HUSin päivystykset ruuhkautuneet – lievät hengitystieoireet eivät ole syy hakeutua päivystykseen
23.12.2021 12:19:06 EET | HUS | Tiedote
HUSin koronavirusnäytteenotto toimii tällä hetkellä täydellä kapasiteetilla, ja aikoja ei ole saataville samalle päivälle. Koronavirusnäytteenottoon pääsee vain ajanvarauksella.
”Päivystyksissä tämä näkyy siten, että hyvin lievillä oireilla hakeudutaan päivystykseen testausajatuksella. Tämä ruuhkauttaa päivystyksiä turhaan. Päivystyksissä arvioidaan aina potilaiden hoidon tarve ja heidät, joiden hoito ei edellytä päivystyksellistä hoitoa käännytetään saamaan hoitoa muualla”, sanoo HUS Akuutin toimialajohtaja Maaret Castrén.
Kaikille hengitystieoireisille ei pystytä tällä hetkellä tekemään koronavirustestiä. HUSin alueella yli 12-vuotiaiden tulee hakeutua koronavirustestiin, jos henkilön rokotussuoja on puutteellinen, henkilö kuuluu riskiryhmään, työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa tai on altistunut koronavirukselle. Muille suositellaan mahdollisuuksien mukaan kotitestiä ja pysymistä kotona, kunnes oireet ovat helpottaneet. HUSin alueen koronavirustestauskriteerit löytyvät HUSin internetsivuilta.
Päivystykseen hakeutuvien tulee soittaa Päivystysapuun numeroon 116117 ennen päivystyspoliklinikalle hakeutumista. ”Kannattaa kuitenkin huomioida, että Päivystysapu 116 117 ei palvele koronarokotuksiin, testiajanvarauksiin tai testituloksiin liittyvissä asioissa”, muistuttaa Castrén.
Henkeä uhkaavissa tilanteissa, esimerkiksi kova rintakipu, äkillinen hengitysvaikeus, tajuttomuus, halvausoireet, kouristelu, tulee soittaa hätänumeroon 112. Lisätietoja Päivystysapu 116 117 -palvelusta.
Lisätietoja medialle:
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Sammanslutningens styrelse valde HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning5.10.2026 13:16:05 EEST | Pressmeddelande
På sitt möte valde sammanslutningens styrelse HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning och behandlade verksamheten och ekonomin för januari–augusti 2026.
Yhtymähallitus valitsi HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan5.10.2026 13:16:05 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus valitsi kokouksessaan HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan sekä käsitteli tammi−elokuun 2026 toimintaa ja taloutta.
Studie gav ny kunskap om immunförsvaret vid leukemi29.9.2026 08:26:54 EEST | Pressmeddelande
Forskare vid HUS Cancercentrum och Helsingfors universitet utredde hur immunsystemet hos patienter med akut myeloisk leukemi reagerade på experimentell immunterapi. Förändringar som hänför sig till terapiresponsen visade sig i andra immunceller än förväntat baserat på tidigare studier.
Tutkimus toi uutta tietoa leukemian immuunipuolustuksesta29.9.2026 08:26:54 EEST | Tiedote
HUSin Syöpäkeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, miten akuuttia myelooista leukemiaa sairastavien potilaiden immuunijärjestelmä reagoi kokeelliseen immunoterapiaan. Hoitovasteeseen liittyvät muutokset näkyivät eri immuunisoluissa kuin aiempien tutkimusten perusteella olisi voitu odottaa.
Study provides new insights into the immune response in leukemia29.9.2026 08:26:54 EEST | Press release
Researchers at HUS Comprehensive Cancer Center and the University of Helsinki investigated how the immune systems of patients with acute myeloid leukemia (AML) respond to experimental immunotherapy. The study found that changes associated with treatment response were observed in different immune cell types than would have been expected based on previous research.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
