Huolestuttaako lähivesistön kunto? Vielä ehdit mukaan parantamaan vesien tilaa eteläisellä Pirkanmaalla!

Ilmoittautuminen tapahtumaan on auki 1.11 saakka. Ensimmäisellä tapaamisella kerrotaan alueen vesien tilasta sekä verkoston perustamisen taustoista. Lisäksi osallistujat pääsevät ideoimaan verkoston tulevaa toimintaa pienryhmissä työpajahengessä.
Verkosto kattaa Pyhäjärveen laskevia vesistöjä ja niiden valuma-alueita seitsemän kunnan alueella: mukana on vesistöjä Pirkkalan, Nokian, Lempäälän, Valkeakosken, Vesilahden, Urjalan ja Akaan kunnista.
- Vaikka oma lähivesistö ei verkoston alueelle osuisikaan, voi mukaan silti tulla verkostoitumaan ja inspiroitumaan, kertoo vesienhoidon suunnittelija Kati Ojala Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Vesienhoidon toimenpiteitä toteutetaan yhteistyöllä
- Verkoston toimintaan kannattaa lähteä matalalla kynnyksellä, oli sitten mökkeilijä tai alueella vakituisesti asuva, yrittäjä tai esimerkiksi järjestön tai yhdistyksen aktiivi. Yhdessä voimme etsiä keinoja vesistöjen kunnon kohentamiseksi ja löytää uusia kunnostuskohteita niin vesistöissä kuin valuma-alueillakin, kannustaa Ojala.
Vesienhoitoverkoston tarkoituksena on tuoda yhteen eri alojen toimijoita ja vesienhoidosta kiinnostuneita tahoja. Tavoitteena on luoda yhteistyötä ja käynnistää kunnostustoimia niin vesistöissä kuin valuma-alueenkin puolella. Verkosto on perustettu toteuttamaan Pirkanmaan vesienhoidon toimenpideohjelman tavoitteita.
Vesienhoitoverkoston taustalla on ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelma. Vuotuinen rahoitushaku vesistökunnostushankkeisiin on nyt myös auki. Harkinnanvaraista tukea voi hakea Pirkanmaan ELY-keskuksesta 30.11. saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesienhoidon suunnittelija Kati Ojala, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 050 396 3715
Vesienhoidon asiantuntija Salla Taskinen, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 050 396 3697
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Maantie 338 poikki Kaanaassa Tampereella siltatyön vuoksi 29.10.–11.11.202524.10.2025 13:51:15 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus uusii Kaanaassa maantiellä 338 (Velaatantie) sillan betonikannen. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Siltatyö tehdään 29.10.–11.11. välisenä aikana.
Horhalanperän tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmalausunnossa huomioitiin hankkeen sijoittuminen haasteelliselle alueelle23.10.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Horhalanperän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Vaihtoehdon VE1 mukainen hankealueen rajaus sijoittuu Seitsemisen kansallispuiston välittömään läheisyyteen, joka on kansallisesti tärkeä lintualue ja Natura 2000-alue.
Työllisyyskatsaus │ Työttömyys kasvoi Pirkanmaalla syyskuussa, positiivista oli työttömyyden lasku viidessä kunnassa21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Syyskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 527 henkilöä, joka on yli 600 henkilöä enemmän kuin elokuussa. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna nousua oli noin 2 900 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,5 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli syyskuussa 2 695 kappaletta, joka oli hiukan enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Luikesneva-Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy17.10.2025 11:34:56 EEST | Tiedote
Elements Suomi Oy suunnittelee tuulivoimahankkeen rakentamista sekä hankkeeseen liittyvää voimajohtoa Ikaalisten ja Parkanon kaupunkien alueelle.
Ympäristöavustukset ovat nyt auki – myös Pirkanmaalla tukea voi hakea ympäristön hoitoon17.10.2025 09:17:01 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa on avautunut tänään 17. lokakuuta useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Avustuksia voi hakea 1. joulukuuta 2025 saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
