Huoli suurvaltojen konfliktista edisti Suomen aktiivisuutta ydinsulun rakentamisessa

Petri Pajun Ydinsulku ja Suomi – 50 vuotta ydinsulkusopimuksen kansallista toimeenpanoa -tutkimusraportti piirtää kuvan Suomen pitkäaikaisesta sitoutumisen kansainvälisen ydinsulun toimeenpanoon. Suomi valmistautui ydinenergian käyttöön 1960-luvulla ahtaissa ulkopoliittisissa oloissa. Vuonna 1962 hankitun Triga-koereaktorin myötä ydinalan osaaminen karttui, ja Suomella oli valmius ja tahto suunnitella ydinsulkusopimuksen vaatimaa kattavaa, kansainvälistä ydinmateriaalivalvontaa yhdessä IAEA:n kanssa. Suomen ensimmäisen kaupallisen ydinreaktorin, Loviisa 1, rakentaminen aloitettiin vuonna 1971. Ainutlaatuisesti siinä yhdistettiin teknologiaa niin kylmän sodan itä- kuin länsileiristä. Ydinteknologian hankkiminen ei olisi ollut mahdollista ilman sitoutumista kansainväliseen ydinsulkusopimukseen.

Tutkimus osoittaa asiakirjalähteisiin perustuen, että Suomi toimi IAEA:n epävirallisena kumppanina neuvotteluissa 1960–1970-lukujen vaihteessa. Kattavan valvontasopimuksen keskeinen sisältö muodostui IAEA:n ja Suomen välisissä neuvotteluissa. Suomi olikin ensimmäinen maa, jossa kattava ydinmateriaalivalvontasopimus IAEA:n kanssa tuli voimaan vuonna 1972. Suomessa tämä tulkittiin ”palkinnoksi” aktiivisuudesta sopimuksen luonnostelussa.

Paju arvioi, että aktiivisuus ydinsulkukysymyksissä kylmän sodan aikana palveli myös Suomen kansainvälistä puolueettomuuspolitiikkaa idän ja lännen välillä.

”IAEA sai Suomesta aktiivisen kanssakehittäjän ja kumppanin ydinsulkuvalvonnan kehitystyöhön. Hyöty oli molemminpuolinen, sillä IAEA:n asema 1960-luvulla oli vielä heikko. Idän ja lännen välissä Suomen täytyi etsiä ratkaisuja, jotka kelpaisivat Yhdysvalloille ja Neuvostoliitolle. Kansainvälisen, sääntöperustaisen valvonnan tukeminen sopi siksikin Suomelle”, Paju arvioi.

Neuvostoliiton hajoaminen vei Suomalaiset ydinturvallisuusosaajat maailmalle

1970- ja 1980-luku olivat maailmalla kiivasta ydinenergian ja ydinaseiden kehittämisen aikaa. ”Ydinkysymykset” olivat julkisen keskustelun valtavirtaa ja huolet todellisia. Ydinaseiden määrä maailmalla kasvoi ja Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus laski pitkän varjon ydinenergian käytön ylle.

1990-luvun alussa kylmän sodan päättyminen, Persianlahden sota ja Irakin ydinaseohjelman paljastuminen johtivat merkittäviin muutoksiin IAEA:n ydinmateriaalivalvonnassa. Myös suomalaiset asiantuntijat päätyivät mm. IAEA:n asiantuntijoiksi purkamaan Irakin ja Etelä-Afrikan ydinaseohjelmia 1990-luvun alussa.

Osaamista ydinsulun valvontaan oli karttunut merkittävästi, sillä Säteilyturvakeskuksessa (STUK) oli tutkittu ja kehitetty teknisiä ratkaisuja ydinmateriaalivalvonnan toteuttamiseksi aina 1980-luvun alusta saakka. Suomi tuki pitkäjänteisesti IAEA:a myös tarjoamalla koulutusmahdollisuuksia kansainvälisille tarkastajille.

”Keskeinen tekijä ydinmateriaalivalvontaosaamisen kehitykselle oli Suomen sitoutuminen ydinjätteen maaperäloppusijoittamiseen vuonna 1982. Tämä on pakottanut teollisuuden ja viranomaiset pitkäjänteiseen yhteistyöhön, jotta ydinjätekysymykseen löytyy pysyvä ja turvallinen ratkaisu. Monissa maissa ydinjätekysymys on edelleen ratkaisematta, vaikka uutta jätettä syntyy joka päivä”, kommentoi STUKin kansainvälisen yhteistyön päällikkö Elina Martikka.

Maailman ensimmäinen ydinjätteen loppusijoituslaitos ONKALO® aloittaa toimintansa Olkiluodossa 2020-luvulla (arviolta vuonna 2025).

”Suomen saavutukset ydinsulkupolitiikassa ovat johdonmukaisen, pitkäjänteisen työn tuloksia. Ydinalan kehitystä Suomessa on edistänyt laaja kansallinen yhteistyö ja varhainen sitoutuminen ydinaseettomuuteen ja ydinjätekysymyksen ratkaisemiseen. Ydinsulkujärjestelmän puitteissa Suomi on voinut turvallisesti investoida teknisen asiantuntemuksen kehittämiseen”, Paju summaa.

Ydinsulkujärjestelmä

• Vuonna 1970 solmitussa ydinsulkusopimuksessa (Non-Proliferation Treaty, NPT) tunnustetut ydinasemaat (Yhdysvallat, Venäjä, Ranska, Kiina ja Iso-Britannia) sitoutuivat siihen, etteivät ne luovuta ydinaseita tai -räjähteitä ydinaseettomille maille tai avusta niitä sellaisten hankkimisessa.
• NPT-sopimukseen nojalla valtio solmii IAEA:n kanssa valvontasopimuksen, jonka mukaan IAEA toteuttaa ydinmateriaalivalvontaa. Tällaisia sopimuksia ovat:
  • Small Quantities Protocol (SQP), joka soveltavat valtiot, joiden hallussa on vain hyvin pieniä määriä ydinaineita, esimerkiksi tutkimuskäyttöön
  • Kattava ydinmateriaalivalvontasopimus (Comprehensive Safeguards Agreement, CSA), sekä
  • Valvontasopimuksen lisäpöytäkirja (Additional Protocol), joka takaa IAEA:lle entistä tarkemmat tiedot ydinenergian käyttöön liittyvistä toiminnoista. Lisäpöytäkirja tuli voimaan Suomessa ja EU:n jäsenvaltioissa vuonna 2004.
• IAEA:n valvonnan tarkoituksena on varmistaa ydinmateriaalien pysyminen rauhanomaisessa käytössä.
• Suomessa STUK toimii valvontasopimuksen tarkoittamana kansallisena viranomaisena ja toimittaa tarvittavat tiedot IAEA:lle ja osallistuu IAEA:n tarkastuksiin.

Ydinsulku ja Suomi – 50 vuotta ydinsulun kansallista toimeenpanoa: https://www.julkari.fi/handle/10024/140617

Finland and nuclear non-proliferation – Fifty years of implementing the Nuclear Non-Proliferation Treaty: https://www.julkari.fi/handle/10024/140618