HSL:n liikennöintisuunnitelma 2019: uusia runkolinjoja sekä liityntäyhteyksiä Tuusulaan ja Keravalle
22.1.2019 11:29:34 EET | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote

HSL jatkaa vuonna 2019 runkobussilinjaston kasvattamista. Linja 500, Itäkeskus-Munkkivuori, korvaa syysliikenteen alkaessa elokuussa linjan 58. Linja 510, Herttoniemi-Westendinasema, korvaa samaan aikaan linjan 551. Runkolinjojen tavoitteena on tehdä matkustamisesta entistä nopeampaa ja täsmällisempää.
Pohjois-Espoon ja Leppävaaran bussilinjoihin tulee syysliikenteen alkaessa muutoksia. Turuntien suunnan seutuliikenne keskitetään linjalle 235, joka liikennöi Elielinaukiolta Leppävaaran ja Karakallion kautta Espoon keskukseen 10 minuutin vuorovälillä. Linjojen 202, 215, 502, 214, 243, 245 ja 566 vuorovälit tihenevät.
Tuusulassa ja Keravalla vaihdottomat yhteydet Helsingin suuntaan korvautuvat syyliikenteen alusta lähtien tiheämmällä ja kattavammalla liityntäliikenteellä. Keravan aseman rooli joukkoliikenteen solmukohtana kasvaa.
Sipoon bussireitit muuttuvat elokuussa sekä Nikkilässä että Söderkullassa. Nikkilän vanha linja-autoasema poistuu käytöstä, mikä aiheuttaa muutoksia lähes kaikille Nikkilän bussilinjoille. Yhteydet Itäkeskuksesta Nikkilään ja Eriksnäsiin muuttuvat vaihdottomiksi, kun linja 841 Itäkeskuksesta Söderkullaan jakautuu linjoiksi 841 Itäkeskus–Nikkilä ja 842 Itäkeskus–Eriksnäs.
Kuormittuneille Helsingin bussilinjoille 55, 56, 57 sekä Espoon linjalle 544 tulee lisää tarjontaa. Linjalla 56, Kannelmäki-Kalasatama, alkaa viikonloppuliikenne.
K-juna pysähtyy jatkossa myös Käpylässä, Pukinmäessä ja Oulunkylässä
Lähijunaliikenteen merkittävin muutos on se, että K- ja N-junat yhdistyvät syysliikenteen alkaessa. Uuden junan tunnus on K, ja se pysähtyy N-junan tavoin myös Käpylässä, Pukinmäessä ja Oulunkylässä. Y-junalle tulee uusi pysähdys Kauklahteen.
Metroliikenteessä HSL varautuu siihen, että osa ruuhka-ajan lähdöistä, jotka nyt päättyvät Tapiolaan, ajettaisiin jatkossa Matinkylään asti.
Raitoliikenteessä ei tapahdu merkittäviä linjastomuutoksia, mutta kun Pasilan joukkoliikenneterminaali otetaan syksyllä käyttöön, linjojen 2 ja 7 päätepysäkit siirtyvät Länsi-Pasilasta Pasilan asemalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osastonjohtaja Tero Anttila, HSL, puh. 050 555 2932
Ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen, HSL, puh. 040 161 2173
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Ratikkaliikenne Kruunusiltojen reitillä on käynnistynyt vilkkaana7.11.2026 11:41:54 EET | Tiedote
Ratikkaliikenne Kruunusilloilla linjoilla 11 ja 12 käynnistyi lauantaiaamuna klo 10. Ensimmäisenä Kruunuvuorensillan ylitti Korkeasaaresta lähtenyt linjan 12 raitiovaunu. Aamun ensimmäisten tuntien liikenne on sujunut hyvin. Ratikat ovat täyttyneet matkustajista.
Uusi saaristoratikkareitti yhdistää Laajasalon kantakaupunkiin 7. marraskuuta7.11.2026 08:50:00 EET | Tiedote
Suomen pisimmän sillan, Kruunuvuorensillan, kautta kulkeva reitti liittää Laajasalon osaksi Helsingin kantakaupungin. Helsingin uusi ratikkareitti avautuu lauantaina 7. marraskuuta, kun linjat 11 ja 12 aloittavat liikenteen Kruunusiltoja pitkin Laajasaloon. Sillat on rakennettu vain ratikoille, kävelijöille ja pyöräilijöille, mikä tekee reitistä ainutlaatuisen maailman mittaluokassa.
HSL kerää liikennevälineiden väritysselvitykseen näkemyksiä sekä asukkailta että asiantuntijoilta5.11.2026 08:55:14 EET | Tiedote
HSL on käynnistänyt selvityksen HSL:n tilaajavärityksen toteutuksesta eri liikennevälineissä. Mahdolliset linjaukset kaluston väreihin pitää tehdä pian, sillä käynnissä on huomattavia kalustohankintoja, jotka vaikuttavat kaupunkikuvaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Selvityksen käynnistämistä puolsi myös Helsingin kaupungin valtuustoaloite keskustan pikaraitiovaunujen väritysuudistuksen perumisesta.
MEDIAKUTSU: Tervetuloa Kruunusiltojen reitin avajaisiin ja kokemaan maailman kaunein saaristoratikkareitti 7.11.4.11.2026 09:42:08 EET | Kutsu
Uudet raitiolinjat 11 ja 12 yhdistävät Laajasalon kantakaupunkiin. Kutsumme toimituksenne ratikkaliikenteen avajaisiin lauantaina 7. marraskuuta Korkeasaaren Mischan ja Maschan aukiolla ja ensimmäiseen Kruunuvuorensillan ylittävään matkustajaliikenteen ratikkaan.
HSL:n lähimaksussa on nyt käytössä hintakatto2.11.2026 11:32:00 EET | Tiedote
Lähimaksulla ostettavissa aikuisten kertalipuissa on 2. marraskuuta alkaen käytössä hintakatto. Kun ostat lippusi samalla maksuvälineellä, maksat 24 tunnin aikana enintään matkoihisi sopivan vuorokausilipun hinnan. Hintakatto toimii automaattisesti, joten sinun ei tarvitse etukäteen arvioida, kuinka monta matkaa teet tai olisiko vuorokausilippu kertalippuja edullisempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

