HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n päärautatieaseman palvelupiste on suljettu 27.3. alkaen

Jaa
HSL sulkee toistaiseksi Helsingin päärautatieaseman palvelupisteensä perjantaista 27.3. lähtien torjuakseen koronaviruksen leviämistä. Itäkeskuksen ja Pasilan palvelupisteet ovat avoinna tavallista pitempään.

HSL:n päärautatieaseman palvelupiste on toistaiseksi suljettu perjantaista 27.3. alkaen. Muiden HSL:n palvelupisteiden aukioloajat vastaavasti pitenevät. Pasilan palvelupiste Opastinsilta 6 A:ssa on avoinna 27.3. lähtien klo 7.30-18 ja Itäkeskuksen metroaseman palvelupiste klo 8.30-18.

HSL tehostaa Itäkeskuksen ja Pasilan pisteiden palvelua siirtämällä niihin lähes kaikki päärautatieaseman palvelupisteen asiakasneuvojat.

Sulkemisen tavoitteena on torjua koronaviruksen leviämistä. HSL valitsi Pasilan ja Itäkeskuksen palvelupisteet pidettäväksi auki muun muassa sen vuoksi, että niissä on valmiina tiskeillä suojapleksit. Valintaan vaikutti myös se, että asiakaskäynnit ovat epidemian puhjettua vähentyneet päärautatieaseman pisteessä enemmän kuin Itäkeskuksessa ja Pasilassa.

HSL muistuttaa siitä, että monia joukkoliikenteeseen liittyviä asioitaan voi nykyään hoitaa verkossa, mobiilisti ja lippuautomaatilla ilman käyntiä palvelupisteessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eija Jalo, ryhmäpäällikkö, HSL, puh. 050 576 8795

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye