Perhehoitoliitto ry

Huuhkajien Joona Toivio: ”Sijoitetut lapset olivat osa perhettämme ihan yhtä lailla kuin kaikki muutkin”

Jaa

Uusien sijaisvanhempien ja muiden perhehoitajien rekrytointikampanja Ajoissa kotiin alkaa maanantaina 6. syyskuuta. Kampanjaa suojelee maajoukkuejalkapalloilija Joona Toivio, joka varttui samassa kodissa huostaanotettujen lasten kanssa. ”Sain kasvaa todella hienossa perheessä”, hän sanoo.

Joona Toivio. Kuva: Rudy Alvarado
Joona Toivio. Kuva: Rudy Alvarado

Valtakunnallinen Ajoissa kotiin -kampanja järjestetään tänä vuonna 6.–19. syyskuuta teemalla Perhehoito on joukkuelaji. Tällä halutaan muistuttaa, että niin joukkueurheilussa kuin perhehoidossakin onnistuminen vaatii tiimin eri osien saumatonta ja luottamuksellista yhteistyötä.

Kampanjaa suojelee Suomen jalkapallomaajoukkueen eli Huuhkajien kapteeninakin hiljattain pelannut Joona Toivio. Toivion vanhemmat toimivat Joonan lapsuus- ja nuoruusvuosina lastensuojelun perhehoitajina eli sijaisvanhempina. Käytännössä Joonan lapsuudenkodissa asui hänen biologisten vanhempiensa ja veljiensä lisäksi huostaanotettuja lapsia, jotka oli sijoitettu kotikunnastaan heille.

Joona Toivio kertoo, että hänestä tuntui luontevalta elää perheessä, jossa oli myös sijoitettuja sisaruksia. Hänen mukaansa sijoitetut lapset olivat ihan yhtä lailla osa Toivioiden perhettä kuin kaikki muutkin. Osa heistä harrasti Joonan tavoin jalkapalloa.

– Sain kasvaa todella hienossa perheessä ja olen mielelläni mukana lisäämässä tietoisuutta sijaisvanhemmuudesta. On tosi iso juttu, että ihmiset pystyvät sijaisvanhempina antamaan turvallisen lapsuuden myös sellaisille lapsille, joilla ei olisi välttämättä mahdollisuutta siihen muuten. Nykyään kun olen itsekin isä, olen oppinut arvostamaan vanhempieni valintaa entisestään, Toivio sanoo.

Lue lisää Joona Toivion mietteitä sijaisvanhemmuudesta ja elämästä jalkapallokenttien ulkopuolella tällä viikolla ilmestyneestä Perhehoito-lehdestä 4/2021. Juttu on luettavissa maksutta tämän linkin kautta.

Sijaisvanhempia tarvitaan lisää

THL:n tuoreimman lastensuojelutilaston mukaan Suomessa oli vuonna 2020 hieman yli 19 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta. Heistä runsaat 8 100 asui perhehoidossa eli sijaisperheissä.

Sijoitettujen lasten määrä on ollut kasvussa jo vuosia, ja korona-aika on lisännyt entisestään monien lapsiperheiden kuormitusta. Suomessa lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli viime vuonna lähes 49 000 lasta ja nuorta.

Uusia sijaisvanhempia tarvitaan jatkuvasti lisää myös siitä syystä, että perhehoito on ollut vuodesta 2012 lähtien lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto esimerkiksi laitossijoituksiin nähden. Viime vuonna kunnilla ja kuntayhtymillä oli toimeksiantosopimus noin 4 800 sijaisperheen kanssa.

Kirkkovenesoutua ja somenäkyvyyttä

Ajoissa kotiin -kampanjaan osallistuu kuntia, kuntayhtymiä, lastensuojelun sijaishuollon yksiköitä, järjestöjä ja perhehoitopalveluja tuottavia yrityksiä. Ne järjestävät eri puolilla maata infotilaisuuksia ja tempauksia, joissa sijaisvanhemmuutta ja muita perhehoidon muotoja tehdään tutuiksi.

Esimerkiksi Perhehoitokumppanit Suomessa Oy järjestää maanantaina 6.9. kirkkovenesoututempauksen Nokialla, Helsingissä ja Oulussa. Pääkaupunkiseudun kunnat puolestaan järjestävät yhteisen infowebinaarin sijaisvanhemmuudesta torstaina 16. syyskuuta. Tarkemmat tiedot kampanjatapahtumista löytyvät sijaisvanhemmaksi.fi-sivustolta.

Kampanjointi näkyy vahvasti myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #ajoissakotiin, #hyväperhehoito ja #joukkuelaji. Facebookin käyttäjille on tarjolla myös Ajoissa kotiin -niminen profiilikuvan kehys, jonka saa maksutta käyttöönsä näillä ohjeilla.

Ajoissa kotiin -kampanjaa koordinoi Perhehoitoliitto ry, joka on toimeksiantosuhteisen perhehoidon asiantuntijajärjestö ja perhehoitajien alueyhdistysten kattojärjestö. Liitto ylläpitää myös sijaisvanhemmaksi.fi-sivustoa, joka tarjoaa tietoa sijaisvanhemmuudesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Joona Toivio. Kuva: Rudy Alvarado
Joona Toivio. Kuva: Rudy Alvarado
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Perhehoitoliitto ry
Perhehoitoliitto ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

http://www.perhehoitoliitto.fi

Perhehoitoliitto ry on valtakunnallinen, toimeksiantosopimussuhteisen perhehoidon asiantuntijajärjestö, joka vaikuttaa, viestii, neuvoo ja kouluttaa perhehoitoon liittyvissä asioissa. Perhehoitoliitto tukee perhehoitajia ja heidän perheitään, joihin kuuluvat myös hoidettavat lapset, nuoret ja aikuiset. Vuonna 1983 perustettuun Perhehoitoliittoon kuuluu 22 perhehoitoyhdistystä, joissa on noin 4 300 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Perhehoitoliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme