HUS

HUSin vuosikertomus kertoo työstä pandemian eturintamassa

Jaa
Vuonna 2020 HUSilla oli keskeinen tehtävä koronavirusepidemian hoidon eturintamassa. Epidemia vaikutti koko vuoteen, mutta missään vaiheessa muu toiminta ei pysähtynyt kokonaan. Vuosi 2020 oli myös HUSin uuden strategian ensimmäinen vuosi.

HUSin vuosikertomus vuodelta 2020 on julkaistu osoitteessa husinvuosi.fi. Se sisältää kertomuksen HUSin vuodesta 2020 sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Vuosikertomuksessa on myös mukana henkilöstökertomus, hoitotyön vuosikertomus ja HUS Logistiikan vastuullisuusraportti. 

Vuosikertomus julkaistiin nyt toista kertaa vain verkossa. Vuosikertomus on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi. 

Vuosikertomus antaa kattavan yleiskuvan toiminnastamme edellisen vuoden aikanaJulkaisemalla vuosikertomuksen verkossa haluamme helpottaa tiedon löytämistä ja vahvistaa samalla viestintämme avoimuutta”, viestintäpäällikkö Paavo Holi kertoo. 

 

Lisätietoa: 

Paavo Holi, viestintäpäällikkö, 050 427 9517, paavo.holi(at)hus.fi 

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye