Hormonaalisella ehkäisyllä ja hiusvärien käytöllä on vaikutus rintasyöpäriskiin
FM Sanna Heikkinen arvioi tuoreessa väitöstutkimuksessaan muun muassa hormonaalisten ehkäisymenetelmien ja hiusvärien käytön mahdollista vaikutusta rintasyöpäriskiin. Analyyseissä oli mukana yli 8000 rintasyöpään sairastunutta naista ja noin 20 000 verrokkia.
Tutkimuksen mukaan vaihdevuodet ohittaneiden naisten keskuudessa rintasyöpäriski oli kohonnut 52 % hormonikierukkaa käyttäneillä verrattuna kuparikierukan käyttäjiin.
Muun hormonaalisen ehkäisyn käyttö vastaavasti lisäsi rintasyöpäriskiä nuoremmilla, enintään 50-vuotiailla naisilla 32 prosenttia, kun heitä verrattiin naisiin, jotka eivät käyttäneet hormonaalista ehkäisyä.
Hiusvärejä käyttäneiden naisten rintasyöpäriskin havaittiin olevan 23 % suurempi kuin naisilla, jotka eivät olleet koskaan värjänneet hiuksiaan.
Näiden tekijöiden merkitys syöpäriskiin vaatii lisää tieteellistä tutkimusta muilla tutkimusjoukoilla ja etenevällä asetelmalla.
– Rintasyövän tärkein riskitekijä on edelleen ikä ja tunnettuja elintapoihin liittyviä riskitekijöitä ovat muun muassa myöhäinen ensisynnytysikä, alhainen lasten lukumäärä, vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas alkoholin käyttö, Heikkinen painottaa.
Monien näiden tekijöiden esiintyvyys Suomessa on viime vuosikymmeninä lisääntynyt merkittävästi.
Heikkinen selvitti tutkimuksessaan myös naisten mammografiakäyntejä ennen organisoidun seulonnan 50-vuoden aloitusikää sekä kielteisten ja myönteisten elämäntapahtumien vaikutusta rintasyöpäkuoleman riskiin.
Yli 60 % kyselyihin vastanneista oli käynyt mammografiassa ennen organisoidun seulonnan 50 vuoden aloitusikää.
– Naisia tulisi valistaa turhien mammografioiden haitoista, kuten säteilykuorman kasvamisesta ja mahdollisista väärän positiivisen tai negatiivisen löydöksen seurauksista, Heikkinen sanoo.
FM Sanna Heikkinen väittelee 17.3.2017 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Lifestyle factors and breast cancer in Finland". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, sali 13, Fabianinkatu 33. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Yhteystiedot: Sanna Heikkinen, sanna.heikkinen@cancer.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisa LautalaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 318 5682elisa.lautala@helsinki.fiTietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Embargo 3.12. kello 18. Saharan eteläpuolinen Afrikka on menettänyt liki neljänneksen biodiversiteetistään3.12.2025 18:00:00 EET | Tiedote
Viljelysmaan kasvu, metsästys ja maatalous suurimpia ovat luontokadon syitä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Silti 80 prosenttia luonnon monimuotoisuudesta on edelleen suojelualueiden ulkopuolella.
EMBARGO 3.12. klo 9.00: Oppivelvollisuusiän nosto vähensi koulutuksen keskeyttämistä1.12.2025 14:59:15 EET | Tiedote
Oppivelvollisuusiän korottaminen vähensi alaikäisenä koulutuksen keskeyttäneiden osuutta kolmanneksella. Toiselta asteelta valmistuneiden osuus kasvoi 1,5 prosenttiyksikköä suhteessa aikaisempiin ikäluokkiin.
Maahanmuuttotaustaiset perheet tarvitsevat parempaa tukea varhaiskasvatuksessa1.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Väitöstutkimus paljastaa, että perheiden moninaisuutta ei vielä tunnisteta riittävästi varhaiskasvatuksessa. Tämä saattaa heikentää maahanmuuttotaustaisten perheiden kiinnittymistä yhteiskuntaan ja voi heijastua lasten myöhempään koulumenestykseen.
Linnut siirtyvät korkeammalle vuoristoissa ilmaston lämmetessä28.11.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Monet lintulajit ovat siirtyneet Euroopan vuoristoissa kohti kylmempiä lakiosia samalla kun ilmasto on lämmennyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Aurinkoiset etelärinteet houkuttelevat lintuja elämään korkeammilla paikoilla kuin varjoisammat pohjoisrinteet.
Uusi työkalu vesien humuskuormituksen arviointiin28.11.2025 08:32:51 EET | Tiedote
Vesien tummuminen heikentää veden laatua, aiheuttaa haasteita vedenottamoille ja virkistyskäytölle sekä muuttaa vesiekosysteemien toimintaa. Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kehitettiin uusi työkalu, biologinen mittari, joka huomioi tummumisen vaikutukset vesistössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme