Hymnien kirjan viisauspsalmeissa Jumalan paljastamaksi väitetty tieto on johdettu tulkitsemalla aikaisempia traditioita
2.5.2019 09:44:40 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Katri Antin on tutkinut sitä, miten jumalallisen tiedon välittämistä (eli divinaatiota) kuvataan seitsemässä Hymnien kirjan viisauspsalmissa, jotka ovat osa Qumranin tekstilöytöjä.
– Hymnien kirjan viisauspsalmit sijoittuvat janalle, jonka alkupäässä ovat Vanhan testamentin profeettakirjat, joista monet syntyivät, kun aina uudet kirjurisukupolvet tulkitsivat vanhoja profetioita oman aikansa valossa. Janan toisessa päässä ovat Qumranin eksegeettiset tekstit eli pesherit ja myös Uusi testamentti, joissa vanhat profetiat ja niistä esitetyt tulkinnat on erotettu toisistaan, väittelijä kertoo.
Väitöskirjatyö on osa laajempaa tutkimustrendiä, jonka mukaan juutalainen profetia ei päättynyt tai taantunut hellenistisellä ajalla, vaan jumalallisen tiedon välittämisen tavat olivat muuttuneet Israelin ja Juudan kuningaskuntien ajoista.
– Hymnien kirjan viisauspsalmeissa kuvataan jumalallisen tiedon välittämistä osittain samalla tavalla kuin varhaisemmassa profeettakirjallisuudessa: Jumalten kokous kuvataan tiedon lähteeksi tai pyhä henki esitetään jumalallisena välittäjänä. Kuitenkin viisauden opettajien välittämä tieto ei muistuta varhaisempia profetioita, vaan on viisauskirjallisuudelle tyypillistä opetusta: Jumala on säätänyt ikiaikaisen maailmanjärjestyksen, joka näkyy hänen luomistyössään.
Antinin tutkimus osoittaa, että Hymnien kirjan viisauspsalmeissa Jumalan paljastamaksi väitetty tieto on johdettu tulkitsemalla aikaisempia traditioita, jotka koskevat erityisesti luomista. Inspiroituneena tulkintana tunnettu ilmiö on tuttu myöhäiseltä toisen temppelin aikakaudelta (n. 200 eKr. – 70 jKr.).
–Hymnien kirjan viisauspsalmit osoittavat, että myös muita tekstejä kuin myöhemmin Raamattuun päätyneitä kirjoja tutkittiin ja tulkittiin. Esimerkiksi Ymmärtäväisyyden ohje, joka on osa Qumranin tekstilöytöjä, vaikuttaa huomattavasti viisauspsalmien kirjoittajien käsitykseen Jumalan suunnittelemasta maailmanjärjestyksestä.
Väittelijä pitää mahdollisena, että Hymnien kirjan viisauspsalmien luominen, kopioiminen ja esittäminen olivat keinoja välittää jumalallista tietoa.
– Aikaisempien traditioiden tulkitseminen vaati huomattavaa oppineisuutta, joten sitä pystyivät harjoittamaan koulutettu eliitti, esimerkiksi kirjurit ja viisauden opettajat.
**
TM Katri Antin väittelee 8.5.2019 kello 12.15 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "Transmission of Divine Knowledge in the Sapiential Thanksgiving Psalms from Qumran" (Jumalallisen tiedon välittäminen Hymnien kirjan viisauspsalmeissa). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Helsingin yliopiston päärakennus, auditorio XIV, Fabianinkatu 33.
Vastaväittäjänä on professori Benjamin G. Wright III, Lehigh University, ja kustoksena on professori Martti Nissinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Väittelijän yhteystiedot: Katri Antin, s-posti: katri.antin@helsinki.fi, puh. 040 749 4786
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka RautioViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 415 5531pekka.rautio@helsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Nopeat junayhteydet voivat edistää ihmisen kognitiivista terveyttä20.3.2026 11:45:02 EET | Tiedote
Nopea rautatieyhteys auttaa ylläpitämään kognitiivista terveyttä ja vähentämään eriarvoisuutta ikääntyvässä väestössä, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä20.3.2026 08:57:27 EET | Tiedote
Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme