HUS vähentää kiireetöntä hoitoa
8.12.2020 15:33:19 EET | HUS | Tiedote
HUSissa on tällä hetkellä koronavirustartunnan vuoksi vuodeosastolla 45 potilasta ja tehohoidossa 17 potilasta. Nyt käytössä olevat tehohoitopaikat ovat täyttymässä, ja tämän vuoksi on tarpeen järjestää lisäpaikkoja.
Koronaviruspotilaiden tehohoidon turvaamiseksi Kirurgiseen sairaalaan avataan ensi viikolla uudelleen 10-paikkainen teho-osasto koronaviruspotilaille. Kirurgiseen sairaalaan avattiin huhtikuussa teho- ja vuodeosastopaikkoja koronaviruspotilaille. Koronaviruspotilaiden vuodeosastohoito on jatkunut Kirurgisessa sairaalassa koko ajan, mutta teho-osasto suljettiin vähäisten potilasmäärien vuoksi loppukesällä.
HUSissa on ollut jo epidemian alusta lähtien suunnitelmat koronaviruspotilaiden hoitopaikkojen järjestämiseksi tarvetta vastaavaksi. Suunnitelmia on päivitetty säännöllisesti ja niissä on huomioitu tilat, laitteet ja henkilöstö. ”Näistä henkilöstön riittävyys on kriittisin tekijä. Tavoitteenamme on, että henkilöstösiirrot koronaviruspotilaiden hoitoon tehdään tasapuolisesti eri toiminnoista ja siten vaikutukset eri erikoisaloihin ja yksiköihin ovat niin vähäiset kuin mahdollista”, sanoo HYKS-sairaanhoitoalueen johtava ylihoitaja Marja Renholm.
Koronaviruspotilaiden hoidon lisäksi HUSissa turvataan muiden kiireellistä hoitoa vaativien potilaiden hoito sekä valtakunnalliset vastuut, kuten elinsiirrot. Näiden turvaamiseksi HUSista siirretään kuluvalla viikolla muutama koronaviruspotilas Turun ja Kuopion yliopistollisiin sairaaloihin tehohoitoon. ”Siirrettävät potilaat valitaan huolellisesti ja heidät kuljetetaan ambulanssilla”, kertoo toimialajohtaja Ville Pettilä.
Siirrettävien toimenpiteiden ja hoitojaksojen määrä ei ole tiedossa. Tavoitteena on vähentää kiireetöntä hoitoa vain sen verran kuin on välttämätöntä. ”Kiireettömän hoidon vähentäminen on todella ikävää tilanteessa, jossa potilaiden odotusajat pitenivät jo keväällä epidemian ensimmäisen aallon aikana. Toivottavasti nyt tehdyt rajoitukset ja suositukset kääntävät tartuntojen määrän ja sitä kautta myös koronaviruspotilaiden määrän laskuun ja voimme vuoden alussa päästä taas lähemmäksi normaalitoimintaa”, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.
Potilaisiin ollaan yhteydessä
Potilaisiin, joiden ajanvaraukseen tulee muutoksia, ollaan yhteydessä HUSista puhelimitse tai kirjeitse. Toivottavaa on, että ihmiset vastaavat myös tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin.
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Genetiska undersökningar kan avslöja orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga14.9.2026 09:18:15 EEST | Pressmeddelande
Den bakomliggande orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga kan vara en sällsynt ärftlig sjukdom som nödvändigtvis inte kommer fram i vanliga undersökningar. Genetiska undersökningar är en viktig del särskilt i utredningen av plötsliga oväntade dödsfall hos unga. Genetiska undersökningar kan också bidra till att identifiera släktingar som omfattas av risken och förebygga eventuella allvarliga hjärthändelser.
Geenitutkimus voi paljastaa syyn nuoren selittämättömälle äkkikuolemalle14.9.2026 09:18:15 EEST | Tiedote
Nuoren selittämättömän äkkikuoleman taustalla voi olla harvinainen perinnöllinen sairaus, joka ei välttämättä tule esiin tavanomaisissa tutkimuksissa. Geenitutkimus on tärkeä osa erityisesti nuorten odottamattomien äkkikuolemien syyn selvittämisessä. Geenitutkimus voi myös auttaa tunnistamaan riskissä olevia sukulaisia ja ehkäistä mahdollisia vakavia sydäntapahtumia.
Genetic testing may reveal the cause of sudden death in a young person14.9.2026 09:18:15 EEST | Press release
The reason for an unexplained sudden death of a young person may be a rare hereditary disease that can remain undetected in standard examinations. Genetic testing is an important part of investigating the cause of an unexpected sudden death, especially in adolescents. Genetic testing may also help to identify relatives who are at risk of sudden death, and to prevent possible severe cardiac events.
Svår RS-virusinfektion kan öka risken att barnet drabbas av astma i den tidiga barndomen8.9.2026 07:55:55 EEST | Pressmeddelande
En svår RS-virusinfektion i spädbarnsåldern ser ut att öka risken för pipande andning och astma i den tidiga barndomen. I en nyligen publicerad studie identifierades också ett nytt genområde som är förknippat med benägenheten att drabbas av RS-virusinfektion.
Vaikea RSV-infektio voi lisätä lapsen riskiä sairastua astmaan varhaislapsuudessa8.9.2026 07:55:55 EEST | Tiedote
Vauvana sairastettu vakava RSV-infektio näyttää lisäävän hengityksen vinkunan ja astman riskiä varhaislapsuudessa. Vastajulkaistussa tutkimuksessa tunnistettiin myös uusi geenialue, joka liittyy alttiuteen sairastua RSV-infektioon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
