HSY

HSY haluaa kiinteistöjen omistajat mukaan vesihuollon aluesaneeraukseen

26.4.2021 06:00:00 EEST | HSY | Tiedote

Jaa
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa toukokuun alussa vesihuoltoverkoston saneerauksen Pitäjänmäen, Marttilan ja Reimarlan alueilla. Hankkeessa testataan uutta aluesaneerauksen toimintamallia, jossa myös kiinteistönomistajille tarjotaan mahdollisuus kunnostaa omat tonttijohtonsa HSY:n urakan yhteydessä. Mukaan lähteville kiinteistönomistajille on tarjolla erityinen taloudellinen etu.

Tonttijohdot eli HSY:n runkoverkosta kiinteistön rakennuksiin kulkevat vesijohto sekä jätevesi- ja hulevesiviemärit ovat tärkeä osa vesihuoltoverkostoa. Usealle kiinteistönomistajalle tulee yllätyksenä, että ne kuuluvat hänen vastuulleen. Näin on riippumatta siitä, sijaitsevatko rakennukset omalla vai vuokratontilla tai onko kyseessä pientalo, kerrostalo tai yrityskiinteistö.

- Saneeraamme Pitäjänmäeltä alueen, jossa on 1950–70-luvuilla rakennettu vesihuoltoverkosto. Suurin osa myös tonttijohdoista on saneerausiässä. Olemme kilpailuttaneet hankkeen siten, että kiinteistönomistajat voivat hyödyntää samaa urakkahinnoittelua. Urakoitsija myös kartoittaa tonttijohtojen sijainteja, jotka vanhoissa kiinteistöissä eivät läheskään aina ole selvillä, vesihuollon investointiyksikön päällikkö Ilpo Korhonen HSY:stä selvittää.

Kilpailutuksessa urakoitsijaksi valikoitui TerraWise Oy. Hankkeen rakennussuunnittelusta vastaa WSP Finland Oy. Rakennustyö alkaa vapun jälkeen ja kestää vuoden 2022 loppuun.

- Kiinteistönomistaja saattaa kokea tonttijohtojen uusimisen melkoisena asiakirja- ja lupaviidakkona. Tarjoamme kiinteistönomistajille tonttijohtojen uusimisen mahdollisimman avaimet käteen -periaatteella, TerraWisen työpäällikkö Antti Mäki lupaa.

Kiinteistönomistajille tarjolla myös taloudellista etua

HSY testaa Pitäjänmäellä uutta aluesaneerauksen toimintamallia ja saneeraa omien runkoverkostojensa lisäksi kaikki urakka-alueen yli 20 vuotta vanhat tonttijohdot runkoverkosta tontin rajalle asti. Tästä koituu kiinteistönomistajalle kustannuksia 1200–4000 euroa kunkin liittymäkaivannon osalta riippuen tonttijohtojen iästä. Kiinteistönomistaja välttää kuitenkin laskun, jos omalla kustannuksellaan saneeraa tonttijohdot myös tontin rajojen sisäpuolella.

HSY:n vesihuollon yleisten toimitusehtojen mukaisesti vesihuoltoverkostoon liittynyt on velvollinen osallistumaan tonttijohtojen saneeraus- ja muutostöiden kustannuksiin, mikäli työt tehdään laitoksen verkostojen muutostöiden yhteydessä ja niistä johtuen. Tämä koskee muulla alueella kuin liittyjän kiinteistöllä olevaa tonttijohto-osuutta. Kustannus riippuu tonttijohtojen iästä ja siten kiinteistöomistajan saamasta hyödystä.

- Tonttijohtojen vuotoriski kasvaa 20 vuoden käytön jälkeen. Haluammekin kannustaa kiinteistönomistajia saneeraamaan tätä vanhemmat putket. Tarjous on, että jos kiinteistöomistaja saneeraa tonttijohdot tontin rajalta rakennukselle asti, HSY ei laskuta yleisellä alueella tehdystä saneerauksesta lainkaan. Tavoitteenamme on saada koko alueen vesihuolto kerralla kuntoon, jolloin kaikilla asukkailla on raikas hanavesi ja toimiva viemäröinti myös tulevaisuudessa, Ilpo Korhonen perustelee.

Kiinteistönomistaja saa useita hyötyjä tonttijohtojen saneerauksesta. Suunnitelmallinen kunnossapito ehkäisee kalliiksi tulevia putkirikkoja ja viemäritukoksia sekä pitää juomaveden laadun hyvänä. Saneeratut tonttijohdot myös nostavat kiinteistön arvoa.

Lisätietoja:
Hankkeen tausta ja uusi toimintamalli: www.hsy.fi/marttila
Työmaa-ajan tiedotus ja tonttijohtojen saneeraaminen: https://pitajanmaenputkisaneeraus.fi

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kiinteistönomistaja vastaa tonttijohtojen ja -viemäreiden kunnosta vesihuoltolaitoksen runkoviemäriin asti. Pitämällä putket kunnossa, vältytään vahingoilta ja kalliilta korjaustöiltä. Ehjä viemäriverkosto on myös ympäristöteko. Edullisinta on ajoittaa tonttijohtojen ja -viemäreiden saneeraus samaan yhteyteen vesihuoltolaitoksen saneerauksen kanssa. Video on tuotettu yhteistyössä Vantaanjoen valuma-alueen vesihuoltolaitosten ja Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen kesken. Projekti on saanut rahoitusta Ympäristöministeriöltä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilpo Korhonen, investointiyksikön päällikkö HSY, ilpo.korhonen@hsy.fi puh. 050 340 5383
Antti Mäki, työpäällikkö TerraWise Oy, antti.maki@terrawise.fi, puh. 040 626 6426

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Kivihiilen polton lopettaminen paransi entisestään pääkaupunkiseudun ilmanlaatua vuonna 20252.2.2026 09:10:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli viime vuonna pääosin hyvä, kertovat HSY:n mittaukset. Ilmanlaatu parani entisestään kivihiilen polton päätyttyä keväällä 2025. Kevään katupölykaudella ja syksyllä nastarengaskauden alettua ilmanlaatu heikkeni kuitenkin huonoksi monina päivinä hengitettävien hiukkasten takia. Ilmanlaatuun vaikuttavat eniten liikenteen pakokaasut, katupöly ja puunpoltto.

HSY:n hallituksen päätökset 30.1.2026 – laaja vesihuollon hankepaketti hyväksyttiin30.1.2026 10:28:09 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä rahoitussopimuksen ja lainan noston. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankkeet: - Helsingin Ratasmyllyntien ja Roihuvuorentien vesijohdon saneerauksen hankesuunnitelma - Espoon Keilaniemen vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelman laajennus - Helsingin Pitkäkoski - Ilmala, Nuijamiestentie alueen vesihuollon hankesuunnitelman päivitys - Viemäritunnelisaneerausten hankesuunnitelma vuosille 2026–2027 - Vantaan Myyrmäen vesitornin ja Kivistön paineenkorotusaseman välisen päävesijohdon rakentamisen urakoitsijaksi valittiin VM Suomalainen Oy - kompostimullan seostamiseen tarvittava kivennäismaa-aines Metsäpirtin kompostointialueelle ja Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen hankintaan Rudus oy:ltä. Hallitus valitsi Etelä-Espoon sekajätteen keräykseen ja kuljetukseen takakuormaustyönä Lassila & Tikanoja Oyj:n yhdelle palvelualueelle, Auriga Oy:n neljälle palvelualueelle ja Pakkariposse Oy:

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 30.1.2026 – laaja vesihuollon hankepaketti käsittelyssä28.1.2026 08:01:08 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 30.1.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa rahoitussopimuksen hyväksymisetä ja lainan nostosta. Hallitus päättää seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Helsingin Ratasmyllyntien ja Roihuvuorentien vesijohdon saneerauksen hankesuunnitelma - Espoon Keilaniemen vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelman laajennus - Helsingin Pitkäkoski - Ilmala, Nuijamiestentie alueen vesihuollon hankesuunnitelman päivitys - Viemäritunnelisaneerausten hankesuunnitelma vuosille 2026–2027 - Vantaan Myyrmäen vesitornin ja Kivistön paineenkorotusaseman välisen päävesijohdon rakentamisurakka - kompostimullan seostamiseen tarvittavan kivennäismaa-aineksen hankinta Metsäpirtin kompostointialueelle ja Ämmässuon Ekoteollisuuskeskukseen - urakoitsijoiden valinta sekajätteen keräykseen ja kuljetukseen Etelä-

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye