Huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala jättää Salibandyliiton – "Vielä kerran retkelle tuntemattomaan"
– Aito oikea syy on se, että vielä on sen verran energiaa ja nuoren miehen mieltä lähteä kokeilemaan ja tekemään jotain uutta, Rantala kertoo ja jatkaa:
– Kun tarjoutui vielä mahdollisuus kokea asioita ja elää itselle vieraammassa ympäristössä pois omalta mukavuusalueelta, niin ajattelimme vaimon kanssa tarttua tilaisuuteen ja lähteä vielä kerran retkelle tuntemattomaan. Ei tarvitse vanhempana kiikkustuolissa katua, kun ei lähtenyt, vaikka olisi ollut mahdollisuus.
Rantalan uudet työkuviot tulevat julki lähiaikoina. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että muutokset vaikuttavat myös siviilipuoleen, sillä myyntiin lähtee pitkäaikainen koti Taipalsaarella Lappeenrannan kupeessa. Uusi osoite löytyy ulkomailta. Matkaan lähtee puoliso ja nuorin kolmesta lapsesta. Rantalan vanhin lapsi, Joona, toimi Nokian KrP:n liigajoukkueen kapteenina päättyneellä F-liiga-kaudella.
– Ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa Salibandyliitosta. On ollut mahtava mahdollisuus nähdä ja kokea salibandy tästä asemasta. Aivan huikea on ollut lajiyhteisö, jonka kanssa tätä on tehty – liiga, seurat, junnukoutsit, pelaajat ja niin edelleen, Rantala tunnelmoi ja jatkaa:
– Välillä tottakai oltu eri mieltäkin asioista, mutta se kuuluu asiaan. Silti vain hyvää sanottavaa. Eri mieltä pitääkin olla, jotta asiat kehittyvät. Olen vaikuttunut siitä, minkälainen yhteisö meillä on lajissa, siitä on pidettävä kiinni ja arvostettava toinen toisiamme. Se on salibandyn voimavara.
Ennen Salibandyliiton pestiä Rantala ehti toimia pitkän tovin valmentajana lajin parissa. Hän luotsasi useita eri juniorijoukkueita sekä liigatasolla Lappeenrannan NST:tä sekä Tampereen Classicia. Miesten U19-maajoukkueen päävalmentajana hän toimi 2009-2013.
– Iso kiitos Jakkelle valtavasta panoksesta ja loistavasta yhteistyöstä. Vaikka kukaan ei ole korvaamaton, Jarkon osaaminen, laaja-alaisuus ja suoraselkäisyys ovat asioita, joiden takia hänen paikkansa täyttäminen ei tule olemaan helppoa. Ymmärrän kuitenkin Jakken ratkaisun: unelmia pitää tavoitella läpi elämän, Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta kommentoi.
Rantalan kuuteen vuoteen liiton huippu-urheilujohtajana ja johtoryhmän jäsenenä mahtuu monia projekteja ja käänteitä. Eerikkilän Urheiluopistolla vietettyjen päivien määrä on myös muhkea.
– Olen ylpeä siitä, että olemme saaneet sanoitettua peliä ja valmennuslinjaa. Olemme rakentaneet myös paljon perusteita ja junnutoimintaa paremmaksi. Vielä ne tulokset eivät näy, mutta tulevaisuudessa nämä rakenteet mahdollistavat menestystä arvokisoissa. Olemme integroineet valmennusosaamisen, pelaajakehityksen ja nuorisomaajoukkueet yhdeksi kokonaisuudeksi. Erityisesti minua lämmittää, miten olemme saaneet rakennettua alueellisia verkostoja, joissa osaavat ihmiset jalkautuvat arkeen ja osaltaan tiivistävät alueiden yhteistyöt, sekä jakavat osaamista. Olemme rajallisilla resursseilla rakentaneet lähes 100 ihmisen verkoston, joiden kautta tätä toimintaamme pyöritämme isolta osin.
Salibandyliitto aloittaa uuden huippu-urheilujohtajan kartoitusprosessin välittömästi. Rantalan lähtö ei liity Salibandyliiton käynnissä oleviin muutosneuvotteluihin.
Yhteyshenkilöt
Jussi Ojala, viestintäjohtaja
jussi.ojala@salibandy.fi
puh. 040 777 4831
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Salibandyliiton uusi organisaatio aloittaa - näin vastuut jakautuvat31.5.2023 13:10:38 EEST | Tiedote
Uuden organisaation mukaiseen toimintaan siirrytään 1.6.2023 lähtien.
Salibandyliiton muutosneuvottelut käyty – ”Prosessissa katsottu pidemmälle”26.5.2023 15:14:03 EEST | Tiedote
Salibandyliiton henkilöstön parissa käydyt muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Niiden seurauksena henkilöresursseja supistetaan 4,5 henkilötyövuotta ja taloutta sopeutetaan asetetun tavoitteen saavuttamiseksi.
"Harvinaista herkkua" – Tampere järjestää miesten MM2026- ja Turku naisten MM2027-kisat 24.5.2023 12:04:13 EEST | Tiedote
Salibandyn MM-huumaa koetaan Suomessa peräkkäisinä vuosina, sillä kansainvälinen Salibandyliitto on myöntänyt Suomelle niin miesten vuoden 2026 kuin naisten MM2027-tapahtumien järjestelyoikeudet.
Miesten salibandymaajoukkueen MM2024-projekti alkaa - toukokuun leirille 30 pelaajan ryhmä8.5.2023 17:36:44 EEST | Tiedote
Miesten maajoukkueen valmennus päävalmentaja Esa Jussilan johdolla on valinnut pelaajat 18.–19.5. pidettävälle leirille Eerikkilään. Mukana on neljä maalivahtia ja 26 kenttäpelaajaa. Alkavan projektin tähtäimessä siintävät MM-kisat Ruotsin Malmössä joulukuussa 2024.
Salibandymaajoukkueiden mitaliputki jatkuu: U19-miehet rangaistuslaukauksilla pronssille30.4.2023 17:13:58 EEST | Tiedote
Suomen mitaliputki salibandyn kaikissa MM-turnauksissa jatkuu, kun U9-miehet löivät Frederikshavnin pronssiottelussa Tšekin rangaistuslaukauksilla 7-6. Suomi ehti nousta peliajalla kahden maalin tappioasemasta kahden maalin johtoon, mutta ratkaisuun ei varsinainen peliaika riittänyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme