Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Hypo-luokitus: Tampere nousee ja postinumeroalueet tarkentavat markkinakuvaa

Jaa
Hypon Asuntoluottoluokituksen uusin päivitys nostaa Tampereen kirittämään Helsinkiä entistä vahvemmin. Tällä kertaa asuntomarkkinoiden kuvaa tarkennetaan postinumeroalueiden tasolle, kun mukaan on rakennettu uutuutena Hypon Kaupunginosaluokitus pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun.
Kasvualueet ja suosittu ydinkeskusta ovat pääkaupunkiseudun pärjääjiä, kun postinumeroalueita listataan Hypon Kaupunginosaluokituksessa.
Kasvualueet ja suosittu ydinkeskusta ovat pääkaupunkiseudun pärjääjiä, kun postinumeroalueita listataan Hypon Kaupunginosaluokituksessa.

Hypon Asuntoluottoluokituksessa kolmannessa päivityksessä Tampere nousee AA-luokkaan ensimmäistä kertaa Helsingin rinnalle, ja tunnusmerkkien mukaan Mansen magia jatkuu edelleen.

”Tampereen vahvuus on sekä hintojen nousu että kauppojen vilkastuminen, sillä kauppamäärät kasvoivat vuonna 2021 peräti kolmanneksella vuodentakaisesta. Nuorten muuttajien virta jatkui vuolaana ja Tampere nousee tervetulleesti kirittämään Helsinkiä vahvana kasvukeskuksena – toki kuluvana vuonna asuntokauppa on hyytynyt talouden ja maailmantilanteen nopeassa muutoksessa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen sanoo.

Pelkästään asuntojen kalliit hinnat eivät takaa millään alueella vahvaa tulevaisuutta, vaan luokituksen ratkaisevat elinvoimaisuuden näkymät. Hyvin ajankohtaisesti asuntomarkkinoihin vaikuttavat rakennuskannan kunto ja lämmitystavat. Lämmityskustannusten nousu heijastuu asuntojen arvonkehitykseen ja kiinnostavuuteen vahvasti. Sähkö- ja öljylämmitteisten kiinteistöjen alueilla nähdään kirpaisevaa kehitystä.

”Suora sähkölämmitys on tavallinen omakotitalovaltaisilla kehysalueilla ja puulämmityksen osuus kasvaa kauempana kasvukeskuksista. Hypo-luokituksessa otetaankin huomioon väkilukuun suhteutettu asumisen hiilijalanjälki”, Keskinen jatkaa.

Asuntomarkkinoiden eriytyminen jatkui

Hypo-luokituksessa A-luokkaan yltää tällä kertaa yhteensä 22 kuntaa, kun viimeksi A:han ylsi 16 kunta-aluetta. Kaikkiaan 54 kunnan luokitus nousee yhdellä pykälällä ylöspäin, mutta toisaalta Hypo-luokituksessa nähdään myös laskua, sillä 35 kunnan luokitus notkahtaa alaspäin.

”CCC-luokan kasvu herättää huolta, sillä kuntataloutta tuettiin korona-aikana poikkeuksellisesti valtion tukipaketeilla. Jos ja kun alueiden elinvoiman kehitys oli silloin synkkää, mitä tapahtuukaan, kun sota ja korkojen nousu vaikuttavat täydellä tehollaan. Vaisun näkymän alueilla on vaikeaa pysyä pinnalla navakassa tuulessa”, Juho Keskinen huomauttaa.

Nousut ja laskut osoittavat, että eriytyminen jatkuu siitä huolimatta, että asuntomarkkinoilla nähtiin koronakriisin jälkeen vahvan kasvun aika. Venäjän hyökkäyssodan vaikutus, nousevat korot ja kuluttajaluottamuksen romahdus näkyy markkinoiden kehityksessä tästä eteenpäin.

”Vuoden 2022 alku oli vielä vahva asuntomarkkinoilla, mikä kätkee hieman loppuvuoden notkahdusta koko vuoden luvuissa. Isossa kuvassa poikkeustila kuitenkin näkyy luokituksissa melko vähän, sillä Hypon Asuntoluottoluokituksen ennakoimat pidemmän aikavälin kehitystrendit eivät katkenneet kriisin keskelläkään, mutta asuntokauppaan osuu iskuja nyt monesta suunnasta.”

Uutta: Hypon Kaupunginosaluokitus

Asuntomarkkinoiden kuvaa tarkennetaan Hypo-luokituksessa uutuutena postinumeroalueiden tarkastelulla pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

Hypon Kaupunginosaluokitus on rakennettu vastaavalla tavalla kuin koko Hypon Asuntoluottoluokitus, jolloin yksittäistä postinumeroaluetta voi verrata muun maan kuntiin: esimerkiksi Helsingin Herttoniemi vs. Kuopio tai Tampereen Kaleva vs. Hämeenlinna.

Vaikkapa Tampereen Peltolammilla asuntojen hinnat ovat tällä hetkellä matalalla, mutta malli näkee eteenpäin, sillä tuleva rakentaminen uudistaa asuntoja ja kohottaa hintoja. Kuntanostoista voi sanoa esimerkiksi sen, että Espoolla on nousupotentiaalia, sillä sen luokitus on A+, mutta vaikkapa Kuopion asema A-ryhmässä ei ole kiveen hakattu, koska luokitus on A-.

”Asuntomarkkinat eroavat merkittävästi paitsi kunta-alueiden välillä myös kuntien sisällä, ja tarkastelussa haetaan uutta tietoa kaupunginosien kehittymisestä ja tulevaisuuden muutosmahdollisuuksista. Hyvien sijaintien ja kulkuyhteyksien merkitys korostuu myös kaupunkien sisällä, kun alueiden keskinäinen kilpailu kiristyy Suomen väestönkasvun kuihtuessa”, Juho Keskinen kuvailee.

Hypon Asuntoluottoluokitus eli Hypo-luokitus tarkastelee kaikkia manner-Suomen asuntomarkkina-alueita niiden riskitasojen kautta käyttämällä asuntorahoituksen yleisiä mittareita. Hypo julkistaa ensimmäisenä toimijana Suomessa asuntomarkkinoiden alueelliset riskit asuntorahoittajan silmin alkaen turvallisimmasta AAA-ryhmästä ja ulottuen kymmenportaisena aina D:hen asti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kasvualueet ja suosittu ydinkeskusta ovat pääkaupunkiseudun pärjääjiä, kun postinumeroalueita listataan Hypon Kaupunginosaluokituksessa.
Kasvualueet ja suosittu ydinkeskusta ovat pääkaupunkiseudun pärjääjiä, kun postinumeroalueita listataan Hypon Kaupunginosaluokituksessa.
Lataa
Vuoden 2022 luvuilla luokitus nousi 54 asuntomarkkina-alueella ja laski 35 alueella Hypon Asuntoluottoluokituksen uudessa päivityksessä.
Vuoden 2022 luvuilla luokitus nousi 54 asuntomarkkina-alueella ja laski 35 alueella Hypon Asuntoluottoluokituksen uudessa päivityksessä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI

09 228 361http://www.hypo.fi/

Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä hallinnoima keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.

Osavuosikatsauksen 1.1.–30.6.2022 mukaan Hypo-konsernin tase oli 3,3 miljardia euroa, ydinvakavaraisuus 14,0 %, luottokanta 2,7 miljardia euroa, talletukset 1,4 miljardia euroa, järjestämättömät luotot 0,2 % ja liikevoitto 4,0 miljoonaa euroa. Asiakkaita konsernilla on lähes 22 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Edessä asuntomarkkinoiden nollavuosi8.12.2023 00:05:00 EET | Tiedote

Korot, väestönkasvu ja hallituksen varainsiirtoveromuutokset määräävät nyt asuntomarkkinoiden suunnan. Ensi vuonna 2024 kaupankäynti viriää selvästi, mutta hinnat kääntyvät selkeämpään nousuun vasta loppuvuodesta. ”Kaupungit kasvavat nyt nopeammin kuin koskaan, mutta uusien asuntojen aloitukset on pantu jäihin. Rakennusyhtiöiden myyntivarastot tyhjenevät kysynnän kasvaessa ja samaan aikaan uusia asuntoja valmistuu kasvukolmioon vähiten 10 vuoteen. Tuloksena se, että hintojen nopeampi kirivaihe ajoittuu vuoteen 2025”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye