HSY

HSY laajentaa asukkaiden poistotekstiilin keräystä

Jaa
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on laajentanut pääkaupunkiseudun poistotekstiilien keräysverkostoaan, jonka avulla asukkaiden poistotekstiilit saadaan tehokkaammin kotimaiseen jatkokäsittelyyn. Sortti-asemat ovat keränneet poistotekstiilejä vuodesta 2019 lähtien, mutta uusia keräystapoja testaavan hankkeen myötä maksuttomia keräyspisteitä löytyy jatkossa yhdeksästä kauppakeskuksesta ja yhdeltä itsepalvelukirpputorilta.
Poistotekstiilin lajittelulla vähennetään sekajätettä ja hyödynnetään käyttökelvottomia vaatteita jalostamalla niistä kierrätyskuitua.
Poistotekstiilin lajittelulla vähennetään sekajätettä ja hyödynnetään käyttökelvottomia vaatteita jalostamalla niistä kierrätyskuitua.

Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat entistä helpommin lajitella rikkinäiset sekä käyttö- ja korjauskelvottomat tekstiilinsä hyötykäyttöön. Vuoden alussa alkaneen HSY:n keräyskokeilun myötä uudet yhteistyökumppanit avasivat kymmenen matalan kynnyksen poistotekstiilikeräyspistettä eri puolilla Espoota, Helsinkiä ja Vantaata.

Kaikki keräykseen toimitetut poistotekstiilit lajitellaan, käsitellään ja hyödynnetään uusien tekstiilien raaka-aineena. Ympäristövastuun ja resurssitehokkuuden edistämisen ohella pilottimme tukee myös kotimaista kiertotaloutta. 

- Kaikki keräämämme poistotekstiilit käsitellään ja jalostetaan kotimaassa. Esikäsittelyn jälkeen toimitamme kaikki hyödyntämiskelpoiset tekstiilit Paimioon, johon avattiin syksyllä 2021 Pohjois-Euroopan suurin poistotekstiilin jalostuslaitos, iloitsee HSY:n ympäristöasiantuntija Hanna Tukiainen

Keräyspilotin tavoitteena on tuoda poistotekstiilin keräyspisteet lähemmäksi asukkaita ja helpommin saavutettaviksi. Tämän ansiosta voidaan kokeilla, millainen vaikutus keräyspisteen sijainnilla ja helppokäyttöisyydellä on poistotekstiilimääriin. Samalla asukkaat oppivat paremmin lajittelemaan käyttökelpoiset tekstiilit sekä huonokuntoiset poistotekstiilit. 

- Pilotista saatujen kokemusten avulla kehitämme HSY:ssä poistotekstiilien keräystä pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen alueella. Tavoitteena on saada kierrätykseen oikeanlaista poistotekstiiliä, toteaa HSY:n projektipäällikkö Leena Tuominen

Keräys laajenee kymmeneen uuteen paikkaan 

Pääkaupunkiseudun poistotekstiilin uudet keräyspisteet tammikuun 2022 alusta kesäkuun loppuun sijaitsevat seuraavissa paikoissa Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla:  

  • Akseli kirpputori, Mankkaa 
  • Iso Omena, Matinkylä 
  • Kauppakeskus Hertsi, Herttoniemi 
  • Kauppakeskus Kaari, Kannelmäki 
  • Kauppakeskus Kamppi 
  • Kauppakeskus Myyrmanni, Myyrmäki 
  • Stockmann Ainoa, Tapiola 
  • Stockmann Itis, Itäkeskus 
  • Stockmann Jumbo, Pakkala
  • Stockmann, Helsingin keskusta

Stockmann-konserni vastaa HSY:n pilotissa neljästä keräyspisteestä omissa tiloissaan neljässä eri tavaratalossaan pääkaupunkiseudulla. 

- On upeaa, että tekstiilikeräystä laajennetaan tavarataloihin ja kauppakeskuksiin. Haluamme edistää muoti- ja tekstiilialan vastuullisuutta, joten tämä yhteistyö Helsingin seudun ympäristöpalveluiden kanssa on meille erinomainen jatkumo brändiemme kanssa tehdyn kierrätyksen aktivoimiseksi. Kiertotalouden edistäminen on meille tärkeä asia, sanoo Stockmannin ympäristöpäällikkö Susanna Segercrantz

Poistotekstiilin tuominen kauppakeskusten keräyspisteisiin on maksutonta. 

Poistotekstiilikeräys jatkuu myös HSY:n Sortti-asemilla ja Koivukylän Sortti-pienasemalla, jotka veloittavat myös poistotekstiileistä pienen käsittelymaksun (kaksi euroa 200 litran säkistä tai 50 senttiä 50 litran pussista). Sortti-asemat ovat keränneet poistotekstiiliä vuoden 2019 alusta lähtien ja tähän asti sitä on kertynyt vuosittain noin 120 000 kiloa. Keräyspilotin tavoitteena on kolminkertaistaa kerätyn poistotekstiilin määrä pääkaupunkiseudulla. 

Poistotekstiiliksi luetaan käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit 

Poistotekstiilikeräykseen kuuluvat rikkinäiset, virttyneet tai muutoin käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit, kunhan ne ovat kuivia ja puhtaita. Pienet kuivat tahrat eivät haittaa. Esimerkiksi takit, housut, hameet ja paidat sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat voi toimittaa tiiviisti suljettuun muovipussiin pakattuna poistotekstiilikeräystä varten.

- Keräykseen tuotavat tekstiilit tulee pakata tiiviisti muovikassiin. Poistotekstiili on jätelajina herkästi pilaantuvaa, minkä vuoksi sen keräämisessä pitää olla tarkkana. Jos tekstiili pääsee esimerkiksi kastumaan, se homehtuu helposti, Tukiainen muistuttaa. 

Keräykseen ei voi tuoda alusvaatteita, sukkia, tyynyjä, peittoja, pehmusteita, mattoja, vöitä, laukkuja, kenkiä tai kosteita, homeisia, ötökkäisiä tai voimakkaan hajuisia tekstiilejä. Nämä täytyy lajitella sekajätteeseen. 

Uudelleenkäyttöön kelpaavat, hyväkuntoiset asusteet ja kodintekstiilit voi laittaa myyntiin kirpputorilla tai lahjoittaa hyväntekeväisyysjärjestöjen ja muihin tekstiilikeräyksiin. 

Poistotekstiilistä tuotetaan kierrätyskuitua Paimiossa –kiertotalouslaitoksen vuosikapasiteetti on jopa viisi miljoonaa kiloa 

Suomen kuntien jätelaitokset rakentavat parhaillaan kuluttajapoistotekstiilien valtakunnallista keräysverkostoa. Sen tarkoituksena on kerätä kotitalouksien poistotekstiili asukkailta ympäri Suomen, jotta tekstiilijäte saadaan hallitusti kotimaiseen jatkokäsittelyyn. Keräystä toteuttaa tällä hetkellä kymmenen jätelaitosta. Tavoitteena on, että kotimaista jatkokäsittelyä tukeva keräysverkosto tavoittaa koko Suomen vuoden 2023 alussa. 

HSY ja muut keräyksen järjestävät jätelaitokset esilajittelevat alueensa poistotekstiilit, minkä jälkeen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) jatkolajittelee ne materiaalinsa perusteella eri hyödyntämiskanaviin. Osa soveltuu uudelleenkäyttöön, kun taas mekaaniseen käsittelyyn soveltuva tekstiili jalostetaan kierrätyskuiduksi LSJH:n käsittelylinjastolla Paimiossa. Jalostus- ja kierrätyskelvottomat poistotekstiilit hyödynnetään energiantuotannossa. 

Paimion poistotekstiilien kiertotalouslaitoksen linjasto käynnistyi syksyllä 2021 ja se voi käsitellä vuoden aikana jopa viisi miljoonaa kiloa tekstiiliä. Linjastolla jalostettavasta kierrätyskuidusta voidaan valmistaa uusia tuotteita, kuten vaatteita, lankaa, suodatinkankaita, eristemateriaalia tai vaikkapa akustiikkalevyjä. Kuidulle etsitään jatkuvasti uusia käyttökohteita. 

­Julkisia jätelaitoksia edustava Suomen Kiertovoima ry KIVO on asettanut tavoitteen laajentaa poistotekstiilin keräystä tänä vuonna. Tavoite vastaa samalla tiukentuviin jätelakeihin mahdollisimman käytännöllisesti ja kustannustehokkaasti. Uuden jätelajin lajittelu edellyttää kuntien jätelaitoksilta paljon neuvontaa ja viestintää sekä asukkailta uuden lajittelutehtävän opettelua. 

Lisää tekstiililajitteluohjeita sekä tarkemmat keräyspaikkojen sijainnit löydät HSY:n poistotekstiilisivulta

Eri jätelajien (myös poistotekstiilit) valtakunnalliset keräyspisteet löydät kierrätys.info-sivustolta


Lisätietoja:  
Hanna Tukiainen, ympäristöasiantuntija, HSY, hanna.tukiainen@hsy.fi, 045 139 4035 
Leena Tuominen, projektipäällikkö, HSY, leena.tuominen@hsy.fi, 050 533 6627 
Susanna Segercrantz, kiinteistöpalvelu- ja ympäristöpäällikkö, Stockmann Oyj Abp, susanna.segercrantz@stockmann.com, 050 427 3983 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Poistotekstiilin lajittelulla vähennetään sekajätettä ja hyödynnetään käyttökelvottomia vaatteita jalostamalla niistä kierrätyskuitua.
Poistotekstiilin lajittelulla vähennetään sekajätettä ja hyödynnetään käyttökelvottomia vaatteita jalostamalla niistä kierrätyskuitua.
Lataa
HSY kerää poistotekstiiliä kesäkuun loppuun saakka kymmenessä pk-seudun kauppakeskuksessa. Keräysrullakot on puettu kierrätettyihin farkkukankaisiin.
HSY kerää poistotekstiiliä kesäkuun loppuun saakka kymmenessä pk-seudun kauppakeskuksessa. Keräysrullakot on puettu kierrätettyihin farkkukankaisiin.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 22.3.202419.3.2024 14:18:43 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 22.3.2024. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksymisestä ja sen edelleen esittämisestä yhtymäkokoukselle sekä HSY:n osallistumisesta Vantaan ratikan alliansseihin. Hallitus päättää lisäksi seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - urakoitsijoiden valinta kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. Hallitus saa tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Tiedotamme kokouksen jälkeen HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä viestintäjohtaja Riitta-Liisa Hahtala puh. 040 593 6346 www.hsy.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye