HUSin tarkastuslautakunta antoi 14 suositusta toiminnan kehittämiseksi
12.6.2019 14:30:00 EEST | HUS | Tiedote
HUSin strategiset tavoitteet toteutuivat heikosti
HUS ei onnistunut strategisten tavoitteiden saavuttamisessa vuonna 2018. Erityisen huolestuttavana tarkastuslautakunta pitää sitä, että johtamiseen ja henkilöstöön liittyvät tavoitteet eivät toteutuneet. Henkilöstö on HUSin tärkein voimavara ja tarkastuslautakunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Laaturekisterien käyttöönotto on ollut tärkeä investointi. Laatutietojen tulee olla helposti potilaiden, ammattilaisten ja sidosryhmien käytettävissä. HUSin tulee myös laatia tietojohtamisen strategia.
Raaseporin sairaalan HYKS-sairaanhoitoalueeseen yhdistämisestä saadut kokemukset osoittavat, että merkittävien organisatoristen muutosten tulee olla perusteltuja, hyvin suunniteltuja, ja niille tulee asettaa mitattavat tavoitteet.
Kehittämistarpeita on myös hoitoketjujen kehittämisessä ja hoitoonpääsyn määräaikojen toteutumisessa. Myös konserniohjausta tulee kehittää niin, että tytäryhteisöt tukevat HUSin päämäärien saavuttamista.
HUSissa tapahtui myös paljon myönteistä kehitystä.
HYKS Varhain -toimintamalli lasten- ja nuortenpsykiatriassa on hyvä esimerkki erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välisestä yhteistyöstä. EU tietosuoja-asetuksen (GDPR) soveltaminen on onnistunut hyvin. Potilasturvallisuuden johtamisen rakenteita on selkiytetty. Lisäksi Akateemisessa simulaatiokeskuksessa tehdään uraauurtavaa työtä potilasturvallisuuden ja laadun parantamiseksi. Rakennushankkeissa käyttöönotettu Big Room -toimintamalli on nopeuttanut rakennusurakoiden etenemistä.
Yhteyshenkilöt
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tiina Larsson, p. 044 750 5309
Arviointijohtaja Pirjo Räsänen, p. 040 416 4012
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Sammanslutningens styrelse valde HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning5.10.2026 13:16:05 EEST | Pressmeddelande
På sitt möte valde sammanslutningens styrelse HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning och behandlade verksamheten och ekonomin för januari–augusti 2026.
Yhtymähallitus valitsi HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan5.10.2026 13:16:05 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus valitsi kokouksessaan HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan sekä käsitteli tammi−elokuun 2026 toimintaa ja taloutta.
Studie gav ny kunskap om immunförsvaret vid leukemi29.9.2026 08:26:54 EEST | Pressmeddelande
Forskare vid HUS Cancercentrum och Helsingfors universitet utredde hur immunsystemet hos patienter med akut myeloisk leukemi reagerade på experimentell immunterapi. Förändringar som hänför sig till terapiresponsen visade sig i andra immunceller än förväntat baserat på tidigare studier.
Tutkimus toi uutta tietoa leukemian immuunipuolustuksesta29.9.2026 08:26:54 EEST | Tiedote
HUSin Syöpäkeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, miten akuuttia myelooista leukemiaa sairastavien potilaiden immuunijärjestelmä reagoi kokeelliseen immunoterapiaan. Hoitovasteeseen liittyvät muutokset näkyivät eri immuunisoluissa kuin aiempien tutkimusten perusteella olisi voitu odottaa.
Study provides new insights into the immune response in leukemia29.9.2026 08:26:54 EEST | Press release
Researchers at HUS Comprehensive Cancer Center and the University of Helsinki investigated how the immune systems of patients with acute myeloid leukemia (AML) respond to experimental immunotherapy. The study found that changes associated with treatment response were observed in different immune cell types than would have been expected based on previous research.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
