HY: Kutsu tiedotusvälineiden edustajille. Kiinan Oikeuden keskus perusteilla
Tilaisuudessa julkistetaan,että perusteilla oleva Kiinan oikeuden osaamiseen keskittyvä China Law -keskus. Paneelikeskustelussa, joka on samalla alumnitilaisuus, puhutaan Kiinan merkityksen lisääntymisestä tieteessä ja koulutuksessa, mutta myös elinkeinoelämän näkökulmasta, teemana Miksi Kiina?.
Paneeliin osallistuvat rehtori Thomas Wilhelmsson, Kone Oyj:n
hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin, Korkeimman hallinto-oikeuden
presidentti Pekka Hallberg, SYL:n puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi, Aalto-yliopiston vararehtori Heikki Mannila, johtaja Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä Suomen
akatemian hallituksen puheenjohtaja Arto Mustajoki.
Kotimaiset yliopistot ovat yhdessä perustamassa kansallisen Kiinan
oikeuden ja kiinalaisen oikeuskulttuurin keskuksen (Finnish Center of
Chinese Law and Chinese Legal Culture), mukana myös Oikeuspoliittinen
tutkimuslaitos. Päätoimipiste on Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteydessä. Keskuksella on sivutoimipisteitä jäsenyksiköissä. Se vahvistaa Kiinan oikeuden
osaamista Suomessa ja on laatuaan ensimmäinen Pohjoismaissa.
Keskus pyrkii tukemaan oikeusvaltiokehitystä ja ihmisoikeuksia Kiinassa edistämällä kotimaisen, pohjoismaisen ja eurooppalaisen oikeuden tunnettuutta siellä. Helsingin yliopisto ja sen oikeustieteellinen tiedekunta on vuoden 2011 kuluessa solmineet yhteistyösopimukset kolmen johtavan kiinalaisen yliopiston kanssa oikeustieteen alan yhteistyöstä (Pekingin yliopisto, Renminin yliopisto, CUPL-yliopisto). Lisäksi on solmittu yhteistyösopimus Kiinan yhteiskuntatieteiden tiedeakatemian oikeustieteen laitoksen kanssa. Yhteistyö painottuu tohtorikoulutus- ja tutkimusyhteistyöhön, mutta myös opiskelijavaihtoa ja
maisterivaiheen liikkuvuutta ja koulutusyhteistyötä edistetään.
Lisätietoja: dekaani Kimmo Nuotio (09)-191 22013, oikeustieteellinen
tiedekunta, kimmo.nuotio@helsinki.fi
Ystävällisin terveisin,
Karin Hannukainen
Tiedottaja
Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
Helsingin yliopisto
PL 33 (Fabianinkatu 18), 00014 Helsingin yliopisto
s-posti: karin.hannukainen@helsinki.fi
puh. (09) 191 22 875, 050 415 0328
www.helsinki.fi/yliopisto
www.facebook.com/helsinginyliopisto
www.youtube.com/universityofhelsinki
www.twitter.com/HelsinkiUni
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat löysivät yli 150 tieteelle uutta lajia vuonna 202429.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suuri osa maapallon eliölajeista on vielä tuntemattomia. Tutkimustieto lajeista ja niiden välisistä suhteista, levinneisyysalueista ja elintavoista auttaa ymmärtämään paremmin maapallon monimuotoisuutta ja suojelutarpeita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme