HUS

HUSin alueella valmistaudutaan koronavirusrokotuksiin täyttä vauhtia

15.12.2020 13:42:22 EET | HUS | Tiedote

Jaa
HUSin alueella suunnitellaan ja varaudutaan koronavirusrokotuksiin mahdolli-simman hyvin, jotta rokotukset saadaan käyntiin viiveettä.

Rokotusten suunnittelu ja toteutus edellyttävät monen tahon ja tason yhteistyötä. Rokotuksia suunnitellaan yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, erityisvastuualueen muiden sairaanhoitopiirien, HUSin alueen kuntien sekä yksityisten palveluntuottajien kanssa.

Lisäksi HUSissa suunnitellaan oman henkilökunnan rokotuksia. ”Meillä on vuosien kokemus henkilökunnan influenssarokotuksista. Koronavirusrokotukset tulevat poikkeamaan influenssarokotuksista siinä, että rokotukset etenevät vaiheittain riippuen henkilön työtehtävästä. Ensimmäisenä erikoissairaanhoidossa rokotetaan koronaviruspotilaiden ja epäilyjen hoitoon sekä näytteenottoon osallistuva henkilökunta”, sanoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Uudenmaan yhteinen ajanvarausjärjestelmä tekeillä

Rokotukset järjestetään HUSin alueella kansallisten linjausten ja ohjeiden mukaisesti. Kunnilla on vastuu kansallisen rokotusohjelman toteutuksesta. Ne vastaavat väestön ja oman sote-henkilökuntansa rokotuksista.

HUS tuottaa työterveyshuoltojen ja väestön rokotuksiin ajanvarausjärjestelmän, jota kaikki Uudenmaan kunnat voivat hyödyntää. ”Rokotusajanvarausjärjestelmän toteuttaminen pikaisella aikataululla on mahdollista, koska Uudellamaalla on käytössä vastaavanlainen itsepalveluna toimiva ajanvarausjärjestelmä koronavirusnäytteenotossa”, kertoo vastuualuejohtaja Sirpa Arvonen HUS Tietohallinnosta.

HUS Logistiikassa on varauduttu tuleviin rokotuksiin jo hyvissä ajoin ja hankittu rokotustarvikkeita sekä kuntien että HUSin käyttöön. HUS Apteekilla on rokotteiden säilytyksessä tarvittavat kylmälaitteet ja se vastaa rokotteiden jakelusta kuntiin.

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 20264.9.2026 15:47:05 EEST | Pressmeddelande

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 2026 för att behandla bland annat den oberoende utredningen som Oy Apotti Ab:s ägare har beställt om kund- och patientdatasystemlösningen på lång sikt. Sammanslutningens styrelse behandlar dessutom de ändringar som föreslås i HUS Fastigheter Ab:s och HUS Säkerhetstjänster Ab:s verksamhet. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.20264.9.2026 15:47:05 EEST | Tiedote

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.2026 käsittelemään mm. Oy Apotti Ab:n omistajien tilaamaa riippumatonta selvitystä pitkän aikavälin asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisusta. Lisäksi yhtymähallitus käsittelee päätösasiana HUS Kiinteistöt Oy:n ja HUS Turvapalvelut Oy:n toimintoihin esitettäviä muutoksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye