HUS

HUS sallii jälleen synnyttäjien tukihenkilöt kaikissa synnytyssairaaloissaan

11.6.2020 11:50:43 EEST | HUS | Tiedote

Jaa
Tukihenkilö voi osallistua 15. kesäkuuta alkaen alatie- ja sektiosynnytykseen, synnytyksen käynnistykseen ja synnytyksen jälkeiseen hoitoon, mikäli hänellä ei ole tartuntataudin oireita. Tukihenkilöt pääsevät jälleen myös alkuraskauden sikiöseulontavastaanotoille Bulevardin Sikiöseulontayksikköön sekä Lohjan, Hyvinkään, Porvoon ja Raaseporin äitiyspoliklinikoille.

HUS purkaa koronavirusepidemian vuoksi huhtikuun alussa asetettuja synnyttäjien tukihenkilöiden läsnäolorajoituksia asteittain. Rajoitusten purkaminen aloitettiin Helsingin Perhepesähotellista kesäkuun alussa.

”Näyttää siltä, että epidemia taittuu myös Uudellamaalla, ja on turvallista purkaa rajoituksia lisää. Seuraamme kuitenkin tilannetta tarkasti ja on mahdollista, että voimme joutua ottamaan rajoituksia uudelleen käyttöön epidemiatilanteen muuttuessa. Toivomme tietenkin, ettei uutta koronavirusepidemia-aaltoa enää tulisi”, HUSin Naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen toteaa.

Synnytyksen jälkeisessä hoidossa tukihenkilö on tervetullut perhehuoneeseen koko sairaalassa olon ajaksi. Jos äiti ja lapsi ovat sijoitettuina useamman hengen huoneeseen, tukihenkilö voi vierailla sairaalassa rajoitetusti.

”Useamman hengen huoneessa vierailevan tukihenkilön on käytettävä sairaalasta saatavaa kirurgista suu-nenäsuojusta, joka tulee pukea ennen huoneeseen menemistä. Tukihenkilö saa vierailla huoneessa maksimissaan yhden tunnin päivässä klo 10–18 välillä. Yhteen huoneeseen voidaan ottaa kerrallaan maksimissaan kaksi tukihenkilöä.”

Synnytyssairaalaan saapuvien synnyttäjien ja tukihenkilöiden on vältettävä turhaa liikkumista sairaalan sisällä ja noudatettava sairaalan antamia hygieniaohjeita. Muut vierailut ovat edelleen kiellettyjä.

HUSin synnytyssairaalat sijaitsevat Helsingin Naistenklinikalla sekä Espoon, Hyvinkään ja Lohjan sairaaloissa.

Tukihenkilöt tervetulleita sikiöseulontaan

Tukihenkilöiden pääsy Bulevardin Sikiöseulontayksikköön ja Lohjan, Porvoon, Hyvinkään ja Raaseporin sairaaloiden äitiyspoliklinikoiden sikiöseulontaan sallitaan 15. kesäkuuta alkaen. Bulevardin Sikiöseulontayksikkö palvelee Naistenklinikan ja Jorvin sairaalan äitiyspoliklinikoiden seulonta-asiakkaita.

”Seuraamme kaikkien muiden äitiyspoliklinikkakäyntien osalta HUSin yleistä linjaa, jonka mukaan tukihenkilö voi tulla vastaanotolle ainoastaan, jos potilas tarvitsee saattajan avustajakseen”, Seppo Heinonen sanoo.

Suomen hallitus kielsi vierailijat sairaaloissa koronavirusepidemian takia 16. maaliskuuta. Tämän jälkeen HUS rajoitti synnyttäjien tukihenkilöiden läsnäolo-oikeuksia synnytyssairaaloissa 2. huhtikuuta. HUS aloitti rajoitusten purkamisen Helsingin Perhepesähotellista 1. kesäkuuta.

Kaikkien HUSin sairaaloiden yleinen vierailijakielto on voimassa toistaiseksi. 

Det här pressmeddelandet publiceras inom kort också på svenska på HUS webbplats.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt sähköpostitse: tiedottaja Johanna Laitinen, johanna.laitinen@hus.fi

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS delårsrapport januari–juni 202631.8.2026 10:36:57 EEST | Pressmeddelande

Första kvartalet i korthet Antalet patienter som väntat länge på vård har minskat betydligt från årsskiftet, en liten ökning i juni Kundnöjdheten är på utmärkt nivå Personalsituationen på sammanslutningsnivå är god Det ekonomiska utfallet enligt plan Ekonomi Hållbar ekonomi är ett av HUS strategiska fokusområden. Räkenskapsperiodens resultat visade ett överskott på 69,5 miljoner euro och 56,4 miljoner bättre än målet för budgeten (budgeten för 2026 +13,2 miljoner euro). Resultatet påverkades bland annat av en retroaktiv engångskorrigering av de fastighetsskatter som HUS betalt för åren 2015–2025, vilket förbättrar resultatet med cirka 22,7 miljoner euro. Den andra årsprognosen för 2026 utarbetades utgående från utfallet för januari–april. Enligt den beräknas det ekonomiska resultatet för hela 2026 uppvisa ett överskott på 38,0 miljoner euro (budgeten för 2026 +/- 0 euro). Ekonomiska nyckeltal 1–6/2026: (1000 euro) Kumulativt utfall Förändring % (totalt/föregående år) Avvikelse % (total

HUSin osavuosikatsaus tammi–kesäkuu 202631.8.2026 10:36:57 EEST | Tiedote

Ensimmäinen vuosipuolisko lyhyesti Pitkään hoitoa odottaneiden määrä laskenut vuodenvaihteesta merkittävästi, kesäkuussa pientä nousua Asiakastyytyväisyys erinomaisella tasolla Henkilöstötilanne yhtymätasoisesti tarkastellen hyvä Talous toteutunut suunnitellusti Talous Kestävä talous on yksi HUSin strategisista painopisteistä. Tilikauden tulos on 69,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja 56,4 miljoonaa euroa talousarvion tavoitetta parempi (talousarvio 2026 +13,2 miljoonaa euroa). Tulokseen vaikutti muun muassa HUSin maksamien kiinteistöverojen takautuva kertaluonteinen oikaisu vuosilta 2015–2025, jonka tulosta parantava vaikutus on noin 22,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 toinen vuosiennuste laadittiin tammi–huhtikuun toteumatietojen pohjalta. Sen mukaan koko vuoden 2026 tilikauden tuloksen ennustetaan olevan 38,0 miljoonaa euroa ylijäämäinen (talousarvio 2026 +/- 0 euroa). Talouden tunnusluvut 1–6/2026: (1000 euroa) Toteuma kumulatiivinen Muutos % (tot/edv) Poikkeama % (tot/TA) Toimintatuot

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye