HUSin koronavirukseen liittyvässä raportoinnissa viiveitä ja korjauksia
Tietoliikennehäiriön vuoksi maanantaina 17.5. ja tiistaiaamuna 18.5. otettujen ja tutkittujen koronavirusnäytteiden tuloksien ilmoitus tekstiviestillä viivästyi merkittävässä osassa näytteitä. Korjaustoimenpiteet on tehty ja viivästyneet tulokset on ilmoitettu asianosaisille. Tilastoissa tämä näkyy siten, että osa maanantaina todetuista tartunnoista kirjautuu tilastoissa vasta tiistaille ja mahdollisesti myös keskiviikolle.
HUSLABin tietojärjestelmässä 19.5. havaittu tietotekninen ongelma saattaa myös aiheuttaa viivettä koronavirusnäytetulosten raportointiin, mutta tämä asia on selvityksessä.
HUSin THL:lle raportoimiin koronaviruksen vuoksi hoitoon otettujen potilaiden ja kuolleiden määriin on tehty korjaukset. Raportointia korjattiin, koska kävi ilmi, että tammikuussa tehdyn muutoksen vuoksi osa aiemmin koronaviruksen vuoksi hoidossa olleista ja infektiosta parantuneista potilaista kirjautui raporteissa uudelleen koronaviruspotilaaksi tullessaan hoitoon muun syyn vuoksi.
Koko epidemian ajalta THL:n koronavirustilastoista on nyt poistettu HUSin kohdalta 455 potilasta ja 7 kuollutta. Näiden henkilöiden hoitoontulon tai kuoleman syynä ei ollut koronavirus, vaikka potilaat olivatkin sen sairastaneet.
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Gips räcker vid frakturer på mediala humerusepikondylen vid armbågsleden hos barn9.9.2025 09:55:56 EEST | Pressmeddelande
I en nyligen publicerad studie framgick det att gipsning som behandling vid frakturer på mediala humerusepikondylen hos barn är en lika effektiv behandlingsform som operation. De resultat som man nu fått stöder gipsbehandling som primär behandlingsform och behandlingen kan förenhetligas på riksnivå.
Kipsi riittää lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumissa9.9.2025 09:55:56 EEST | Tiedote
Juuri julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumien hoidossa kipsaus on yhtä tehokas hoitomuoto kuin leikkaus. Nyt saadut tulokset tukevat kipsihoidon käyttöä ensisijaisena hoitomuotona, ja hoitoa voidaan yhtenäistää kansallisesti.
Den nyaste ekonomiska prognosen för hela 2025: HUS är på väg att uppnå sina ekonomiska mål för 20258.9.2025 12:09:48 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade på sitt möte verksamheten och ekonomin i januari–juli samt den nyaste årsprognosen för hela 2025. HUS-sammanslutningens operativa resultat beräknas uppvisa ett överskott på 0,1 miljoner euro. Sammanslutningens styrelse fastställde också investeringsplanen och investeringsprogrammet för de kommande åren.
Koko vuoden 2025 uusin talousennuste: HUS pääsemässä vuonna 2025 taloudellisiin tavoitteisiinsa8.9.2025 12:09:48 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli kokouksessaan tammi–heinäkuun taloutta sekä uusinta koko vuoden 2025 vuosiennustetta. HUS-yhtymän operatiivisen tuloksen ennustetaan päätyvän 0,1 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Yhtymähallitus vahvisti myös tulevien vuosien investointisuunnitelman ja -ohjelman.
Förebyggande av RS-virusinfektion hos spädbarn inleds på HUS sjukhus3.9.2025 14:17:24 EEST | Pressmeddelande
RS-virus (respiratory syncytial virus, RSV) är den vanligaste orsaken till luftvägsinfektioner som kräver sjukhusvård hos små barn. HUS erbjuder en antikropp som utvecklats mot RS-virus, det vill säga nirsevimab åt nyfödda och barn under ett år som hör till riskgrupperna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme