.
Monipuolisia uratarinoita
Monialayrityksenä HOK-Elanto tarjoaa työntekijöilleen monenlaisia mahdollisuuksia kehittää itseään, edetä urallaan tai vaihtaa ammatista toiseen.
-Olemme korona-aikana kasvattaneet ja monipuolistaneet henkilöstön osaamista. Esimerkiksi kun ravintolat keväällä 2020 suljettiin, 800 ravintola-ammattilaista siirtyi kaupan alalle uudenlaisiin tehtäviin. Moni on sanonut, että on oppinut uudenlaista asiakaspalvelutyötä. On opittu miten eri tavoin voi vaikuttaa hyvään asiakaskokemukseen.
Henkilöstön kehittäminen on normaalioloissakin asia, johon panostetaan, monipuolisesta perehdyttämisestä lähtien.
- Teemme yhteistyötä myös useiden oppilaitosten kanssa, muun muassa Haaga-Helia ja Keuda tarjoavat yhteistyössä kanssamme monipuolista koulutusta, Hekkala kertoo.
HOK-Elanto palkkasi täksi kesäksi lähes 450 kesätyöntekijää ja tarjoaa lisäksi kahden viikon Tutustu työelämään ja tienaa –harjoittelujakson noin 800 14-17-vuotiaalle nuorelle.
- Meillä arvostetaan kesätyöntekijöitä ja heidät otetaan täysvaltaisiksi tiimien jäseniksi, oppimaan kokeneempien kollegoiden kanssa. Lisäksi kesätyöntekijät saavat uusien oppien lisäksi muun muassa samat erittäin hyvät ostoedut kuin vakituisellakin henkilökunnalla on. Uskon, ja totta kai toivon, että mahdollisimman moni huomaisi kaupan alan mahdollisuudet ja ottaisi sen omakseen.
HOK-Elanto palvelee asiakkaita lähes 350 myymälässä ja ravintolassa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Nurmijärvellä, Tuusulassa, Keravalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä ja Mäntsälässä. Kaupan alan rekrytoinnit HOK-Elanto tekee yhteistyössä Baronan kanssa, ravintola-alalla rekrytointikumppani on Staffpoint. Avoimet työpaikat löytyvät osoitteista hok-elanto.fi ja duunitori.fi.
Yhteyshenkilöt
henkilöstöjohtaja Maria Hekkala, p. 010 76 60108
toimialajohtaja Henriikka Puolanne, p. 010 76 60642
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Alepa Kontti on festaripäivän keskeinen pysähdyspaikka – näitä tuotteita festarikansa ostaa eniten9.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Alepa Kontti on kiertänyt pääkaupunkiseudun festareita jo yli kymmenen vuoden ajan tuoden liikkuvan päivittäistavarakaupan suoraan tapahtuma-alueille. Festarikansa ostaa konttimyymälästä pitkälti samoja tuttuja evästuotteita kuin lähikaupastakin. Samalla esimerkiksi vegaanisten vaihtoehtojen suosio on kasvanut selvästi myös festareilla.
Uusi S-market Varisto avataan 4.6. - Varistoon kauan kaivattu 24/7-ruokakauppa ja robokuljetukset2.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Vantaan Variston palvelut paranevat merkittävästi, kun alueelle avataan uusi S-market torstaina 4.6.2026. Ympäri vuorokauden auki oleva myymälä tuo Varistoon kauan kaivatun ruokakaupan sekä uusia arkea helpottavia palveluita.
Robokuljetukset laajenevat ympäri pääkaupunkiseudun Alepoita19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon suositut robokuljetukset laajenevat kevään ja alkukesän aikana yhteensä yli 15 uuteen Alepa-myymälään pääkaupunkiseudulla. Ruokaostoksia kotiin tuovat kuljetusrobotit ovat yhä suositumpia, sillä kuluttajat arvostavat arjen sujuvuutta parantavia palveluja.
Uudistunut S-market Martinlaakso avataan 7.5. – Luvassa avajaisohjelmaa torstaista lauantaihin5.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vantaalla sijaitsevan S-market Martinlaakson remontti on valmistunut, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille torstaina 7. toukokuuta klo 10. Luvassa on huikeita tarjouksia sekä monipuolista avajaisohjelmaa koko perheelle.
Feta siirtyy uunista grilliin – tänä kesänä grillauksessa korostuvat helppous ja valmiit makuparit28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helppo ja nopea grillaaminen nousee kesällä 2026 keskeiseksi trendiksi pääkaupunkiseudulla. Suunta näkyy HOK-Elannon myyntidatassa vuosilta 2024 ja 2025. Kuluttajat suosivat grillauksessa yhä useammin valmiiksi mietittyjä makupareja ja ratkaisuja, joilla on vaivatonta onnistua. Tänä kesänä muun muassa täyteläinen fetajuusto siirtyy uunista grilliin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

