Hurstin joulujuhla vähävaraisille järjestetään ensi jouluna Messukeskuksessa
15.10.2015 10:49:59 EEST | Messukeskus | Tiedote

– Kisahallin tilat ovat käyneet meille pieniksi. Joulujuhlaamme osallistui viime vuonna jo 1500 vierasta, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet sisään. Messukeskuksessa käytössämme on aiempaa suuremmat tilat, joissa pystymme toteuttamaan ruoan jakelun tehokkaasti. On hieno ajatus, että vieraamme pystyvät nauttimaan juhlasta rauhassa ruokaillen ja samanaikaisesti ohjelmasta nauttien, sanoo joulujuhlan järjestelyistä vastaava Heikki Hursti.
– Olemme todella iloisia siitä, että Heikki Hursti valitsi Messukeskuksen joulujuhlansa järjestämispaikaksi. Hurstin työ on erittäin arvokasta ja nyt saamme olla mukana luomassa ainutlaatuista aattopäivän juhlaa, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.
Hurstin joulujuhla syrjäytyneille, vähävaraisille ja kodittomille järjestetään Messukeskuksessa 24.12.2015 klo 12 – 15. Juhlahetkeen kuuluu ruokailun ja yhdessäolon lisäksi musiikkia ja muuta lämminhenkistä jouluaiheista ohjelmaa. Mukaansa osallistujat saavat lahjakassin, jossa on jouluruokia. Juhlan järjestelyihin osallistuu vuosittain runsaat sata vapaaehtoista työntekijää.
Heikki Hursti jatkaa vanhempiensa aloittamaa vähävaraisten ja yksinäisten auttamista. Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry perustettiin vuonna 1983, mutta itse työ alkoi jo 1960-luvulla. Yhdistys toimii kaupoilta ja muilta yrityksiltä saatavien lahjoitusten varassa. Vaate- ja ruoka-avustuksia jaetaan apua tarvitseville Helsingin Kalliossa ympäri vuoden. Hurstin ruokajakelut ja vähävaraisille järjestämät tilaisuudet helpottavat tuhansien apua tarvitsevien elämää. Avun tarve on suuri, ja lahjoituksia todella arvostetaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry, Heikki Hursti, p. 050 5828 272, hursti.heikki@luukku.com, www.hurstinapu.net. Vapaaehtoisten työntekijöiden ilmoittautuminen juhlaan: hursti.heikki@luukku.com.
Messukeskus, markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, p. 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com, www.messukeskus.com #messukeskus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingfors Mässcentrum köper solkraftverk av Helen – andelen solel ökar ytterligare under de kommande åren20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Helen byggde ett av Helsingfors största solkraftverk på mässcentrets tak år 2019. Mässcentrum köpte solkraftverket av Helen i början av maj. Andelen solel kommer att öka ytterligare hösten 2027 när framtidens evenemangsutrymme Mässcentrum Solar står färdigt och det nya solkraftverket på dess tak tas i bruk.
Helsingin Messukeskus osti Heleniltä aurinkovoimalan – aurinkosähkön osuus kasvaa entisestään lähivuosina20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ja Helen rakennuttivat Messukeskuksen katolle Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan vuonna 2019. Messukeskus osti aurinkovoimalan Heleniltä toukokuun alussa. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön osuus kasvaa entisestään syksyllä 2027, kun Messukeskuksen tulevaisuuden tapahtumatila Messukeskus Solar valmistuu ja sen katolle tuleva aurinkovoimala otetaan käyttöön.
Elokuvateatteri, Ana Kraš, Kallesø Architects, All the Way to Paris ja yhdeksän suunnittelijan käsitteellinen verstas – esimakua Habitaren 2026 runsaasta ohjelmasta13.5.2026 11:58:14 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän ohjelma tuo lavalle kansainvälisiä keynote-puhujia, teräviä alan keskusteluja ja yllättäviä kohtaamisia. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Kutsu medialle: Arctic Lights Comic Con 16.-17.5.20266.5.2026 15:11:51 EEST | Kutsu
Hyvä toimittaja, Maailmalla vakiintunut comic con -konsepti ottaa nyt näkyvän askeleen myös kotimaisessa tapahtumakentässä, kun Arctic Lights Comic Con järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Messukeskuksessa 16.-17.5.2026
Autokorjaamo 2027 -messut kokoaa alan osaamisen ja ratkaisut Helsingin Messukeskukseen ensi vuoden toukokuussa6.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Autokorjaamoala kohtaa samanaikaisesti sekä kasvavaa työmäärää että kiihtyvää teknologista murrosta. Taloudellisesti haastavista ajoista huolimatta kotimainen liikennesuorite ei ole vähentynyt, vaan on muutaman viime vuoden aikana jopa hieman kasvanut. Uusien autojen rekisteröinnit ovat pysyneet pitkään historiallisen alhaisella tasolla, minkä seurauksena Suomen autokanta ikääntyy edelleen. Tämä kehitys lisää ajoneuvojen huolto- ja erityisesti korjaustarvetta sekä kasvattaa korjausvelkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

