
Huolet ja murheet eivät lomaile – Lasten ja nuorten puhelin sekä chat päivystävät jouluna
Perheissä, joissa on isoja taakkoja tai suruja, ei odoteta joulua innolla. Näiden perheiden lapsille ja nuorille joulu ei ole tunnelmallinen tauko arkeen, vaan surut ja huolet saattavat jopa kasvaa loman aikana. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin- ja nettipalveluissa vastataan joka vuosi yhteydenottoihin, joissa lapset ja nuoret kertovat pelkäävänsä tai inhoavansa pyhiä.
– Lasten jouluahdistukseen on aina syynsä. Toisille lähestyvä joulu on ensimmäinen isojen ei-toivottujen muutosten keskellä. Toisia pelottaa jo ennakkoon aikuisen hallinnasta riistäytyvä alkoholinkäyttö. Toisissa perheissä aikuisen murheet kasvavat niin, ettei lapselle jää tilaa. Osaa huolettaa perheen taloudelliset vaikeudet, MLL:n auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki kertoo.
Lapset murehtivat joulunviettoa jo hyvissä ajoin ennen lomia, ja samaan aikaan päiväkodeissa ja kouluissa jutellaan aiheesta. Pajamäki toivookin lasten ja nuorten kanssa toimivilta herkkyyttä asian kanssa. Ahdistuuko joku joulukeskustelusta? Kenellä ei ole kiire kotiin? – Jos lapsi vaikuttaa surulliselta tai levottomalta lomien lähestyessä, on tärkeä pysähtyä selvittämään lapsen tilannetta, Pajamäki sanoo.
Lasten ja nuorten puhelin päivystää joka päivä, myös jouluaattona. Puhelimeen voi soittaa ja kirjepalveluun sekä chattiin kirjoittaa joululoman aikana joka päivä. Vapaaehtoisten päivystäjien kanssa voi jutella luottamuksellisesti mistä tahansa asiasta. Päivystäjien tukena on aina ammattilainen. Puhelinnumero on 116 111 ja chat löytyy osoitteesta nuortennetti.fi/lasten-ja-nuorten-chat/, kirjepalvelu osoitteessa lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/
Vanhempainpuhelin ja -chat joulutauolla
MLL:n Vanhempainpuhelin ja -chat ovat joulutauolla 23.12.2021–2.1.2022. Usein jo asian purkaminen kirjoittamalla helpottaa, ja nettikirjeen voi kirjoittaa itselle parhaiten sopivana aikana. Ajanvarauschateista löytyy aikoja ammattilaisen kanssa keskusteluun myös loma-aikaan.
Lisätietoja
auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki, tatjana.pajamaki(a)mll.fi, p. 050 562 4299
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
MLL:n Lasten ja nuorten puhelin sekä chat päivystävät vuoden jokaisena päivänä. Yhteyttä voi ottaa nimettömästi mistä tahansa mieltä painavasta asiasta ja puhelu on soittajalle maksuton. MLL:n kouluttamat, vapaaehtoiset päivystäjät käyvät noin 15 000 puhelin-, chat- tai nettikirjekeskustelua vuodessa. Palvelu saa lapsilta ja nuorilta kiitosta kiireettömyydestä ja siitä, että päivystäjät suhtautuvat kaikenlaisiin huoliin ja tunteisiin arvostaen. Tarvittaessa lapsi tai nuori autetaan ammatillisen avun piiriin.
nuortennetti.fi/lasten-ja-nuorten-puhelin
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
18 000 mindre bemedlade barnfamiljer fick ett Jul i Sinnet-matpresentkort24.12.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Matpresentkorten som skaffats med medel från Jul i Sinnet-insamlingen har levererats till mindre bemedlade barnfamiljer runt om i Finland. Hjälpen behövs, eftersom antalet mindre bemedlade familjer har ökat. I familjerna råder brist på mat och basförnödenheter.
18 000 vähävaraista lapsiperhettä sai Hyvä Joulumieli -ruokalahjakortin24.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin hankitut ruokalahjakortit on toimitettu perille vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Apua tarvitaan, sillä vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut. Perheissä on pulaa ruuasta ja perustarvikkeista.
Aina joulu ei ole huoleton - MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 päivystää myös jouluna17.12.2025 09:07:52 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten murheet eivät pidä lomaa. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 sekä chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä – myös jouluna. Joulun aikaan puhelin palvelee päivittäin klo 17–24 ja chat klo 17–20.
MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen maratonpäivystys muistuttaa lapsen oikeudesta tulla kuulluksi19.11.2025 06:35:00 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien päivänä torstaina 20. marraskuuta MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen numerossa 116 111 päivystetään 12 tuntia. Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat avoinna kello 12–20, ja Nuorten tukilinja jatkaa numerossa 116 111 päivystystä klo 24 saakka.
Survey on poverty among families with children: low income reflected in lack of food and clothing – Good Holiday Spirit campaign helps families during the holidays11.11.2025 04:00:00 EET | Tiedote
A survey conducted by the Mannerheim League for Child Welfare (MLL) and the Finnish Red Cross reveals that poverty manifests itself in the everyday lives of low-income families with children as mental distress and a lack of basic necessities. The Good Holiday Spirit campaign, which starts on Thursday, will help distribute food gift vouchers to a total of 18,000 low-income families with children in Finland.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto