Huippu-urheilun kulissit ja parisuhdeväkivalta aiheina Eva Frantzin uudessa dekkarissa

Pikkukaupunkilaiset ovat ylpeitä uudesta asukkaastaan, jääkiekkolegenda Samuel Lindbergistä, joka on palannut kotimaahansa NHL-vuosien jälkeen. Hänen amerikkalainen vaimonsa Alison ei kuitenkaan tahdo sopeutua ja pariskuntaa ympäröi salailun ilmapiiri. Kaupunkia kuohuttaa myös uusi pyörätiehanke, jonka suurin vastustaja, erakoitunut ja äksy Börje Bohman on kadonnut jälkiä jättämättä. Idyllin särkee myös kauhea yllätys, joka odottaa tuoretta äitiä hänen kurkatessaan vaunuissa nukkuvaa vauvaansa.
Vanhempi konstaapeli Anna Glad ottaa tehtäväkseen ratkaista useamman mysteerin kerralla. Sillä tavoin hän pystyy välttelemään ajatusta siitä, että on vain muutaman kuukauden päästä saamassa lapsen, jonka isä asuu satojen kilometrien päässä.
Voiko Anna Glad luottaa vaistoihinsa, kun raskaus sekoittaa rutiinit?
Eva Frantz on espoolainen kirjailija ja toimittaja, joka tunnetaan kirjojensa lisäksi esimerkiksi Euroviisaat-ohjelmasta. Klassisen palapelidekkarin taitajana Frantz asettuu riviin Agatha Christien, Maria Langin ja Camilla Läckbergin kaltaisten dekkarikuningatarten kanssa. Anna Glad -sarjan edellinen osa, Kahdeksas neito, sai Vuoden johtolanka -dekkaripalkinnon 2019. Eva Frantzin lastenjännäri Osasto 23 palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla 2019.
Eva Frantz: Tästä pelistä pois, suomentaneet Ulla Lempinen ja Arja Kantele
Ruotsinkielinen alkuteos: För han va redan dö, Schildts & Söderströms 2020
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: johanna.forss@sets.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna ForssViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:0505717522johanna.forss@sets.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Ulla Donner ja Maija Hurme ehdolla Runeberg Junior-palkinnon saajiksi10.11.2025 10:26:18 EET | Tiedote
Kaksi Kustantamo S&S:n lastenkirjaa on valittu ehdokkaiksi vuoden 2026 Runeberg Junior -palkinnolle: Ulla Donnerin Pysäyttäkää voro! ja Maija Hurmen Mistä kaikki päivät tulevat?, joka on lisäksi ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.
Kymmenen kirjaa kymmenessä vuodessa: Eva Frantzin lastenkirja Kilpikonnasaari ilmestyy marraskuussa6.11.2025 08:47:48 EET | Tiedote
Eva Frantz julkaisee kymmenennen kirjansa – ja samalla neljännen lastenkirjansa. Marraskuussa 2025 ilmestyvä Kilpikonnasaari on tunnelmallinen ja jännittävä romaani 9–12-vuotiaille. Kilpikonnasaari sai inspiraationsa Välimeren saaresta, mutta Frantz vie lukijan pohjoiseen, karuun ja salaperäiseen maisemaan.
Maija Hurmeen kuvakirja Mistä kaikki päivät tulevat? ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi5.11.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Kuvittaja ja kirjailija Maija Hurme on ehdolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi filosofisella kuvakirjallaan Mistä kaikki päivät tulevat?. Kirja kokoaa yhteen lasten suuria ja pieniä kysymyksiä ja kutsuu aikuiset ja lapset yhteiseen pohdintaan.
Kustantamo S&S esittelee kevään 2026 kirjat30.10.2025 14:21:36 EET | Tiedote
Kustantamo S&S:n kevään 2026 kirjavalikoima kutsuu pohtimaan, miten suhtaudumme luopumiseen hiipuvien resurssien maailmassa.
Taistelu Ukrainasta – kuvaus sodasta, joka muutti Euroopan9.10.2025 15:56:12 EEST | Tiedote
Turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneen toimittajan Marcus Lindqvistin uusi teos Taistelu Ukrainasta (suom. Klaus Laitinmäki) kertoo Ukrainan sodan käänteentekevistä hetkistä – ja siitä, miten kansa jonka ei pitänyt selviytyä, pysäytti maailman toiseksi vahvimman armeijan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



