HOK-Elanto vastaa mielen hyvinvoinnin haasteisiin omalla työ- ja organisaatiopsykologilla
29.6.2021 08:00:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

- Paljon puhutaan siitä, että mielen hyvinvoinnin varhainen apu työyhteisöön tai yksilölle voi olla vaikeasti tavoitettavissa. Vastuullisena yrityksenä HOK-Elanto haluaa ryhtyä “sanoista tekoihin”, tarttua asiaan ja tarjota apua tilanteessa, joka on haasteellinen sekä yksilölle että työyhteisölle. Haluamme tuoda tämän tärkeän työn ja osaamisen henkilöstömme lähelle, henkilöstöjohtaja Maria Hekkala linjaa.
Ahdistuneisuuden, stressireaktioiden ja masennuksen taustalta löytyy useimmiten haastavia yksityiselämän tilanteita ja elämänhallinnan ongelmia. Korona-aika on lisännyt erilaisia ahdistushäiriöitä ja huolta omasta tai läheisten turvallisuudesta. Ravintolatoimialan rajoitukset ovat aiheuttaneet epävarmuutta ja vaikeutta suunnitella tulevaa, kun työvuorot ravintoloissa on voitu laatia vain viikoksi-pariksi kerrallaan. Töitä ravintolahenkilökunnalle on riittänyt kaupan yksiköissä korona-aikaankin.
- Työterveyshuoltomme kertoo erityisesti nuorten ahdistuneisuuden kasvaneen tämän vuoden puolella, kun pelko ja huoli eivät poistu ja sosiaaliset kontaktit on täytynyt minimoida, HOK-Elannon työhyvinvointipäällikkö Marja Kuusisto toteaa.
Mielenterveyden ongelmat ovat aina ennen kaikkea yksilön haasteita, mutta niillä voi olla iso vaikutus koko työyhteisöön.
- Haluamme reagoida työyhteisöllisesti asiaan. Liian myöhäinen asioihin puuttuminen ja esimerkiksi hoitoon ohjaus näkyy työpaikoilla käytöksen muuttumisena vetäytymisestä äreyteen. Se vaikuttaa yhteistyöhön ja fiilikseen, syntyy väärinkäsityksiä, työrauha häiriintyy ja asiat saattavat saada ylisuuria mittasuhteita.
Oman työ- ja organisaatiopsykologin avulla HOK-Elanto hakee yksiköidensä yli 400 esihenkilön hyvinvoinnin tukemista ja mielen hyvinvoinnin johtamisosaamisen kehittämistä yksiköissä.
- Esimiehille avaudutaan vaikeista yksityiselämän asioista. Se kertoo luottamuksellisista suhteista, mutta nämä tilanteet saattavat kasvattaa esimiehen omaa kuormaa ja tuoda riittämättömyyden tunnetta. Olenko kyllin hyvä esimiehenä, milloin tulee ohjata avun piirin, miten se tehdään… Myös työyhteisöjen ristiriitatilanteet kuormittavat, Kuusisto luettelee.
Rakenteisiin, johtamiseen ja kulttuuriin halutaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi.
- Sen rinnalla panostamme työyhteisöjen kohdennettuun tukemiseen ja työntekijöiden hyvinvoinnin vahvistamiseen ryhmämuotoisesti. Tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi elämänhallintataidot, jaksaminen, palautuminen ja vuorotyö. Lisäksi jatkamme edelleen yksilön työkyvyn tukemista ja avun piiriin saattamista muun muassa työterveyspsykologin sekä Sairauskassamme tukeman lyhytpsykoterapian avulla, Kuusisto jatkaa.
Yhteyshenkilöt
henkilöstöjohtaja Maria Hekkala, p. 010 76 60108
työhyvinvointipäällikkö Marja Kuusisto, p. 010 76 60113
Katri Karsi
Puh:010 76 60591katri.karsi@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Feta siirtyy uunista grilliin – tänä kesänä grillauksessa korostuvat helppous ja valmiit makuparit28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helppo ja nopea grillaaminen nousee kesällä 2026 keskeiseksi trendiksi pääkaupunkiseudulla. Suunta näkyy HOK-Elannon myyntidatassa vuosilta 2024 ja 2025. Kuluttajat suosivat grillauksessa yhä useammin valmiiksi mietittyjä makupareja ja ratkaisuja, joilla on vaivatonta onnistua. Tänä kesänä muun muassa täyteläinen fetajuusto siirtyy uunista grilliin.
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka14.4.2026 12:40:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka nykyisen talous- ja hallintojohtaja Juha Ilvosen jäädessä eläkkeelle vuoden 2027 aikana. Laikka aloittaa tehtävässään 1.8.2026 ja raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle.
HOK-Elanto avaa kotimaisen Pretty Boy -ravintolan Jumboon7.4.2026 11:13:35 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, joka tarjoaa rentoutta ja luksusta hyvässä tasapainossa. Pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena omalla reseptiikalla tehdyt kastikkeet. Ravintola avautuu 21.4. ja sitä operoi S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto franschising-sopimuksella.
S-market Martinlaaksoa uudistetaan – myymälä palvelee asiakkaita taas 7.5. alkaen31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
S-market Martinlaakso Vantaalla sulkeutuu lauantai-iltana 11.4. myymälässä tehtävän uudistuksen vuoksi. Myymälä palvelee asiakkaita jälleen torstaista 7.5. alkaen. Remontissa myymälän ilmettä uudistetaan nykyaikaisemmaksi, valikoimaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita ja kassa-alueelle avataan uusi itsepalvelukassa nopeuttamaan asiointia.
HOK-Elannon hyvä työ henkilöstön mielenterveyteen panostamisessa palkittiin jälleen – Hyvän mielen työpaikka ‑tunnustus jo viidettä vuotta peräkkäin24.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elannolle on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki nyt viidettä vuotta peräkkäin – lähes ainoana yrityksenä Suomessa. Suomen suurimmassa osuuskaupassa on tehty henkilöstön mielenterveyttä tukevaa työtä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti jo pitkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

