Kirjapaja

Hylkää ankeuttajat, kehottaa Janne Viljamaa uutuuskirjassaan

Jaa

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa tarjoaa Itsetunnon voima -teoksessaan (Kirjapaja) välineitä itsetuntemukseen. Se sisältää selkeitä ohjeita itsetunnon vahvistamiseksi ja kehotuksen hakeutua oikeanlaiseen seuraan, kauas ankeuttajista.

Itsetunnon voima, rgb
Itsetunnon voima, rgb

Jos ihmisellä on hyvä itsetunto, hän hyväksyy itsensä puutteineen päivineen eikä pelkää erilaisuutta. Hyväitsetuntoinen kestää kritiikkiä, kantaa vastuuta ja osaa pitää kiinni rajoistaan muita polkematta. Työelämässäkään hän ei suostu kynnysmatoksi eikä aja itseään loppuun.

Itsetunnon pohja rakennetaan lapsuudessa ja sen tueksi tarvitaan onnistumisen kokemuksia ja myönteistä palautetta. Positiivisuus vie pidemmälle kuin latistaminen. Luottamuksen ilmapiiriissä kasvanut pystyy venyttämään henkisiä rajojaan ja uskaltaa kehittää persoonallisuuttaan. ”Hyvästä itsetunnosta tulee hyvä kehä”, Janne Viljamaa sanoo. ”Itselle on tärkeä olla kiva. Kyse on itsemyötätunnosta.”

Hyvän itsetunnon keskeisin merkki on itseluottamus. Siihen liittyy minäpystyvyyttä, jonka toisessa ääripäässä on huijarisyndroomana tunnettu ilmiö. ”Minäpystyvyys tarkoittaa rimaa, jonka asetamme itsellemme. Huonoitsetuntoisen rima on matalalla, ja vaikka hän ylittää sen, hän on varma, että teki sen vahingossa. Hyväitsetuntoisen rima on realistisen korkealla, ja vaikka se tippuisi, hän tajuaa tarvitsevansa lisää harjoitusta, tekee kovasti töitä ja ylittää riman seuraavalla kerralla”, kirjoittaa Viljamaa.

Helposti lähestyttävä teos viljelee esimerkkejä työelämästä, somesta, politiikan maailmasta ja kirjallisuudesta. Janne Viljamaalla on sanansa sanottavana muun muassa narsistiseksi muuttuneesta poseerausyhteiskunnasta ja sosiaalisesta mediasta omakehukulttuureineen.

Ulkonäkö- ja suorituskeskeisyys ovat lisänneet paineita ja epävarmuuden kokemuksia, minkä vuoksi moni kaipaa tukea itsetunnon vahvistamiseen.

Janne Viljamaa, Itsetunnon voima. Hylkää ankeuttajat ja usko itseesi. Kirjapaja, 2022. 264 s. Kansi Tiia Javanainen. 17.3. ISBN 978-952-354-467-3

Sosiaalipsykologi, opettaja ja kouluttaja Janne Viljamaa on kirjoittanut useita teoksia psykologian eri ilmiöistä. Tämä on hänen neljästoista kirjansa. Kotisivut: janneviljamaa.com

Lisätietoja ja haastattelut: Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757| marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi tai Janne Viljamaa | p. 050-321 6005 | janne.viljamaa@netti.fi

Arvostelukappaletilaukset: Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Itsetunnon voima, rgb
Itsetunnon voima, rgb
Lataa
Itsetunnon voima, cmyk
Itsetunnon voima, cmyk
Lataa
Janne Viljamaa
Janne Viljamaa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirjapaja
Kirjapaja
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki

0968774530http://www.kirjapaja.fi

Kirjapajan kustannusohjelmassa on monipuolisia ja moderneja tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin, kasvatuksen ja yhteiskunnan aloilta. Tuotannossamme on edustettuna myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus ja kirkolliset kirjat. Kirjapaja on kustantanut kirjoja jo vuodesta 1942.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirjapaja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme